Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto sopeuttaa toimintaansa – henkilöstömäärä vähenee 100–140 hengellä

Jaa

Valtionhallinnon säästöjen vuoksi Digi- ja väestötietoviraston (DVV) toimintamenoista leikataan 14,5 miljoonaa euroa vuosina 2025–2027. Leikkaukset edellyttävät viraston toiminnan sopeuttamista monin tavoin, myös henkilöstömäärää vähentämällä.

Digi- ja väestötietoviraston toimitalo, Helsinki

DVV saavuttaa säästöt priorisoimalla palvelutarjontaansa ja tekemällä viraston sisäisiä tehtävänmuutoksia. Viraston henkilöstömäärää vähennetään siten, että määräaikaisia virkoja vähennetään, eikä kaikkien eläköityvien tai muuten virastossa lopettavien tilalle palkata uusia henkilöitä. DVV:n henkilöstömäärä vähenee hallituskauden aikana noin 100–140 hengellä eli noin 10–15 prosentilla. Tällä hetkellä DVV:ssa työskentelee noin 900 henkilöä.

Muutokset vaikuttavat asioiden käsittelyaikoihin ja maksuihin

Toimintamenojen pieneneminen vaikuttaa moneen palveluun usean vuoden ajan. Käytännössä kansalainen voi joutua odottamaan palvelua tai päätöstä nykyistä kauemmin. Lisäksi joidenkin palvelujen asiakasmaksuja korotetaan tai maksuttomista palveluista tulee maksullisia. Osa hintojen muutoksista koskee organisaatioasiakkaita, osa kansalaisia.

– Näillä toimenpiteillä sekä henkilöstön määrää vähentämällä DVV voi jatkaa toimintaansa aiempaa pienemmällä määrärahalla, mutta taloudellinen liikkumavaramme jää käytännössä vähäiseksi, Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari kertoo.

Käynnissä on myös suuria digihankkeita

Sopeuttamistoimenpiteiden rinnalla DVV:ssa on käynnissä merkittäviä digitaalista yhteiskuntaa edistäviä hankkeita, joita toteutetaan hallitusohjelman mukaisesti:

DVV hakee ratkaisuja viranomaisten lähettämän paperipostin määrän vähentämiseen. Tavoitteena on, että digitaalisesti asioivat kansalaiset saavat jatkossa viranomaispostin ensisijaisesti digitaalisesti. Lue lisää dvv.fi-sivustolta.

DVV tuottaa lähivuosien aikana uuden osakasrekisterin, joka tekee kuolinpesien asioiden hoitamisesta vaivattomampaa. Lue lisää vm.fi-sivustolta.

DVV rakentaa suomalaisten käyttöön myös eurooppalaisen digitaalisen identiteettilompakon. Lompakon myötä suomalaiset saavat käyttöön uudenlaisen tunnistusvälineen. Lue lisää dvv.fi-sivustolta.

DVV on panostanut oman toimintansa ja palvelujensa digitalisoimiseen

Digitalisaatio tarjoaa keinoja myös DVV:n oman toiminnan kehittämiseen. Vuonna 2020 toimintansa aloittanut virasto on panostanut alusta alkaen toimintansa digitalisointiin ja tehostamiseen kehittämällä toimintatapojaan valtakunnallisesti toimiviksi. Kansalaiset voivat hoitaa suuren osan asioistaan viraston kanssa itse digipalveluissa. DVV on priorisoinut digitalisoinnissa edunvalvontaan liittyviä palveluja, koska niiden kysyntä kasvaa väestön ikääntyessä.

– Olemme keskittyneet erityisesti asioinnin, asianhallinnan ja palvelutuotannon modernisointiin, mikä on ollut pitkäjänteistä työtä. Yksi esimerkki tästä on automaattinen päätöksenteko, joka otettiin osassa palveluistamme käyttöön jo viime vuonna. Se on nopeuttanut palvelua sekä vähentänyt manuaalisen työn määrää, Janne Viskari kertoo.

– Rohkeus priorisoida viraston toimintaa on äärettömän tärkeää varsinkin nyt. Valitettavasti priorisointi tarkoittaa myös osan palveluista heikkenemistä. Asiantunteva henkilöstömme tekee parhaansa, jotta DVV:n suomalaisille tarjoamat palvelut toimisivat myös jatkossa, Viskari jatkaa.

Yhteyshenkilöt

Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.

Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.

https://dvv.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Tillämpningen av fördraget mellan Finland och Estland framskrider – finländare som är bosatta i Estland uppmuntras att kontrollera sina adressuppgifter26.8.2024 16:07:39 EEST | Tiedote

Finland och Estland har undertecknat ett fördrag enligt vilket adressuppgifterna för finländska medborgare som bor i och flyttar till Estland kommer att fås till Finlands befolkningsdatasystem direkt från de estniska myndigheterna. Målet är att anmälan av adressuppgifter mellan staterna inleds i slutet av 2025 när de nödvändiga tekniska lösningarna har färdigställts i båda länderna.

Suomen ja Viron välisen valtiosopimuksen soveltaminen etenee – Virossa asuvia suomalaisia kannustetaan tarkistamaan osoitetietonsa26.8.2024 16:07:39 EEST | Tiedote

Suomi ja Viro ovat allekirjoittaneet valtiosopimuksen, jonka perusteella Virossa asuvien ja sinne muuttavien Suomen kansalaisten osoitetiedot tullaan saamaan Suomen väestötietojärjestelmään suoraan Viron viranomaisilta. Tavoitteena on, että osoitetietojen ilmoittaminen valtioiden välillä alkaa vuoden 2025 lopussa, kun tarvittavat tekniset ratkaisut ovat valmistuneet kummassakin maassa.

Application of the agreement between Finland and Estonia progressing – Finns living in Estonia encouraged to check their address details26.8.2024 16:07:39 EEST | Press release

Finland and Estonia a signed an agreement under which the address data of Finnish citizens living in and moving to Estonia will be obtained in the Finnish Population Information System directly from the Estonian authorities. The aim is to start transnational address reporting by the end of 2025, once the necessary technical solutions are in place in both countries.

Myndighetsposten blir i första hand digital – Kom och hör varför, hur och när ändringen görs!20.8.2024 12:30:00 EEST | Kutsu

I Finland övergår man under de kommande åren till digital myndighetskommunikation. Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas projekt Prioritera digitalt förverkligar målet i statsminister Petteri Orpos regeringsprogram, som syftar till att minska mängden papperspost som myndigheterna skickar. I och med kommande lagändringar kommer medborgare som uträttar ärenden digitalt i första hand att få myndighetspost digitalt. Genom ändringen strävar man efter årliga besparingar på över 50 miljoner euro i postningskostnader för organisationer inom den offentliga förvaltningen från och med början av 2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye