Kultasakaalin levittäytymisen laajuudesta uutta tietoa – Tutkijat yllättyivät uusista tutkimustuloksista

Geneettisten tutkimustulosten perusteella Suomessa tavattu yksilö oli vaeltanut noin 2500 kilometrin matkan läntisen Pannonian (Itävallan, Unkarin ja Kroatian alueella) populaatiosta Sodankylään. Norjassa Tromssan alueella tavattu yksilö oli tullut joko Baltian populaatiosta (1500 km) tai vaihtoehtoisesti Kaukasukselta (3400 km). Iberian niemimaalla tavattu yksilö oli todennäköisesti peräisin myös läntisestä Pannoniasta (1650 km), mutta myös Adrianmeren alue (1300 km) on mahdollinen, vaikkakin vähemmän todennäköinen alkuperä. Tutkimus osoittaa, että kultasakaalit levittäytyvät uusille alueille useista lähdepopulaatiosta: sekä keskeisiltä ydinalueilta että myös äskettäin onnistuneesti asuttamiltaan alueilta.

Kaikki tutkitut yksilöt olivat koiraita ja ensimmäisen sukupolven migrantteja, eli uusia tulokkaita. Merkkejä risteytymisestä koirien kanssa ei havaittu. Tulokset tukivat myös aikaisemmin havaittua kultasakaalin geneettisen perimän yhtenäisyyttä eli homogeenisuutta: sekä suomalainen että espanjalainen yksilö edustivat äitilinjaltaan yleisintä eurooppalaista tyyppiä.

”Aikaisemmin on oletettu, että Suomeen saapuneet kultasakaalit olisivat tulleet Baltian vakiintuneesta populaatiosta, mutta tämä tutkimus osoittaa, että kultasakaalit voivat vaeltaa kauempaa jopa tuhansia kilometrejä. Tosin myös susilla on osoitettu, että kotireviirinsä jättävät yksilöt voivat päätyä yli tuhannen kilometrin päähän”, Oulun yliopiston professori Jouni Aspi pohtii. Tutkijoiden mukaan nyt tutkitun Sodankylän yksilön lisäksi kultasakaaleista on tehty Suomessa seitsemän vahvistettua havaintoa ja viimeisin Ivalossa elokuussa 2024.

Tutkimus osoittaa, että kultasakaalit pystyvät levittäytymään hämmästyttävän pitkiä matkoja varsin erilaisissa ympäristöolosuhteissa ja perustamaan uusia laumoja ja populaatioita ilmastoltaan hyvin ääreville alueille, mikä osoittaa niiden vaikuttavaa kestävyyttä ja sopeutumiskykyä. Kultasakaalin leviämisen syyksi on arveltu muun muassa ilmastonmuutosta. Laji myös sopeutuu pakkaseen, ja sen on osoitettu selviävän myös vuoristoalueiden paksussa lumessa.

Kultasakaali on kettua suurempi, mutta sutta huomattavasti pienempi koiraeläin. Suomessa kultasakaali ei ole ihmisen siirtämä vieraslaji, vaan luontaisesti omin voimin levinnyt tulokaslaji, joka on luonnonsuojelulailla rauhoitettu.

Kaikkiruokainen kultasakaali syö pääasiassa pikkunisäkkäitä ja haaskoja, mutta myös kasveja, lintuja sekä pieniä hirvieläimiä ja kotielämiä. Se on taitava hyödyntämään ihmisen tarjoamaa ravintoa: esimerkiksi Sodankylän kultasakaalin mahalaukusta löydettiin jäänteitä kaloista, jotka olivat todennäköisesti paikallisten kalastajien jälkeensä jättämiä. Kultasakaali sijoittuu ravintoketjutasolla ketun ja suden väliin eli todennäköisesti kilpailee niiden ja myös supikoiran kanssa ravinnosta ja alueista.

Uusi tutkimus on julkaistu Mammalian Biology -tiedelehdessä 6.9.2024: Bogdanowicz, W., Bilska, A.G., Kleven, O., Aspi j., Caro A., Harmoinen J., Kvist L., José Madeira J., Pilot M., Kopatz A. 2014.. Species on the move: a genetic story of three golden jackals at the expansion front. Mamm Biol (2024). Doi-linkki tutkimukseen.