Syksyn yhteishaussa korkeakoulupaikkaa tavoittelee 45 100 hakijaa
Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haki syksyn yhteishaussa 45 100 hakijaa, mikä on noin 10 800 vähemmän kuin viime vuonna. Korkeakoulujen tammikuussa 2025 alkavassa koulutuksessa oli tarjolla yli 10 000 aloituspaikkaa.
Korkeakoulujen syksyn yhteishaku päättyi keskiviikkona 11.9. Suurin osa yhteishaussa haettavina olevista koulutuksista oli ammattikorkeakouluissa ja hakijoista 97 % haki ammattikorkeakouluun. Hakijoista 1 % haki sekä ammattikorkeakouluun että yliopistoon ja 2 % pelkästään yliopistoon. Määrällisesti eniten hakijoita pyrki terveys- ja hyvinvointialoille, kauppa-, hallinto- ja oikeustieteiden aloille sekä tietojenkäsittelyyn ja tietoliikenteen (ICT) aloille.
Yksittäinen hakija pystyi hakemaan kuuteen hakukohteeseen. Keskimäärin hakijat hakivat 2,8 hakukohteeseen.
Suurin osa haettavana olleista koulutuksista on suunnattu toisen asteen tutkinnon suorittaneille. Näihin koulutuksiin oli 39 700 hakijaa. Lisäksi tarjolla oli miltei 2 000 aloituspaikkaa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavissa koulutuksissa sekä yliopistojen maisterikoulutuksissa.
Valinnat tehdään loka-marraskuussa
Todistusvalinnalla valittavien opiskelijoiden osuus vaihtelee aloittain ja hakukohteittain. Tyypillisimmin todistuksen perusteella hyväksytään 50–60 % hakijoista, mutta osuudet vaihtelevat 10 ja 100 % välillä. Suurin osa todistusvalinnan aloituspaikoista on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 14.10.2024 Opetushallituksen Opintopolku-palvelussa.
Seuraavaksi korkeakoulut tarkistavat hakemuksia ja hakijoilla on aikaa lähettää tarvittavia liitteitä hakuajan jälkeen. Valintakokeita järjestetään pitkin syksyä. Ammattikorkeakoulujen yhteinen valintakoe järjestetään 28.-30.10.2024 ammattikorkeakouluissa ympäri Suomen.
Koko yhteishaun valintojen tulokset julkaistaan viimeistään 21.11.2024 Opintopolussa. Hakijat voivat tarkastella omia tuloksiaan sekä ottaa paikan vastaan Oma Opintopolku-palvelussa. Hakijat saavat Opintopolulta sähköpostitse tiedon, jos heillä on paikka vastaanotettavissa. Lisäksi kaikki hakijat saavat tulosten julkaisun jälkeen tuloskirjeen, jossa kerrotaan tarkemmin valintamenestyksestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Topias KähäräErityisasiantuntijaOpetushallitus
Puh:029 533 1758topias.kahara@oph.fiMikko EronenErityisasiantuntijaOpetushallitus
Puh:029 533 1485mikko.eronen@oph.fiLiitteet
Linkit
- Opintopolku: Korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnat
- Ammattikorkeakouluun.fi: Ammattikorkeakoulujen todistusvalinta syksyn yhteishaussa
- Ammattikorkeakouluun.fi: AMK-valintakoe
- Tilastopalvelu Vipunen: Korkeakoulujen hakeneet, valitut ja paikan vastaanottaneet (lataa päivittyvä raportti)
- Oma Opintopolku-palvelu
Opetushallitus on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinonalalla toimiva virasto, joka vastaa koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja jatkuvan oppimisen kehittämisestä sekä kansainvälisyyden edistämisestä. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15. Kesäaikana 1.6.–31.7. palvelemme maanantaista perjantaihin kello 9–15.
- p. 0295 331 703 media@oph.fi
- Opetushallituksen verkkopalvelu: Medialle
- Tietosuojaseloste
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen
Betydelsen av kompetens i försörjningsberedskap ökar inom alla branscher10.12.2024 10:48:00 EET | Pressmeddelande
I framtidens arbetsliv behövs kompetens i försörjningsberedskap oberoende av bransch. Oftast handlar det om branschöverskridande mångsidig kompetens som är gemensam för nästan alla yrken. Dessutom behövs branschspecifik specialkompetens samt förståelse av hur den egna branschen förhåller sig till andra branscher i krissituationer, visar en utredning som beställts av Utbildningsstyrelsen.
Huoltovarmuusosaamisen merkitys kasvaa kaikilla aloilla10.12.2024 10:48:00 EET | Tiedote
Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan alasta riippumatta huoltovarmuuteen liittyvää osaamista. Useimmiten kyse on toimialarajat ylittävästä laaja-alaisesta osaamisesta, joka on yhteistä lähes kaikille ammateille. Lisäksi tarvitaan alakohtaista erityisosaamista sekä ymmärrystä siitä, millaisia riippuvuuksia omalla tehtävällä on muihin toimialoihin kriisitilanteissa, kertoo Opetushallituksen tilaama selvitys.
De nya näringsrekommendationerna påverkar även skolmåltiderna och undervisningen27.11.2024 10:30:00 EET | Pressmeddelande
Småbarnspedagogiken och utbildningen har en betydande roll för att de nya nationella näringsrekommendationerna ska bli en del av barnens och ungdomarnas vardag. Gemensamma måltider och undervisning som behandlar en hälsosam kost bidrar till att barn och unga tillägnar sig sunda matvanor och lär sig om betydelsen av att äta hälsosamt i praktiken.
Uudet ravitsemussuositukset vaikuttavat myös kouluruokailuun ja opetukseen27.11.2024 10:30:00 EET | Tiedote
Varhaiskasvatuksella, kouluilla ja oppilaitoksilla on merkittävä roolinsa siinä, miten uudet kansalliset ravitsemussuositukset siirtyvät osaksi lasten ja nuorten arkea. Yhteiset ruokailut ja ravitsemusaiheiden sisällyttäminen opetukseen tukevat sitä, että lapset ja nuoret oppivat ja omaksuvat terveelliset ruokavalinnat ja ravitsemuksen merkityksen käytännön tasolla.
Utbildningsstyrelsens samarbetsförhandlingar har slutförts26.11.2024 15:01:00 EET | Pressmeddelande
När samarbetsförhandlingarna inleddes bedömdes minskningsbehovet när det gäller personalen vara högst 35 personer. Förhandlingarna resulterade i att Utbildningsstyrelsen strävar efter att uppnå årliga besparingar på totalt 1,6 miljoner euro i personalkostnaderna. Totalt 20 personer hotas av uppsägning, men antalet uppsägningar klarnar under de närmaste veckorna efter att omplaceringsmöjligheterna inledningsvis har utretts.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme