Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Autto tyrmää ehdotuksen eurooppalaisesta yhteisvelasta

Jaa

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) tyrmää ajatuksen Mario Draghin raportin esittämästä uudesta eurooppalaisesta yhteisvelasta. Autton mukaan Euroopan kilpailukykyä ei paranneta lisävelanotolla.

Heikki Autto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Autto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) tyrmää ajatuksen uudesta eurooppalaisesta yhteisvelasta.

”Jos Euroopan kilpailukyky paranisi lisävelanotolla, ei kilpailukyvyssä pitäisi lähtiessäkään olla ongelmia”, Autto ihmettelee yhteisvelkaa kannattavia puheenvuoroja.

Autto ottaa kantaa Mario Draghin valmistelemaan EU:n kilpailukyvyn parantamista koskevaan raporttiin ”The future of European competitiveness”, joka julkaistiin maanantaina 9. syyskuuta. Raportin on ajateltu olevan yksi keskeinen syöte aloittavan komission työohjelman suunnittelussa.

”Draghi on aivan oikeassa peräänkuuluttaessaan EU:lle uutta teollisuusstrategiaa. EU:n kilpailukyvyn kurominen umpeen Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa vaatii määrätietoisia toimia, varsinkin kun puhutaan edistyneistä teknologioista”, Autto toteaa.

Autton mukaan EU ei kuitenkaan tarvitse yhteistä velkaa tähän. Kilpailukyky alkaa korjaantumaan automaattisesti, kun viime vuosina omaksutuista markkinoita vääristävistä massiivisista valtiontuista luovutaan.

”Kun lopetetaan katsomasta suurten maiden valtiontukia läpi sormien, allokoituvat uudet investoinnit kilpailukykyisimmille alueille. Samalla isot jäsenmaat ovat pakotettuja uudistuksiin ja sitä kautta oman kilpailukykynsä parantamiseen. Näin saavutetaan tuplahyöty EU:n kilpailukyvyn kannalta”, Autto sanoo.

Autton mukaan velkavetoisella kehittämisellä investoinnit allokoituvat vähemmän kilpailukykyisiin kohteisiin. Tämä muodostaa tuplatappion Euroopan kilpailukyvylle, kun kilpailukykyisiltä alueilta imetään elinvoimaa yhteisvelan rahoittamiseen eivätkä investoinnitkaan tuota parhaalla mahdollisella tavalla.

Draghin mukaan EU tarvitsee investointeja raportissa esitettyihin tavoitteisiin pääsemiseksi vähintään 750–800 miljardia eurolla vuodessa.

”Yksityisen rahoituksen liikkeelle saamiseksi pääomamarkkinaunionin tiivistäminen on aivan avainasemassa. Eurooppalaisilla institutionaalisilla sijoittajilla on kyllä rahaa, mutta se kanavoituu nyt luomaan työpaikkoja Atlantin toisella puolelle, kun Eurooppa laahaa perässä kilpailukyvyssä”, Autto toteaa.

Autto on Draghin raportin kanssa yhtä mieltä siitä, että tärkeässä roolissa kilpailukyvyn vahvistamisessa on alhainen ja vakaa energian hinta.

”Suomi on hyvä esimerkki siitä, että sähköntuotannossa voidaan saavuttaa päästöttömyys vakaalla ja pitkäjänteisellä energiapolitiikalla myös ilman massiivisia valtiontukia”, Autto toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sirén: SDP:n Berg maalaa perusteettomia uhkakuvia paikallisen sopimisen uudistamisesta14.9.2024 12:41:05 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Kim Berg julkaisi tiedotteen, jossa hän maalasi perusteettomia uhkakuvia paikallisen sopimisen laajentamista koskevasta hallituksen esityksestä. Kokoomuksen kansanedustajan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajan Saara-Sofia Sirénin mielestä Bergin puheet osoittavat jälleen kerran, ettei SDP:llä ole minkäänlaista valmiutta työmarkkinoiden maltilliseen ja vastuulliseen uudistamiseen.

Kokoomuksen Sammallahti: Kenen asiaa in-house -yhtiöt ajavat?11.9.2024 09:40:35 EEST | Tiedote

Kokoomuksen espoolainen kansanedustaja Tere Sammallahti on pöyristynyt Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kertomista tiedoista, joiden mukaan se epäilee julkisten in-house -yhtiöiden edunvalvontajärjestön Kustos ry:n ohjailleen jäsentensä vastauksia KKV:n vaikutusarviointikyselyyn. KKV kertoo epäselvyyksien välttämiseksi poistaneensa kaikki tähän kyselyyn viittaavat kohdat ja kyselyn pohjalta tehdyt johtopäätökset tutkimuksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye