SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johannes Koskinen: Eduskunnan pääsihteerin ei pidä kävellä valiokuntien mielipiteen yli

Jaa

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan eduskunnan pääsihteeri on esittämässä sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulevaksi valiokuntaneuvokseksi henkilöä, jolla ei ole valiokunnan enemmistön tukea. SDP:n Johannes Koskinen kyseenalaistaa pääsihteerin poikkeuksellisen toiminnan.

– Näin toimiessaan pääsihteeri puuttuu poikkeuksellisella tavalla eduskunnan sisäiseen työnjakoon kävelemällä valiokunnan mielipiteen yli, Koskinen sanoo.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Kaikki eduskuntaryhmät ovat osallistuneet valiokunnassa valintaprosessiin, ja enemmistön kanta ratkaisi valinnan, kuten demokratiaan kuuluu. Kansliatoimikunnassa tilanne on kuitenkin se, että kokoomuksen ja perussuomalaisten edustajat voivat yhdessä päättää asioista. Käytännössä siis vähemmistö on kumoamassa enemmistön päätöksen. Tämä on täysin kestämätöntä parlamentaaristen käytäntöjemme ja eduskunnan arvovallan kannalta.

– Pidän tämän kaltaista suhmurointia moitittavana ja toivon, että kansliatoimikunnan kokouksessa päädytään pitämään kiinni normista, jossa valiokunnan vastuulla on jatkossakin valita pätevin valiokuntaneuvos, Koskinen päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:s riksdagsgrupp godkände överenskommelsen om Yle – Kvarnström nöjd över att den parlamentariska traditionen om beslut som berör Yle fortsätter12.9.2024 16:25:21 EEST | Tiedote

Riksdagsledamot Johan Kvarnström ser ett stort egenvärde i att den parlamentariska Yle-arbetsgruppen har enats om ett omfattande betänkande. Han anser att den parlamentariska traditionen befäster Yles oberoende och tjänar verksamheten bäst över tid. Däremot anser han att kompromissen om Yles finansiering är svår, men bättre än alternativet

SDP:n Kim Berg: Kokoomuksen Sirénin väitteet paikallisesta sopimisesta eivät kestä läheisempää tarkastelua12.9.2024 10:44:44 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén julkaisi eilen paikallisen sopimisen laajentamista hehkuttavan tiedotteen. SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Kim Bergin mukaan Sirénin väitteet ovat kuitenkin kaukana paikallisen sopimisen laajentamisen mukanaan tuomasta karusta ja kylmästä todellisuudesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye