Urheilukadulla uusitaan vesijohdot ja valaistus
Urheilukadulla alkaa syyskuun loppupuoliskolla katuremontti, jossa uusitaan vesijohtoja ja valaistusta. Urakka-alueena on Urheilukadun osuus Lääkärinkadun ja Reijolankadun välillä Laakson sairaalan vieressä.
Laakson sairaala-alueen uudet rakennukset vaativat entistä suuremmat vesijohto- ja viemäriliittymät alueelle.
Katuremontin yhteydessä uusitaan putket ja rakennetaan esimerkiksi hulevesilinja, jonka avulla sadevedet eriytetään jätevedestä katuosuudella. Samalla uusitaan kadun valaistus, päällysteet ja katukiveykset. Työt valmistuvat kesään 2025 mennessä.
Muutoksia liikenteeseen
Rakentaminen aiheuttaa muutoksia alueen liikenteen järjestelyihin.
- Urheilukatu välillä Reijolankatu – Lääkärinkatu muuttuu rakentamisen ajaksi moottoriajoneuvoille yksisuuntaiseksi niin, että ajo Lääkärinkadun suunnasta.
- Kadunvarsipysäköinti poistuu kokonaan rakentamisen ajaksi.
- Jalankululle ja pyöräilylle tulee yhdistetty väylä kadun länsipuolelle.
Töitä tehdään pääasiassa arkisin klo 7–22. Joitain työvaiheita joudutaan kuitenkin tekemään tämän ajan ulkopuolella, mistä ilmoitetaan erikseen.
Urakoitsijana toimii VM Suomalainen Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia Hatakko
Projektinjohtaja, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
p. 09 310 52730
piia.hatakko@hel.fi
Tomi Palkama,
Työmaapäällikkö,
VM Suomalainen Oy
p. 040 195 2437
tomi.palkama@vmsuomalainen.fi
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 12.9.202412.9.2024 17:07:28 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 12.9.2024 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 26.9.2024
Helsingfors föreslås få ett trevligare gångcentrum och förbättringar i kollektivtrafiken12.9.2024 09:30:06 EEST | Tiedote
Helsingfors vill förbättra trivseln i stadskärnan, stadskärnans livskraft och tillgänglighet. I trafiksystemplanen för stadskärnan betraktas centrum som en helhet. I den nya planen föreslås betydande reformer av områdets trafikarrangemang, speciellt för att förbättra gångmiljön. En central ändring jämfört med nuläget är reservering av Brunnsgatan för kollektivtrafik, gångtrafik och vistelse.
Helsinkiin esitetään viihtyisämpää kävelykeskustaa ja joukkoliikenteen parannuksia12.9.2024 09:30:06 EEST | Tiedote
Helsinki haluaa parantaa ydinkeskustan viihtyisyyttä, elinvoimaisuutta ja saavutettavuutta. Ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa keskustaa tarkastellaan kokonaisuutena. Suunnitelmassa ehdotetaan merkittäviä uudistuksia alueen liikennejärjestelyihin etenkin kävely-ympäristön parantamiseksi. Yksi keskeinen muutos nykytilaan olisi Kaivokadun varaaminen joukkoliikenteelle, kävelylle ja oleskelulle.
Uusi linja muuttaa raitiotiepysäkkien sijainteja Kampissa11.9.2024 14:01:08 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki suunnittelee muutoksia raitiovaunupysäkkien sijainteihin Kampissa, jotta uusi pikaraitiolinja pääsee kulkemaan reitillään. Kaupunkilaisilta toivotaan palautetta pysäkkien sijainnista 25.9. mennessä.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 10.9.202410.9.2024 19:58:53 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 10. syyskuuta 2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme