Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirastot muistuttavat - noudata tarkkuutta rabiesrokotuksen kanssa, kun hankit koiran ulkomailta tai matkustat sen kanssa

Jaa

Euroopan unionin alueella noin puoli miljoonaa koiraa vaihtaa omistajaa vuoden aikana. Kun tavallisten lemmikkien, kuten koirien ja kissojen, kasvatus ja kauppa tuottavat vuosittain yli miljardi euroa, on helppo ymmärtää, miksi laiton eläinkauppa on Euroopan unionin järjestäytyneen rikollisuuden kolmanneksi kannattavin ala heti huume- ja asekaupan jälkeen. Eläinten raivotautia eli rabiesta esiintyy edelleen maailmalla. Kukoistava kauppa mahdollistaa markkinat myös huijareille, joista kärsivät sekä koirat että ihmiset. Liian nuorina ja rokottamattomina myytävät ja matkustavat lemmikit aiheuttavat suurta vaaraa niin itselleen kuin ympäristön ihmisille.

Kolme koiraa kivellä

Suomi on luokiteltu rabieksesta vapaaksi maaksi noin 30 vuotta sitten. Rabiekseen voi sairastua mikä tahansa nisäkäslaji, lemmikeistä erityisesti koirat ja kissat. Lepakkorabiesta voi esiintyä, vaikka maa olisikin luokiteltu rabiesvapaaksi, kuten Suomi. Rabiekseen sairastuneelle ihmiselle ei ole tehokasta hoitoa, vaan tartunta johtaa lähes aina kuolemaan.

Aasiassa ja Afrikassa kuolee 100 000 ihmistä rabiekseen vuosittain. Turistialueilla, kuten Thaimaassa ja Intiassa, voi esiintyä rabiesta esimerkiksi kulkukoirilla ja apinoilla. Euroopassa rabiesta esiintyy eniten Venäjällä, Turkissa ja Itä-Euroopan maissa.

Kun koira matkustaa, tulee sillä olla mikrosiru asennettuna, asianmukaiset asiakirjat (lemmikkieläinpassi), ja niissä asianmukaiset merkinnät muun muassa raivotautirokotuksesta, loishäätölääkityksestä sekä tarvittaessa muistakin tutkimuksista, kuten raivotautivasta-aineista. Jos matkustuksen luonne on kaupallinen (koira ei matkusta omistajan kanssa tai tarkoituksena on koiran siirto uudelle haltijalle), vaaditaan matkustavalta koiralta lisäksi, että eläinlääkäri on tehnyt koiralle terveystarkastuksen ja myöntänyt sille terveystodistuksen (nk. traces-todistus). Loishäätölääkitys hieman ennen Suomeen palaamista on monista maista pakollinen, ja siitä tulee olla eläinlääkärin merkintä passissa.

Aluehallintovirastot muistuttavat huolellisuudesta, kun koiria siirretään maasta toiseen. Tulevan omistajan tulee aina varmistaa eläimen hyvinvointi, vaatia nähtäväksi asiakirjat ja selvittää mahdollisuuksien mukaan eläimen taustat sekä tehdä sopimukset kirjallisina. Huolellisella varmistamisella turvataan sekä tulevan omistajan ja muiden läheisten, että eläimen terveys ja turvallisuus.

Maailman rabiespäivää vietetään joka vuosi 28. syyskuuta. Tämä päivä valittiin Louis Pasteurin kuolinpäivän mukaan, koska hän kehitti ensimmäisen tehokkaan rabiesrokotteen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Median yhteydenotot:
viestintäpäällikkö Mirella Kivelä, puh. 0295 018 103

Linkit

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Katolla työskennellyt työntekijä putosi – sakkoja toimitusjohtajalle ja asennuspäällikölle20.12.2024 16:01:45 EET | Tiedote

Satakunnan käräjäoikeus on 20.12.2024 tuominnut kattoremontteja tekevän yrityksen toimitusjohtajan ja asennuspäällikön molemmat 30 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli huhtikuussa 2023 Raumalla tapahtuneesta työtapaturmasta, jossa omakotitalon kattoasennuksen viimeistelyä tehnyt työntekijä putosi katolta. Työtapaturman syitä selvitettiin työsuojelutarkastuksella, jolla havaittiin puutteita muun muassa työtelineissä, putoamissuojauksessa sekä putoamissuojauksen suunnittelussa.

Satakunta välfärdsområde ålades att se till att det finns tillräckligt med socialarbetare inom barnskyddet19.12.2024 09:00:25 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har ålagt Satakunta välfärdsområde att se till att antalet klienter per socialarbetare som ansvarar för barnens angelägenheter senast den 20 maj 2025 överensstämmer med lagen. Om välfärdsområdet inte fullgör detta kan regionförvaltningsverket meddela ett nytt föreläggande som förenas med vite.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye