SDP:n Pia Hiltunen: Ammatillisen koulutuksen leikkaus on hallitukselta heikko esitys
Kansanedustaja ja opettajataustainen sivistysvaliokunnan jäsen Pia Hiltunen (sd.) on tyytymätön hallituksen ajamaan 120 miljoonan euron leikkaukseen ammatillisesta koulutuksesta. Asiantuntijatahojen laskelmien mukaan leikkaus merkitsee jopa 1 600 opettajan vähennystä tai yli 11 000 opiskelupaikan menetystä.
- Ennen eduskuntavaaleja Riikka Purra sanoi, että ammatillisessa koulutuksessa tulee olla sellaiset määrärahat, joilla opetuksen tasoa ja tutkintojen sopivuutta pystyttäisiin parantamaan nykyisestä.
Nyt hallitus kuitenkin ajaa 120 miljoonan säästöjä juuri ammatilliseen koulutukseen. Eikö hallitus ymmärrä, että leikkaus heikentää koulutustasoamme ja tätä kautta tulevan talouskasvun perustaa vai onko kyse ammatillisen koulutuksen arvostamattomuudesta. Tähän ei kertakaikkiaan ole varaa, Pia Hiltunen tylyttää.
Hallitus selittelee mittavia leikkauksia ammatilliseen koulutukseen sanomalla kohdentavansa ne aikuisopiskelijoihin, ei nuoriin ensimmäistä tutkintoa suorittaviin. Koulutuksen asiantuntijat ovat kuitenkin todenneet, että sitä ei voida eritellä.
- Ryhmissä opiskelee sekä ensi tutkinnon suorittajia että jatko-opiskelijoita. Nämä leikkaukset iskevät siis täysin myös nuoriin, joihin on jo valmiiksi kohdentunut leikkauksia. Näilläkö toimilla hallitus kuvittelee lisäävänsä ihmisten mahdollisuuksia pärjätä tulevaisuuden työelämässä, Hiltunen ihmettelee.
Hiltunen näkee, että hallituksen puheet koulutuksen erityssuojelusta, voidaan viimeistään nyt unohtaa.
- Hallitus ei halunnut tuoda hyvätuloisia mukaan talouden tasapainotukseen, mutta sen sijaan säästöjä ollaan valmiita ottamaan koulutuksesta, suomen menestyksen kivijalasta. Suoraan sanottuna heikko esitys, Hiltunen päättää.
Yhteyshenkilöt
Pia HiltunenKansanedustaja
Puh:050 438 1837pia.hiltunen@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Viitanen ja Räsänen: Orpon-Purran hallitus on tavallisten suomalaisten himoverottaja!19.12.2024 17:01:36 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän valtuuskunnan uusi selvitys kertoo, että tavallisen keskituloisen palkansaajan ja eläkkeensaajan verotaakka on ensi vuonna korkeimmalla tasolla kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan ministerien tuloluokkaan on tehty historiallisen suuret veronkevennykset.
SDP:n Mika Kari: Turvallisuusympäristömme muutos luo paineita puolustusselonteolle ja maanpuolustuksen kehittämiselle19.12.2024 15:19:57 EET | Tiedote
Tänään hallitus on antanut eduskunnalle puolustusselontekonsa. Selonteon valmistelun parlamentaarisen seurantaryhmän varapuheenjohtajana toiminut kansanedustaja Mika Kari (sd.) pitää tärkeänä, että uusi selonteko linjaa laaja-alaisesti Suomen puolustuksen kehittämisestä osana puolustusliitto Naton pelotetta ja puolustusta pitkälle 2030-luvulle uudessa turvallisuusympäristössä.
SDP:n Viitanen ja Kymäläinen: Hallitus viittaa kintaalla ikäihmisten ja opiskelijoiden asumistarpeille ja seuraa sivusta rakennusalan ahdinkoa18.12.2024 17:00:30 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston sd-ryhmän jäsenet, kansanedustajat Pia Viitanen ja Suna Kymäläinen katsovat hallituksen ensi vuoden talousarviossa valinneen olla piittaamatta erityisryhmien asumistarpeista ja rakennusalan kriisistä. – Hallitus kääntää Suomen asuntopolitiikkaa väärään suuntaan tilanteessa, jossa rakennusalalla ei riitä töitä eikä kohtuuhintaista asumista tarvitseville koteja, demariedustajat kiteyttävät.
SDP:n Riitta Mäkinen: Maataloustukien kohdentaminen kohentaisi julkista taloutta ja parantaisi tilojen kannattavuutta18.12.2024 15:35:57 EET | Tiedote
– Maataloustukien kohdentaminen aktiiviviljelyssä oleville pelloille kohentaisi julkista taloutta kymmenillä miljoonilla sekä parantaisi maatalouden kannattavuutta ja huoltovarmuutta, kun maataloustuloa tuottamattomat pellot voitaisiin myydä aktiiviviljelijöille. Samalla lisättäisiin viljelykäyttöön peltoalaa todennäköisesti uusien peltojen raivauskustannuksia edullisemmin ja ilmastoystävällisemmin, ehdottaa valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd).
SDP:n Kymäläinen: Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminta turvattava sairaalaverkkoesityksen toteutuessa18.12.2024 15:11:09 EET | Tiedote
Eduskunnan enemmistö äänesti eilen hallituksen sairaalaverkon karsimista koskevan esityksen puolesta opposition vastustuksesta huolimatta. Jatkossa esimerkiksi Kouvolan sairaalan osalta ei enää säädettäisi ympärivuorokautisesta akuuttilääketieteen päivystyksestä. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan tämän vaikutuksista Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminnalle. Hän on jättänyt hallitukselle aiheesta kirjallisen kysymyksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme