KTI Kiinteistötieto Oy

KTI Vastuullinen kiinteistöliiketoiminta 2024 -katsaus on julkaistu

Jaa

Vastuullisuus kietoutuu yhä kiinteämmäksi osaksi kiinteistöalan yritysten liiketoimintaa

Järjestyksessään jo yhdestoista Vastuullinen kiinteistöliiketoiminta -katsaus keskittyy ammattimaisten toimijoiden omistamien kiinteistöjen ilmastovaikutusten ja vähähiilisyyden ajankohtaisiin kysymyksiin sekä kiristyvien vastuullisuusraportointivaatimusten näkökulmiin. Katsauksessa esitellyt KTI Vastuullisuusbarometrin tulokset kertovat kautta linjan vastuullisuusasioiden merkityksen ja roolin kasvusta osana ammattimaisten kiinteistöalan toimijoiden strategioita ja tavoitteita.

Suomalainen kiinteistöala on sitoutunut vahvasti vastuullisuuden edistämiseen omassa liiketoiminnassaan. Olemassa olevan kiinteistökannan energiankäyttöön liittyvissä asioissa ollaan jo pitkällä. Ammattimaisten kiinteistösijoittajien omistamasta, noin 96 miljardin arvoisesta kiinteistökannasta on arvolla mitattuna yli 60 prosenttia sitoutunut hiilineutraaliin energiankäyttöön viimeistään vuonna 2035, iso osa jopa tätä tiukemmassa aikataulussa. KTI:n keräämän aineiston mukaan yhä useampi ammattimaisista kiinteistönomistajista on valinnut joko uusiutuvan tai hiilidioksidivapaan energian kiinteistöjensä energianlähteeksi. Pinta-alalla mitattuna päästöllistä sähköä oli vuonna 2023 käytössä vain noin 15 prosentissa asuinkerrostaloista ja toimistoissa 11 prosentissa. Valtaosa toimistojen ostosähköstä on uusiutuvalla energialla tuotettua. Asuinkerroistaloista kuitenkin noin 40 prosentissa ostosähkö on ei-uusiutuvaa, mutta CO₂-vapaata sähköä. KTI:n aineistossa uusiutuvalla lämmitysenergialla lämpiää noin 17 prosenttia asuinkerrostalojen pinta-alasta ja toimistoissa vastaava luku on noin 41 prosenttia.

Olemassa olevan kiinteistökannan energiankäytöstä aiheutuvat päästöt vähenevät vuosi vuodelta. KTI:n seuraamassa koko Suomen kattavassa aineistossa asuinkerrostalojen vuoden 2023 ostoenergian keskimääräiset hiilidioksidipäästöt huoneistoneliötä kohden laskivat 12 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, ja toimistokiinteistöissä laskua oli noin 22 prosenttia.

Energia-asioiden ohella yritysten huomio ympäristövastuullisuudessa on yhä laajemmin myös muissa ilmasto- ja luontokysymyksissä. Biodiversiteettiasiat, oman liiketoiminnan luontovaikutukset ja kiinteistöliiketoiminnan ilmastoriskit löytyvät yhä useamman kiinteistösijoittajan vastuullisuusagendalta. Tähän ohjaa paitsi kiristyvä sääntely, myös kouriintuntuva tarve ympäristö- ja ilmastoriskien entistä parempaan hallintaan.

EU:n uusi kestävyysraportointidirektiivi CSRD laajentaa vastuullisuusraportointivaatimukset yhä laajemmille sisältöalueille ja yhä suurempaan toimijajoukkoon. Suomalaiset kiinteistöalan yritykset ovat hyvin hereillä direktiivin etenemisestä, ja valtaosa isoista yrityksistä on jo pitkällä raportoinnin edellyttämien tietojen määrittelyssä, vaikka raportointivelvoite ei omaa yritystä koskisikaan ainakaan vielä ensimmäisessä aallossa vuonna 2025. Viimeistään kiristyvän sääntelyn myötä vastuullisuuskysymykset laajenevat omasta toiminnasta myös yhteistyökumppaneihin, kun oman toiminnan vaikutuksia tulee arvioida koko arvoketjussa niin ympäristö-, sosiaalisen kuin hyvän hallinnonkin näkökulmista.

Lue lisää kiinteistöalan toimijoiden ajankohtaisista vastuullisuusasioista Vastuullinen kiinteistöliiketoiminta 2024 -katsauksesta. Tuttuun tapaan esittelyssä on myös kooste KTI Vastuullisuusbarometrin tuloksista.

Katsauksen ovat mahdollistaneet:

• Antilooppi
• Green Building Council Finland
• Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
• Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia
• Keva
• Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
• LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy
• Senaatti-konserni
• Skanska Oy
• Sponda Oy
• Turun Teknologiakiinteistöt Oy

Lisätietoja: 

Hanna Kaleva, hanna.kaleva@kti.fi, p. 040 5555 269

Yhteyshenkilöt

Linkit

KTI Kiinteistötieto Oy

KTI on luotettavan, kattavan ja ajantasaisen kiinteistömarkkinatiedon puolueeton lähde. Käytössämme ovat Suomen laajimmat kiinteistöalan tietokannat. Meillä työskentelee noin 20 kiinteistöalaan erikoistunutta asiantuntijaa. Asiantuntemuksemme kattaa koko kiinteistöliiketoiminnan kentän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KTI Kiinteistötieto Oy

KTI Markkinakatsaus ja Rakli-KTI Toimitilabarometri kevät 2024: Kiinteistösijoitusmarkkinoiden hiljaiselo jatkuu15.5.2024 15:53:56 EEST | Tiedote

KTI Markkinakatsaus on julkistettu 15.5.2024. Kiinteistökauppamarkkinoilla kuluva vuosi on käynnistynyt ennätyshiljaisen viime vuoden tapaan varsin hitaasti. Sijoituskiinteistöjen markkina-arvot ovat kautta linjan laskeneet. Arvojen laskun arvioidaan hiljalleen lähentävän ostajien ja myyjien hintanäkemyksiä ja edesauttavan kaupankäynnin viriämistä, mutta vain jos korot lähtevät odotettuun laskuun. Nykyinen taloustilanne varjostaa myös vuokramarkkinoiden tilannetta. Toimistokiinteistöjen kysyntää painaa sekä heikko talouskehitys että yritysten vähenevä tilatarve, mikä heikentää toimistokiinteistöjen asemaa sijoitusmarkkinoilla. Vuokra-asuntomarkkinoita painaa pääkaupunkiseudun asuntojen ylitarjonta, joka helpottunee melko pian uudisrakentamisen vähyyden myötä. Vahvin sijoituskysyntä on alkuvuonna kohdistunut liike- ja tuotannollisiin kiinteistöihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye