Osuuskauppa Arina

Jaossa 190 000 euroa pohjoisen lapsille ja nuorille

Jaa

Osuuskauppa Arina on käynnistänyt jälleen ”Pidetään yhdessä pohjoisen puolta”-tukihaun. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana Arina on jakanut tukea lasten ja nuorten toimintaan jo yli miljoonan euron edestä. Tukea voivat hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat ja harrastusyhdistykset sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella.

Arinan jakamasta tuesta 50 % kohdistetaan lasten ja nuorten harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyyskohteille lasten ja nuorten hyväksi.
Arinan jakamasta tuesta 50 % kohdistetaan lasten ja nuorten harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyyskohteille lasten ja nuorten hyväksi.

Lahjoitussummana euro jokaista asiakasomistajaa kohden 

Tänä vuonna tukea jaetaan euro jokaisen Arinan asiakasomistajan puolesta eli yhteensä pohjoisen lapsille ja nuorille jaetaan yli 190 000 euroa. Tuensaajista päättävät Arinan asiakasomistajat lokakuussa järjestettävässä sähköpostiäänestyksessä.  

- Elinkustannusten nousu vaikuttaa merkittävästi lapsille ja nuorille suunnattuun toimintaan, ja monet perheet joutuvat harkitsemaan tarkemmin, mihin lasten harrastuksiin heillä on varaa. Meille on tärkeää olla mukana mahdollistamassa helposti saavutettavia harrastus- ja hyväntekeväisyystoimintoja, jotka tukevat lasten ja nuorten myönteistä kehitystä esimerkiksi tutussa ja turvallisessa harrastusryhmässä. Haluamme varmistaa, että asiakasomistajien rahoja käytetään asiakasomistajia kuunnellen tukemaan lähellä olevaa tekemistä ja alueellista hyvää, kertoo Arinan henkilöstö- ja viestintäjohtaja Minna Salonen

Arinan jakamasta tuesta 50 % kohdistetaan lasten ja nuorten harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyyskohteille lasten ja nuorten hyväksi.

– Näiden lahjoitusten avulla voimme edistää alueemme lasten hyvinvointia ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Jokainen meistä haluaa tuntea olevansa osa suurempaa yhteisöä. Harrastusten kautta lapset ja nuoret saavat uusia ystäviä, he kokevat onnistumisen tunteita ja oppivat luottamaan itseensä ja omaan osaamiseensa. Nämä opit kantavat pitkälle tulevaisuuteen, Salonen toteaa.  

Nyt on aika ilmoittautua mukaan 

Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukea voi hakea 30.9. asti. Mukaan voi hakea osoitteessa arina.fi/sponsorointi. Tukea voivat hakea Arinan toimialueella toimivat harrastusyhteisöt ja hyväntekeväisyyskohteet, jotka kohdistavat saamansa tuen lasten ja nuorten toimintaan Pohjois-Suomessa. 

– Nyt on tärkeä hetki olla aktiivinen, haluaapa sitten hakea tukea tai päästä mukaan päättämään tuensaajista! Yhteisöjen pitää käydä täyttämässä hakemuslomake syyskuun loppuun mennessä. Arinan asiakasomistajien taas tulee käydä tarkistamassa osoitteessa s-kayttajatili.fi oma sähköpostiosoite ja ettei ole kieltänyt tutkimuskyselyitä. Näin varmistaa sen, että pääsee äänestämään lokakuussa, Salonen sanoo.  

Faktoja Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukihausta: 

  • Tukea voi hakea, jos: 

    • Yhteisön (seuran, järjestön, yhdistyksen) toiminta painottuu lapsille ja nuorille 

    • Kotipaikka on Arinan toimialueella Pohjois-Suomessa 

    • Tuki ohjautuu vähintään 25 lapselle/nuorelle 

    • Toiminta on jatkuvaa ja pysyvällä pohjalla 

  • Jotta pääsee äänestämään tuensaajista, tulee Arinan asiakasomistajalla olla omissa asiakastiedoissaan osoitteessa https://s-kayttajatili.fi  6.10. mennessä 

    • sähköpostiosoite  

    • lupa lähettää tutkimuskyselyitä 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti lähes 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye