Jätekuljetusten valvontaa Oulussa ja lähikunnissa
Torstaina 12. syyskuuta Oulun poliisi ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus järjestivät yhteisen jätekuljetusratsian Oulun, Kempeleen ja Limingan alueella.
Poliisi pysäytti päivän aikana yhteensä noin 75 ajoneuvoa, joista 38 oli jätekuljetuksia. Jätekuljetusten osalta ELY-keskus tarkasti niihin liittyvät asiakirjat, kuten otteen jätehuoltorekisteristä ja jätteen siirtoasiakirjat sekä kaluston sopivuuden kyydissä olevan jätteen kuljetukseen. Poliisi tarkasti ratsiassa muun muassa ajoneuvojen tieliikennekelpoisuutta ja kuljettajien papereita.
Puutteita havaittiin tällä kertaa huomattavan paljon, kaiken kaikkiaan 25 jätekuljetuksessa. Ammattimaisen jätteenkuljettajan tulisi pitää ajoneuvossa mukanaan ajantasaista otetta jätehuoltorekisteristä, mikä monella puuttui kokonaan tai oli vanhentunut. Myös siirtoasiakirjojen kanssa oli monenlaisia puutteita. Lain mukaan siirtoasiakirja tulisi ensisijaisesti laatia sähköisenä, mutta monilla se oli edelleen paperinen. Lisäksi siirtoasiakirjoihin oli merkitty liian suppeasti vaadittuja tietoja. Myös kalustoon ja jätteen kuljetustapaan liittyviä ongelmia havaittiin. Joillekin jätteen kuljettajille tuli myös uutena tietona velvoite kuulua jätehuoltorekisteriin, kun harjoittaa ammattimaista jätteenkuljetusta.
Ilmenneisiin puutteisiin vastattiin ELY-keskuksen puolesta huomautuksilla ja kehotuksilla saattaa asia jätelain mukaiseksi. Toistuvista puutteista ELY-keskus voi myös määrätä laiminlyöntimaksun. Poliisi puuttui omassa valvonnassaan ilmenneisiin rikkeisiin ja määräsi niistä seuraamuksia.
Oulun poliisilaitos ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ovat tehneet säännöllistä yhteistyötä jätekuljetusratsioiden järjestämisessä Pohjois-Pohjanmaan alueella. Edellisen kerran jätekuljetusratsia järjestettiin syksyllä 2023 Oulun alueella. Valvonnan lopputuloksesta käy ilmi, että tien päällä tapahtuva viranomaisten yhteisvalvonta on toimivaa, sillä sen avulla saadaan monipuolinen kuva jätekuljetusten tilanteesta alueella ja tavoitetaan niitäkin alan toimijoita, jotka eivät ole vielä rekisteröityneet jätehuoltorekisteriin.
Linkit
Jätteen ammattimaista kuljettamista tai välittämistä harjoittavien yritysten tulee kuulua ELY-keskusten ylläpitämään jätehuoltorekisteriin, lisätietoja (ymparisto.fi).
Jätehuoltorekisteriin kuuluvien toiminnanharjoittajien tiedot näkyvät julkisessa tietopalvelussa Jätehuoltokompassissa (jatehuoltokompassi.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Noora PesäläPohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh:0295 038 155etunimi.sukunimi@ely-keskus.fiTietoa julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Kevyen liikenteen väylää suunnitellaan valtatielle 22 Muhoksella5.12.2024 10:32:29 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus laatii tiesuunnitelmaa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisesta valtatielle 22 välille Laitasaari – Kärnä. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä Muhoksen kunnan kanssa. Valtatielle 22 suunnitellaan jalankulku- ja pyöräilyväylä välille Laitasaari - Kärnä. Lisäksi suunnitelma sisältää valtatien 22 ja maantien 834 (Ylikiimingintie) liittymän parantamisen varustamalla liittymä kääntymiskaistoilla sekä jalankulku- ja pyöräilyväylän alikulkukäytävän edellä mainitun liittymäalueen läheisyyteen linja-autopysäkkeineen. Tavoitteena on parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta sekä joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä. Hankkeesta pidetään vuorovaikutustilaisuus Muhoksella kulttuurikeskuksen auditoriossa (Muhostie 2) torstaina 12.12.2024 klo 17.00 – 18.30.
Liikenneturvallisuutta parannetaan Raution kylän kohdalla Kalajoella5.12.2024 10:00:39 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus laatii yhteistyössä Kalajoen kaupungin kanssa tiesuunnitelmaa jalankulku- ja pyörätien rakentamisesta maantielle 774 välille Niemeläntie - Kaupunginmäki. Tiesuunnitelmassa maantielle 774 suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie Raution kylän kohdalle Niemeläntien ja Kaupunginmäen välille noin 6 kilometrin matkalle. Väylä sijoittuu valtaosan matkasta maantien länsipuolelle ja vaihtaa maantien itäpuolelle Löttäläntien ja Huhtakyläntien risteyksessä. Lisäksi suunnitelma sisältää maantielle vilkkaimpien ylityskohtien saarekkeet ylitystä turvaamaan, jalankulkuyhteydet pysäkeille sekä Hanhipuron jalankulku- ja pyörätien sillan. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen sekä edellytyksien luominen jalankulun ja pyöräilyn kasvamiseen kulkumuotona. Hankkeesta pidetään vuorovaikutustilaisuus Raution monitoimitalolla (Kannuksentie 1) tiistaina 10.12.2024 klo 17.00 alkaen. Tiesuunnitelman jälke
Jalankulku- ja pyörätien suunnittelu maantielle 7702 Pyhäjärvellä on käynnissä, yleisötilaisuus 11.12.4.12.2024 09:50:42 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus laatii tiesuunnitelmaa jalankulku- ja pyörätien rakentamisesta maantielle 7702 välille Rinnetie - Laurilantie. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä Pyhäjärven kaupungin kanssa. Tiesuunnitelmassa maantielle 7702 (Pyhäjärventie) suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie välille Rinnetie-Laurilantie. Samassa yhteydessä uusitaan linja-autopysäkkejä ja tieosuuden valaistus. Hankkeen tavoitteena on parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta ja edistää kestävien kulkumuotojen kasvuedellytyksiä. Hankkeesta pidetään vuorovaikutustilaisuus Pyhäjärven kaupungintalon valtuustosalissa (Ollintie 26) keskiviikkona 11.12.2024 klo 17.00 – 18.30.
Jokilaaksojen kuntien välistä linja-autoliikennettä vähennetään kesäkuusta 2025 alkaen2.12.2024 08:58:28 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt tarjouskilpailun, jossa kilpailutetaan Jokilaaksojen kuntien välinen linja-autoliikenne vuosille 2025–2028. Uuden sopimuskauden käynnistyessä 2.6.2025 osa nykyisistä linja-autovuoroista lakkaa rahoituksen vähäisyyden vuoksi. Joillakin reiteillä vuoroja pidennetään, minkä seurauksena vaihdot vuorojen välillä vähenevät. Nykyisessä muodossaan liikenne jatkuu 1.6.2025 asti.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on asettanut nähtäville Haapaveden Koivulannevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelman, yleisötilaisuus keskiviikkona 11.12.28.11.2024 13:12:12 EET | Tiedote
Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukainen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa koskeva kuulutus on nähtävillä 28.11.2024 – 6.1.2025 Haapaveden, Nivalan ja Ylivieskan kaupunkien internet-sivujen virallisissa ilmoituksissa. YVA-aineisto on nähtävillä osoitteessa www.ymparisto.fi/koivulannevan-tuulivoima-yva. Paperimuodossa YVA-ohjelmaan voi tutustua Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksessa (Veteraanikatu 1, Oulu) sekä Haapaveden, Nivalan ja Ylivieskan kaupunkien kunnanvirastoissa ja kirjastoissa. Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Kannanotot tulee toimittaa 6.1.2025 mennessä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi tai kirjallisena postitse osoitteella PL 86, 90101 OULU. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta viimeistään 6.2.2025. Lausunto, johon s
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme