Turku pysyy mustavalkoisena, OLS:lle dramaattinen avausvoitto jatkoajalla
Turku pysyy edelleen mustavalkoisena, kun TPS aloitti kautensa F-liigassa kaatamalla paikallisottelussa FBC Turun 9-3. Sunnuntain toisessa pelissä OLS avasi pistetilinsä kaatamalla kotonaan Happeen jatkoajalla 6-5.
Kupittaan avauserä näki vain yhden maalin Pyry Kauppisen syötön pomppiessa kahden FBC-pelaajan kautta heidän omaan verkkoonsa. Toisen puolivälissä Nikolas Laaksonen nosti haastajan tasoihin, mutta TPS ratkoi pelin vielä ennen toista taukoa. Lauri Eloluoto venytti verkkoa Jens Beijarin takana kahdesti, ja välissä Eetu Lehtonen osui FBC-puolustuksen lahjapallosta. FBC kavensi päätösjaksolla kahdesti, mutta ero vain kasvoi TPS:n latoessa erään peräti viisi osumaa. Lauri Eloluodon päivän tehot olivat 2+2, ja Pyry Kauppisen linko lisäsi lukemia kolmesti.
Oulussa lähdettiin päätöserään tasalukemista 4-4 kotijoukkueen noustua tilanteesta 0-3, ja Timi Kotka vei Happeen vielä kerran johtoon. Aapo Rantaniemen tasoitettua erän puolivälissä oli loppu silkkaa draamaa, kun Olli Lukkarille osumasta vastustajan päähän vihelletty 2+2 minuutin jäähy antoi voiton avaimet Happeelle. OLS parhaanaan palkitun maalivahti Riku Panuman johdolla kesti, ja kruunuksi OLS sai vielä rangaistuslaukauksen. Iiro Savela laukoi kuitenkin joukkueensa illan toisen rankkarin ohi, joten Pietari Jääskeläinen Happeen maalissa oli selvittänyt niitä viikonloppuna jo kolme. Ratkaisu oli lopulta haettava jatkoajalta, ja se päätyi jo ensimmäisellä minuutillaan. Aapo Rantaniemi riisti pallon Jonne Junkkariselta keskialueella, ja 2–1-hyökkäyksen päätteeksi syöttö takatolpalle vapautti Petri Niemelän nostamaan ratkaisun. Happee haastoi maalia edeltäneen tilanteen vielä videotarkistukseen, mutta tulos ei muuttunut.
F-liigan miesten sarja jatkuu keskiviikkona ottelulla FBC Turku–Classic.
F-liigan naisten sarjassa EräViikingit voitti avausviikonlopun toisenkin kotiottelunsa, kun Welhot taipui Tapanilan Mosahallissa maalein 7-3. Kuopiolaisille tappio oli viikonlopun toinen.
Kotijoukkue rakensi heti avauserään tukun tekopaikkoja, mutta Sonja Pehkonen Welhojen maalissa venyi pallon tielle yhä uudestaan. Tauolle mentiin lukemissa 1-1 Welhojen Kiia Tuomaisen kuitattua EräViikinkien Natalie Sandströmin ensimmäisen liigamaalin. Toisessa erässä Maura Paajanen, Eveliina Hana, Anni Räisänen ja Katerina Vachudova takoivat taululle seitsemässä minuutissa 5–1-johdon, mutta Welhot tuli vielä Petra Aallosen kaventaessa kahdesti. Heti päätösjakson aluksi Maura Paajanen kuitenkin laukoi kotijoukkueelle kuudennen ja pelin loppuhetkillä vielä Pinja Suhonen seitsemännen osuman. Maura Paajanen ja Petra Aallonen olivat saldolla 2+1 ottelun tehokkaimmat.
F-liigan naisten sarja jatkuu ensi perjantaina ottelulla Classic–ÅIF.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Nokian KrP:llä vahva alku – vyöllä jo molempien finalistien päänahat14.9.2024 20:59:48 EEST | Tiedote
Viime kevään pronssijoukkue Nokian KrP avasi F-liigan kaatamalla vieraissa mestari Oilersin, ja tänään oli hopearyhmän vuoro, kun Classic kaatui kotikaukalossaan 9-6.
Salibandyhistoriaa Nurmijärvellä – Emma Itänen yksin kaikkien aikojen ottelukärkeen14.9.2024 20:32:17 EEST | Tiedote
Nurmijärvellä tehtiin kauden avauksessa salibandyhistoriaa, kun SB-Pron Emma Itänen pelasi 360. runkosarjaottelunsa siirtyen yksin kaikkien aikojen ottelutilaston kärkeen. Tähän saakka hän oli jakanut kärkipaikan Katriina Saarisen kanssa.
Mestari TPS edelleen paras – kausi alkuun Super Cupin voitolla13.9.2024 21:24:58 EEST | Tiedote
Viime kevään asetelmat eivät ainakaan vielä muuttuneet, kun hallitseva F-liigan mestari TPS nappasi Super Cupin pokaalin ja kaksi liigapistettä kaatamalla viime kauden finaalivastustajansa Classicin Meri-Helmi Höynälän jatkoaikamaalilla 2-1.
Salibandyseurat yhteisöllisyyden etulinjassa – F-liigan ja Commun yhteistyö mullistaa vapaaehtoistyön10.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen salibandyn korkein sarjataso, F-liiga, ja auttamisen sovellus Commu yhdistävät voimansa yhteisöllisyyden edistämiseksi Suomessa. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa alueellista yhteisöllisyyttä ja vähentää yksinäisyyttä tarjoamalla mahdollisuuden löytää oma paikkansa salibandyseurassa.
LIIGAJOUKKUEELTA POIKKEUKSELLINEN KAMPANJA - NÄKYVIN MAINOSPAIKKA JA KOTIOTTELUT HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN - EMBARGO 2.9. KLO 06.002.9.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
EMBARGO 2.9. KLO 06.00. ÅIF:n (Ådalens IF, Sipoo) naisten salibandyn F-liigajoukkue aloittaa hyvin poikkeuksellisen yhteistyön yhdessä Hope Ry:n kanssa vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastustoiminnan mahdollistamiseksi. Osana yhteistyötä joukkue luovuttaa ensimmäisenä Suomessa veloituksetta hyväntekeväisyyteen eli Hopen käyttöön peliasunsa etuosan mainospaikan sekä kaikki kotiottelunsa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme