Suomen ympäristökeskus

Väitös: Luonnonsuojelun tehokkuutta Suomessa voidaan parantaa kohdentamalla suojelu suojeluarvoiltaan arvokkaimmille alueille/ Spatial conservation prioritization for the improvement of the national protected area network

Jaa

Väitöstyössä tunnistettiin luontoarvoiltaan arvokkaimmat alueet Suomessa. Tutkimus kattoi metsät ja suot sekä Natura 2000 -verkoston. Vastaavasti tunnistettiin alueita, joille voitaisiin ohjata luontoa heikentävää toimintaa ilman että luotoarvot juurikaan kärsisivät. Tutkimuksen mukaan eri alueiden luontoarvoissa on valtavat erot. Kun arvokkaat alueet tiedetään, suojelua voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti. Syken tutkija Ninni Mikkonen väittelee Helsingin yliopistossa perjantaina 20. syyskuuta.

Alt-teksti: Nainen hymyilee ja kyykistyy metsässä suuren kiven vieressä.
”Eri alueiden luontoarvoissa on valtavat erot. Tämä oli väitöstutkimukseni päätuloksia”, kertoo Ninni Mikkonen Petri Keto-Tokoi

Luonnonsuojelun hyödyt ovat suurimmat, kun suojelu kohdistetaan alueille, jotka on tunnistettu luontoarvoiltaan korkeiksi. Luontoa heikentävät toimet taas voidaan kohdistaa alueille, joiden on tunnistettu olevan luotoarvoiltaan vähäisiä.

”Eri alueiden luontoarvoissa on valtavat erot. Tämä oli väitöstutkimukseni päätuloksia”, kertoo Ninni Mikkonen, ja jatkaa: ”Tuhottua hienoa luontokohdetta ei saada koskaan takaisin. Siksi suojelun kohdentamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, olipa kyse sitten metsistä, soista tai mistä tahansa luontotyypistä.”

Väitöskirja perustuu kartta-aineistoihin ja muuhun tietoon, joita on kerätty jo aiemmin erilaisiin käyttötarkoituksiin, kuten luonnonsuojeluun tai metsätalouden tarpeisiin.

Arvokkaita metsäkohteita etsittiin erityisesti Etelä-Suomesta

Väitöstutkimuksessa pyrittiin tunnistamaan luontoarvoiltaan arvokkaimmat metsät. Tällaiset metsäkohteet ovat tyypillisesti puulajistoltaan ja ikärakenteeltaan monipuolisia, ja niissä on suuria tai vanhoja eläviä ja kuolleita puita. Lisäksi arvokkaat metsät ovat yhtenäisiä, eikä niitä ole pirstottu pienemmiksi saarekkeiksi. Niissä on tyypillisesti merkittävästi enemmän monimuotoisuutta ilmentävää lahopuuta kuin vastaavan kasvupaikan omaavissa ikärakenteeltaan samankaltaisissa talousmetsissä.

Luontoarvoiltaan arvokkaimpia metsiä tunnistettiin eri puolilta Suomea. Tutkimuksessa etsittiin erityisesti Etelä-Suomen arvokkaita, vielä suojelemattomia metsäalueita.  ”Tutkimus keskittyi Etelä-Suomessa luontotyyppeihin, joita on muutettu ja hävitetty eniten, ja aivan erityisesti lehtoihin”, kuvailee Ninni Mikkonen.

Tietoja voidaan käyttää vapaaehtoisen Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSOn toteuttamisen tukena.

Soidensuojeluverkostoon ehdotettiin lisäkohteita 

Soista suojeluarvoiltaan arvokkaimmiksi tunnistettiin suot, jotka ovat luonnoltaan harvinaisia sekä suokokonaisuudet, joiden suoluontotyypeistä on puutteita soidensuojeluverkostossa.

Tunnistettujen arvokkaiden soiden tieto yhdistettiin muuhun saatavilla olevaan tietoon. Kun tiedot vielä yhdistettiin soiden alueellisiin suojelutavoitteisiin, voitiin valita suoalueet, suuruudeltaan kaikkiaan 100 000 hehtaaria, jotka ehdotettiin lisättävän soidensuojelualueverkostoon.

Jo nyt tämä tieto palvelee maakuntasuunnittelua ja Helmi-elinympäristöohjelmaa. Ohjelmalla tuetaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä suojelemalla soita pysyvästi ja ennallistamalla kohteita tarpeen mukaan.

Tutkimuksessa tunnistettiin ainutlaatuisia luontokohteita

Väitöstutkimuksessa arvokkaimmiksi Natura 2000 -alueiden keskittymiksi tunnistettiin suomalaisittain ainutlaatuisia elinympäristöjä sisältäviä kokonaisuuksia. Tällaisia ovat erilaisia dyynejä sisältävä Vattajanniemi lähialueineen Kokkolassa, rannikkoluontotyyppejä sisältävä Porin saaristo sekä särkkiä ja saaristoluontotyyppejä sisältävä Hailuoto Oulun edustalla. Ainutlaatuisia ovat myös tunturi, kallio- ja pienvesiluontotyyppejä sisältävä Käsivarren alue sekä kalkkipitoisia ja reheviä luontotyyppejä sisältävä Oulanka Kuusamossa.

”Näiden alueiden luontoarvoista tulee pitää erityistä huolta, koska niissä esiintyvistä luontotyypeistä suurin osa esiintyy vain näillä alueilla Suomessa”, kuvailee Ninni Mikkonen.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että joitain luontotyyppejä ei esiinny tiukasti suojelluilla alueilla lainkaan. Tällaisia ovat laajat matalat lahdet, kuivat kanerva- ja variksenmarjadyynit, runsaslajiset jäkkiniityt sekä pensaskanervikot.

Tuloksia voidaan hyödyntää suojelualueverkostojen vahvistamisessa

Väitöstyön tuloksia on tarkoitus hyödyntää suojelualueverkostojen vahvistamisessa: laajentamisen suunnittelussa sekä suojelualueverkoston ja verkoston välialueiden hoidon suunnittelussa. Kehitetyt menetelmät auttavat myös ennallistamisasetuksen kustannustehokkaassa toteuttamisessa. Tuloksia tullaan hyödyntämään myös maakunnallisten biodiversiteetti -ohjelmien, eli LUMO-ohjelmien, toimenpidesuunnitelmien laadinnassa. Näissä suunnitelmissa tiedot yhdistetään sosioekonomisten tekijöiden kanssa.

Valtion vanhojen metsien suojelu olisi kustannustehokasta

”Koska suojelu maksaa, olisi kaikista järkevintä kohdistaa suojelua ensin sinne, missä se tulee halvimmaksi ja missä on eniten luontoarvoja. Esimerkiksi valtion omistamat vanhat metsät, jotka ovat luontoarvoiltaan todella korkeita, olisivat kustannustehokas tapa käyttää valtion luonnonsuojeluun varattuja resursseja”, arvioi Ninni Mikkonen, ja jatkaa:

”Olisi järkevää suojella kaikki luontoarvoiltaan erityisen arvokkaat valtion omistamat metsät, suot, kalliot, tunturit, perinnebiotoopit ja rannikkokaistaleet ensin.”

Mikkonen kuitenkin muistuttaa, että Etelä-Suomessa valtio ei juurikaan omista suuria maa-alueita. Koska luonnon monimuotoisuuden tila on huono eritysesti Etelä-Suomessa, ei luontokatoa siellä ratkaista pelkällä valtion maiden suojelulla. Siksi suojelumenetelmissä on oltava mukana myös keinoja rahoittaa yksityisten maanomistajien maiden suojelua METSO-ohjelman tapaan.

Lisätietoa

Ninni Mikkonen, FM, suunnittelija, väitöskirjatutkija, Suomen ympäristökeskus Syke, etunimi.sukunimi@syke.fi, puh +358 295 251 890

Ninni Mikkonen väittelee perjantaina 20.9.2024 kello 13.15 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Väitös on englanniksi.

Osoite: Biokeskus 2, sali 1041, Viikinkaari 5, Helsinki. 
Väitöstä voi seurata myös etänä. 

Väitöskirja: Spatial conservation prioritization for the improvement of the national protected area network (helda.helsinki.fi)

Metso-ohjelma

Helmi-ohjelma

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa

Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.

Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.

Puh:029 525 1072syke_ajankohtaiset@syke.fi

Kuvat

Ninni Mikkonen
Ninni Mikkonen
Annukka Valkeapää
Lataa
Nainen, jolla on pitkät ruskeat hiukset, hymyilee kameralle.
Ninni Mikkonen
Teemu Toikka
Lataa
Nainen kyykkyasennossa metsässä kiven vieressä.
”Eri alueiden luontoarvoissa on valtavat erot. Tämä oli väitöstutkimukseni päätuloksia”, kertoo Ninni Mikkonen.
Petri Keto-Tokoi
Lataa

Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.

Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki

0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI

On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus

Utilising fungi to recycle nutrients from food industry wastewater28.2.2025 08:37:00 EET | Press release

A recent doctoral dissertation explored a new cost-effective fungal-based treatment solution that converts nutrients from food industry wastewater into valuable biomass. This method simultaneously removes nutrients from wastewater and reduces environmental impacts. The dissertation by Danielle Bansfield, a researcher at the Finnish Environment Institute, will be examined at Aalto University on Friday, 7th March 2025, at 12:00.

Sienien avulla elintarviketeollisuuden jätevesien ravinteet hyötykäyttöön28.2.2025 08:37:00 EET | Tiedote

Tuoreessa väitöskirjassa on tutkittu uutta kustannustehokasta ratkaisua, jossa sieniin perustuvalla käsittelyllä voidaan muuntaa elintarviketeollisuuden jätevesien ravinteita arvokkaaksi biomassaksi. Samalla käsittely poistaa ravinteita jätevesistä ja vähentää vesistöjen kuormitusta. Suomen ympäristökeskuksen tutkija Danielle Bansfieldin väitöskirja tarkastetaan Aalto-yliopistossa perjantaina 7.3.2025 klo 12.

Jokien ja järvien nitraattipitoisuudet pysyneet alhaisella tasolla26.2.2025 08:35:00 EET | Tiedote

Nitraatin keskipitoisuudet Suomen joissa ja järvissä pysyivät raja-arvojen alapuolella kaikissa havaintopisteissä vuosina 2020–2023. Yksittäisiä nitraatin maksimiarvojen ylityksiä havaittiin kuitenkin paikoin eteläisillä ja lounaisilla joilla. Pohjavesissä raja-arvo ylittyi vain yhdellä prosentilla seurantapaikoista. Tiedot selviävät Suomen ympäristökeskuksen tekemästä nitraattipitoisuuksia ja vesistöjen rehevyystilaa käsittelevästä tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye