Helsinki tarjoaa maksutonta pyöränhuoltoa Liikkujan viikon perjantaina 20. syyskuuta
Vuosittaista Liikkujan viikkoa vietetään 16.–22.9. Helsingin kaupunki tarjoaa Kansalaistorilla polkupyörän pikahuoltoa ja mahdollisuuden koristella oma polkupyörä perjantaina 20.9.
Liikkujan viikkoa vietetään ympäri Eurooppaa. Viikon teema on tänä vuonna yhteiset kaupunkitilat. Teemaviikko kannustaa ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintojaan ja niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen.
Helsingissä viikko huipentuu perjantaina 20.9. Kansalaistorilla, jossa asukkaat voivat huollattaa ja tuunata polkupyöränsä syyskuntoon kello 11–17.
Pyöräily on tärkeä osa helsinkiläistä liikennekulttuuria
Pyöräliikennettä edistetään Helsingissä osana kaikkea liikenne- ja kaupunkisuunnittelua. Tänä vuonna pyöräilyolosuhteita on parannettu muun muassa toteuttamalla uusia pyöräväyliä. Esimerkiksi Rautatieaseman alittava Kaisantunneli avattiin 4.5., ja elokuussa liikennöinnin aloittaneen ratikkalinjan 13 varrelle tehtiin uudet pyörätiet Hermannin rantatielle.
Joukkoliikennettä ja pyöräliikennettä kehitetäänkin käsi kädessä, jotta kestävien kulkutapojen suosimisesta tulisi kaupunkilaisille entistä helpompaa.
Vuoteen 2030 mennessä Helsingin tavoitteena on saada koko kantakaupungin pyöräliikenteen väylien tavoiteverkko sekä kaupungin kattava baanaverkko valmiiksi, mikä mahdollistaa yhä useamman määränpään saavuttamisen myös pyörällä.
Pyöräilyn ja muiden kestävien kulkutapojen suosiminen edistää terveyttä ja lisää yhteisten kaupunkitilojen viihtyisyyttä ja turvallisuutta, kun autoliikenteestä koituvat ympäristöhaitat vähenevät. Helsinki kannustaa kaupunkilaisia hyödyntämään uutta pyöräilyinfraa ja kokeilemaan uusia reittejä Liikkujan viikolla.
– Pyörällä liikkumisen ei missään nimessä tarvitse olla elämäntapa, vaan yksi liikkumistapa muiden joukossa, pyöräliikenteen koordinaattori Oskari Kaupinmäki kannustaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Susi
Ympäristöasiantuntija
Kaupunkiympäristön toimiala
Ympäristöpalvelut
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 38019
milla.susi@hel.fi
Oskari Kaupinmäki
Liikennesuunnittelija
Kaupunkiympäristön toimiala
Liikenne- ja katusuunnittelu
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 22589
oskari.kaupinmaki@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.9.202417.9.2024 20:13:52 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17. syyskuuta 2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsinki valvoo tehostetusti pysäköintiä pyöräväylillä – lyhytaikaisen pysähtymisen paikka usein ajoradalla16.9.2024 11:37:26 EEST | Tiedote
Pyöräliikennettä haittaavaa pysäköintiä ja pysäyttämistä valvotaan tehostetusti pyöräteillä ja -kaistoilla Liikkujan viikolla 16. - 20. syyskuuta. Kaupunki muistuttaa, että lyhytaikaisen pysähtymisen paikka on usein ajoradalla. Tieliikennelain vastainen pysäyttäminen ja pysäköinti pyöräteillä ja -kaistoilla haittaa ja vaarantaa merkittävästi pyöräliikenteen ja jalankulun sujuvuutta ja turvallisuutta.
Leikkipuisto Filpuksen uudistettu ulkoalue on avattu Malmilla13.9.2024 15:45:19 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on uudistanut Filpuksenpuiston ulkoalueet, ja puisto on jälleen auki pienille ja isommillekin leikkijöille. Kesäpäivien vetonaulaksi puistossa on säilytetty ja kunnostettu kahluuallas.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 12.9.202412.9.2024 17:07:28 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 12.9.2024 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 26.9.2024
Urheilukadulla uusitaan vesijohdot ja valaistus12.9.2024 14:16:23 EEST | Tiedote
Urheilukadulla alkaa syyskuun loppupuoliskolla katuremontti, jossa uusitaan vesijohtoja ja valaistusta. Urakka-alueena on Urheilukadun osuus Lääkärinkadun ja Reijolankadun välillä Laakson sairaalan vieressä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme