S-Pankin poliisille tekemä tutkintapyyntö petoksesta kesällä 2022 etenee syyteharkintaan
S-Pankki teki syksyllä 2022 poliisille tutkintapyynnön. Poliisitutkinta on nyt saatu päätökseen ja tutkinnan mukaan asiassa on kaksi henkilöä pääepäiltyinä törkeästä maksuvälinepetoksesta ja törkeästä rahanpesusta. Tutkinnan mukaan rikoksesta epäillyt hyödynsivät S-Pankin järjestelmätoimittajan ohjelmistossa ollutta virhettä. Seuraavaksi asia etenee syyteharkintaan.
Kesällä 2022 ilmennyt haavoittuvuus johtui järjestelmätoimittajan ohjelmistosta löytyneestä poikkeuksellisesta ja erittäin vaikeasti havaittavasta virheestä. Rikoksesta epäillyt tekivät S-Pankin asiakkaiden tileiltä luvattomia tilisiirtoja, mikä aiheutti vahinkoa muutamalle sadalle asiakkaalle S-Pankin yli 3 miljoonasta asiakkaasta. Virhe korjattiin välittömästi, kun se tunnistettiin. S-Pankki on tehnyt mittavia toimenpiteitä tapauksen selvittämiseksi sekä korvannut kaikki asiakkaille aiheutuneet välittömät taloudelliset vahingot.
Nyt päättyneessä esitutkinnassa kahta pääepäiltyä epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta ja törkeästä rahanpesusta. S-Pankkia on kuultu asiassa asianomistajana eikä sitä epäillä rikoksesta.
- Olemme tyytyväisiä, että poliisin esitutkinta on saatu päätökseen ja asian käsittely etenee. Tapaus on todella valitettava ja olemme erittäin pahoillamme, että osa asiakkaistamme joutui tapahtumien kohteeksi. Luotettavuus ja turvallisuus ovat S-Pankin kaiken toiminnan keskiössä, painottaa S-Pankin lakiasiainjohtaja Jussi Sokka.
- Olemme tehneet aktiivista yhteistyötä viranomaisten kanssa ja tavoitteenamme on ollut edistää kyseisen asian selvittämistä mahdollisimman hyvin, jatkaa Sokka.
S-Pankki huolehtii tietojärjestelmiensä turvallisuudesta alan hyvien käytänteiden ja voimassa olevan sääntelyn mukaisesti. S-Pankki kehittää ja testaa järjestelmiään systemaattisesti sekä tekee tiivistä yhteistyötä arvostettujen tietoturvaan erikoistuneiden tahojen kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Nurmiviestintäjohtaja
Puh:010 768 1689tiina.2.nurmi@s-pankki.fiLinkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Päästrategin näkemys alkaneesta sijoitusvuodesta: Suomen osakemarkkinat toipuvat, USA jatkaa vahvassa vedossa3.1.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 sijoittajilla on syytä optimismiin. Sijoittajille aukeaa erinomaisia mahdollisuuksia erityisesti Suomen ja USA:n osakemarkkinoilla, joissa talouden elpyminen ja vahva tuloskasvu luovat pohjaa vahvoille tuottonäkymille.
Nästan en tredjedel av personer under 40 år anser att de inte har kontroll på sin ekonomi30.12.2024 08:30:03 EET | Pressmeddelande
Impulsivitet och planlöshet präglar skötseln av egen ekonomi bland en stor del av de unga vuxna i Finland, framgår det av en enkät som S-Banken har låtit göra.
Hallinnan tunne omasta taloudesta kateissa lähes joka kolmannella alle 40-vuotiaalla30.12.2024 08:30:03 EET | Tiedote
Impulsiivisuus ja suunnittelemattomuus leimaavat omien raha-asioiden hoitoa isolla osalla suomalaisista nuorista aikuisista, selviää S-Pankin teettämästä kyselytutkimuksesta.
S-Bankens prognos för bostadsmarknaden: Handelsvolymerna normaliseras, priserna stiger9.12.2024 09:50:00 EET | Pressmeddelande
Efter våren har aktiviteten på bostadsmarknaden ökat betydligt, eftersom det tack vare räntenedgången har blivit mer lockande att köpa bostad. Enligt Janne Ronkanen, ekonom på S-Banken, har den långvariga nedgången i bostadspriserna vänt sig och priserna har redan börjat stiga måttligt. Ronkanen förutsäger att volymerna inom bostadshandeln återgår till en permanent normal nivå 2025.
S-Pankin asuntomarkkinaennuste: Kauppamäärät normalisoituvat, hinnat nousussa9.12.2024 09:50:00 EET | Tiedote
Asuntomarkkinoilla on kevään jälkeen nähty merkittävä piristyminen, kun korkojen lasku on tehnyt asunnon hankinnasta houkuttelevampaa. S-Pankin ekonomistin Janne Ronkasen mukaan asuntojen hintojen pitkä alamäki on taittunut, ja hinnat ovat jo kääntyneet maltilliseen nousuun. Ronkanen ennustaa asuntokauppamäärien palautuvan pysyvästi normaalille tasolle ensi vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme