Into Kustannus

Uutuusromaani kertoo suomalaisen Helmin suhteesta Putiniin

Jaa

Nina Honkasen Rakkaani, Vladimir on rohkea ja omalakinen romaani rakkaudesta sekä vallanhimosta – ja siitä, mihin kaikkeen ne voivat johtaa.

Helmi kirjoittaa vanhalle rakastetulleen, Vladimir “Vova” Putinille, joka viikko. Toinen käsi himoitsee miestä, jonka kanssa Helmillä oli 1980-luvulla kiihkeä suhde, toinen käsi ottaa kantaa kohtuuttomuuksiin, joihin Vladimir on ensin KGB:n agenttina ja myöhemmin suurvallan johtajana syyllistynyt.

Helmin poika, viisikymppinen Heikki tekee eroa naiseen rakastuneesta pääministerivaimostaan Mariasta. Heikin ja Marian aikuiset lapset Sofia ja Elias yrittävät tahoillaan selvitä yksityisen ja maailmallisen hulluuden keskellä. 1940-luvulta tähän päivään kulkevaa romaania säestää Puna-armeijan kuorossakin haitaria soittanut, inkerinsuomalainen Toivo.

Mestarillinen ja realismin rajoja kolisteleva Rakkaani, Vladimir avaa kirurginveitsen tarkkuudella arjessa selviytymistä, sydämeenkäypiä tunteita ja kohtalokkaita lähihistorian käänteitä. Kolme sukupolvea oppii kukin vuorollaan, että ihminen on varsin kestävää lajia, se tottuu vihaan, vitutukseen ja yksinäisyyteen, surukseen jopa sotaan.

Kirjailijalta:

"Rakkaani, Vladimir -romaanin kirjoittaminen sai alkunsa, kun Venäjä hyökkäsi Krimin niemimaalle helmikuussa 2014. Sitä edelsi vuosien taustatyö, yhtenä inspiraationa 70-vuotiaan ystäväni kommentti katsoessamme uutiskoostetta Boris Jeltsinin ja Vladimir Putinin vallanvaihdosta toukokuussa 2000. Ystävän ”Kylläpä tuo Putin on komea mies, kelpaisi minullekin” -lausahdus sai ensijärkytyksen jälkeen pohtimaan, kuinka monesta eri suunnasta me katsomme niin yksittäistä ihmistä kuin kokonaisia valtioita ja kansakuntia.

Siitä alkoi pari vuosikymmentä kestänyt matka Vladimirin, hänen rakastettunsa Helmin, Helmin viisikymppisen pojan Heikin, Heikin pääministerivaimon Marian, heidän lastensa Eliaksen ja Sofian sekä inkerinsuomalaisen Toivon kanssa. Rakkaani, Vladimir -romaani on läpi kirjoittamisprosessin ollut lähi- ja nykyhistorian henkilöiden sekä tapahtumien, aihetta käsittelevän kirjallisuuden ja uutistarjonnan, mutta myös kirjailijan alitajunnan saatanallisista syövereistä nousevan maailman ja väittämien synteesi.

Olen halunnut tutkia ja pohtia mitä tapahtuu, kun viattomuus ja hengissä säilymisen eetos vaihtuvat armottomuuteen, narsistiseen vallanhimoon ja julmiin tekoihin, jopa sotaan. Toivon, että Rakkaani, Vladimir -romaanin lukemisen jälkeen maailma näyttäytyy vähän erilaisena kuin tähän asti. Toivon myös ihmisen oppivan historiasta, ei vain toistavan sitä."

Rakkaani, Vladimir on nyt saatavissa kirjakaupoista. Äänikirja ilmestyy 30.11.2024.

Tilaa arvostelukappale

Kirjailija-käsikirjoittaja Nina Honkanen syntyi Porissa vuonna 1968, varttui Raumalla ja asuu Helsingissä. Muun muassa neljä romaania, tieto­kirjoja, kuunnelmia, dokumentteja, tv-draamaa, näytelmän, ­kolumneja ja neljä poikaa maailmaan saattanut Honkanen on kirjoittanut työkseen 30 vuotta. Honkasen vuonna 2019 julkaistu Pohjakosketus-romaani (Into) on toiminut inspiraationa juuri valmistuneelle kansainväliselle tv-sarjalle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Nina Honkanen. Kuva: Laura Malmivaara
Nina Honkanen. Kuva: Laura Malmivaara
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2024 katalogiimme tästä

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Poronvasan ensimmäisestä vuodesta kertova lastenkirja Me Poroset / Have You Met the Reindeer Family tuo esiin pohjoisen luonnon hehkun kaikkina vuodenaikoina4.12.2024 14:30:38 EET | Tiedote

Kansainvälisesti palkittu luontokuvaaja, tietokirjailija Hannu Laakso otti "porotilan renkinä" yli 58 000 valokuvaa poroista. Kuvista syntyi lastenkirja Me Poroset, englanniksi Have You Met the Reindeer Family. Englanninkielinen versio on nyt myynnissä mm. Helsinki-Vantaan ja Ivalon lentoasemilla sekä useissa Lapin matkailuyrityksissä.

Sanna Marinissa tapahtunut muutos on ollut looginen, sanoo Lauri Nurmi24.10.2024 09:44:51 EEST | Tiedote

Palkittu politiikan toimittaja Lauri Nurmi kertoo uutuuskirjassaan, mitä Sanna Marin ajatteli rikastumisesta jo 24-vuotiaana. Haaveileminen oli Marinin mielestä ihmiselle vahingollista. Sen sijaan rikastumisen eteen kannatti Marinin mukaan tehdä töitä. "Elämme yhteiskunnassa, jossa rikastuminen on haave", Marin kirjoitti kotisivullaan ja painotti, että ei koskaan lottoa. Marinin resepti rikkauksiin oli työtä, työtä ja työtä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye