Kaipaako talosi kunnostusta? Hae rakennusperinnön hoitoavustusta
Hämeen ELY-keskus jakaa vuosittain avustuksia rakennusperinnön hoitoon. Avustuksilla tuetaan rakennusten säilyttävää kunnostamista ja esimerkiksi perinteisten työtapojen käyttöä. Avustusten hakuaika on lokakuun puolesta välistä marraskuun loppuun.
Avustusta myönnetään erityyppisille ja -ikäisille rakennuksille
Rakennusperinnön hoitoavustusta myönnetään erityyppisille ja -ikäisille rakennuksille. Rakennuksen ei tarvitse olla suojeltu tai sijaita arvokkaaksi määritellyllä alueella. Avustettavien kohteiden valinnassa otetaan huomioon kulttuurihistorialliset arvot, kuten muun muassa rakennuksen alkuperäisyys ja/tai kerroksellisuus, mutta myös suunnitellut kunnostustoimenpiteet, kunnostustöiden vaikutus rakennuksen säilymiseen tai laajemmin ympäristöön, sekä korjaushankkeen toimiminen kannustavana esimerkkinä. Kulttuurihistoriallista arvoa voi olla arkisemmalla ja pienemmälläkin kohteella, jonka korjaaminen auttaa säilyttämään alueelle ominaista kylä- ja kaupunkikuvaa.
Sopivia kunnostuskohteita ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustusta voi hakea myös rakennuksen pihapiirin ympäristön kunnostamiseen, kuten maanpinnan muotoiluun sadevesien johtamiseksi pois rakennuksen vierustoilta, tai pihan rakenteiden, kuten kiviaidan kunnostamiseen, sekä kuntokartoituksen ja korjaussuunnitelman tekemiseen.
Korjataan vanhaa säilyttäen
Säilyttävässä korjaamisessa käytetään materiaaleja säästäen ja korjataan vain se, mikä vaatii korjausta. Toisin sanoen, ei korjata kunnossa olevaa tai uusita korjattavissa olevaa. Rakennusten kunnostaminen on ympäristöteko, mikä edistää ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden saavuttamista sekä säilyttää eri-ikäistä paikallista rakennuskulttuuria.
Avustusta voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt kuten asunto-osakeyhtiöt, maatalousyhtymät, yhdistykset kunnat ja kuntayhtymät. Vuonna 2024 Hämeen ELY-keskus jakoi avustusta yhteensä 268 000 euroa. Avustusta sai 23 kohdetta Kanta-Hämeessä ja 27 kohdetta Päijät-Hämeessä. Myönnetyt avustukset olivat suuruudeltaan 500–40 000 euroa. Avustuskohteita asuinrakennusten lisäksi olivat piha- ja talousrakennukset sekä uuteen käyttöön otetut entiset huoltamo-, mylly-, ja tehdasrakennukset. Kanta- ja Päijät-Hämeessä toteutettaviin hankkeisiin avustusta haetaan Hämeen ELY-keskuksesta.
Avustushaun infotilaisuus järjestetään syyskuussa
Hämeen ELY-keskus järjestää infotilaisuuden rakennusperinnön hoitoavustuksen mahdollisuuksista 26.9.2024 klo 17.30–19. Tervetuloa kuulolle! Infotilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tilaisuus järjestetään verkossa Teamsilla.
Tutustu infotilaisuuden tarkempaan ohjelmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla (ely-keskus.fi). Tapahtumasivulta löydät myös Teams-linkin tilaisuuteen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hämeen ELY-keskus
Hannele Kuitunen, alueidenkäytön asiantuntija, p. 0295 025 021
Ritva Ruponen, ympäristösuunnittelija, p. 0295 025 148
sähköposti etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Korjausneuvontaa antavat alueelliset vastuumuseot
Kanta-Häme: Hämeenlinnan kaupunginmuseo: Anne Räsänen, restaurointiasiantuntija, p. 050 434 9618, anne.rasanen(at)hameenlinna.fi
Päijät-Häme: Lahden museot: Tuula Pöyhiä, korjausrakentamisen asiantuntija, p. 044 482 6372, tuula.poyhia(at)lahti.fi
Tiedotus
Hämeen ELY-keskuksen viestintä, tiedotus.hame@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Viikonlopun sateet nostivat vedenkorkeuksia Hämeessä17.9.2024 07:15:00 EEST | Tiedote
Hämeen alueella satoi viikonlopun aikana laajoilla alueilla jopa 40 millimetriä vettä. Sateiden myötä virtavesien vedenkorkeudet nousivat reilusti aiemmista kesälle tyypillisistä matalista korkeuksista.
Hämeenlinnan tunneli suljetaan liikenteeltä 18.–19.9.2024 ja 25.–26.9.2024 välisinä öinä13.9.2024 09:52:01 EEST | Tiedote
Valtatie 3:lla sijaitseva Hämeenlinnan tunneli suljetaan 18.–19.9.2024 ja 25.–26.9.2024 välisinä öinä kello 21–06.
Maatalouden investointituki ja nuoren viljelijän aloitustuki kiinnostaneet Kanta- ja Päijät-Hämeessä – Hakemuksia tilanpidon aloittamiseksi ”tavallista parempi määrä”12.9.2024 15:25:42 EEST | Tiedote
Maatalouden rakennetuet ovat kiinnostaneet Hämeen ELY-keskuksen alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Alkuvuoden hyvä tahti jatkui sekä nuoren viljelijän aloitustuen että maatalouden investointituen osalta elokuussa päättyneellä jaksolla. Aloitustuen suhteen päätöksiä on tehty alkuvuonna jo enemmän kuin kahden edellisen vuoden aikana koko vuonna. Investointitukihakemuksissa painottuivat nyt panostukset kilpailukykyyn.
Hämeen ensimmäinen Helmi-keskittymä kannustaa kunnostamaan elinympäristöjä6.9.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Hämeen ensimmäinen Helmi-keskittymä sijaitsee Päijät-Hämeessä. Alueelle etsitään nyt kohteita luonnonhoitoon ja ennallistamiseen.
Tällä viikolla levähavaintoja useilla Hämeen seurantapaikoilla22.8.2024 13:10:00 EEST | Tiedote
Hämeessä havaittiin tällä viikolla pinnalla olevaa levää seitsemällä valtakunnallisen leväseurannan seurantapaikalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme