Hae varhaiskasvatuspaikkaa keväälle jo nyt
Jos lapsella ei vielä ole varhaiskasvatuspaikkaa, mutta tarve huoltajien työn tai opiskelun vuoksi tammikuulle 2025 on perheessä jo tiedossa, kannattaa paikkaa hakea jo lokakuun loppuun mennessä. Myös siirtoa toiseen varhaiskasvatuspaikkaan kannattaa hakea nyt.
Tällöin varhaiskasvatuksessa on paremmat edellytykset suunnitella toimintaa ja jakaa paikat mahdollisimman hyvin perheiden toiveiden mukaisesti.
Varhaiskasvatuspaikkaa voi Vaasassa hakea ympäri vuoden perheen tarpeiden mukaisesti. Toivomus kuitenkin on, että kevään osalta uusien paikkojen hakemukset jätettäisiin jo 31.10. mennessä, jos kevään osalta tarve on jo perheellä tiedossa. Hae lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa
- Kun saamme mahdollisimman paljon hakemuksia ajoissa kevään osalta, pystymme paremmin suunnittelemaan toimintaamme ja muokkaamaan esimerkiksi ryhmien rakennetta tarvittaessa, kertoo palvelupäällikkö Maria Karvonen.
Hakemukseen useampi paikkatoive
Karvonen vinkkaa, että hakemukseen kannattaa aina laittaa useampi paikkatoive.
- Hakemukseen saa laittaa kolme toivomusta, ja ne kannattaa ehdottomasti täyttää. Tietyillä alueilla, kuten keskustassa on hankalampi saada paikkaa, joten aina kannattaa laittaa vaihtoehtoja.
Vaikka varhaiskasvatuspaikoista on tietyillä alueilla kuten esimerkiksi keskustassa pulaa, saadaan jokaiselle lapselle aina osoitettua varhaiskasvatuspaikka.
- Pyrimme tietysti siihen, että mahdollisimman monelle perheelle voitaisiin taata varhaiskasvatuspaikka perheen toiveiden mukaan, esimerkiksi läheltä kotia, Karvonen vinkkaa.
Palveluohjauksesta saa aina apua
Apua esimerkiksi juuri varhaiskasvatuspaikan hakemiseen saa varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.
- Neuvomme perheitä hakemiseen liittyvissä asioissa ja kerromme tarjolla olevista erilaisista vaihtoehdoista. Meille voi aina soittaa tai laittaa sähköpostia, jos on mitä tahansa kysyttävää varhaiskasvatuspaikkoihin liittyen, kertoo palveluohjaaja Agneta Brännbacka.
Katso yhteystiedot ja puhelinajat täältä: www.vaasa.fi/asu-ja-ela/varhaiskasvatus-ja-koulut/varhaiskasvatus/varhaiskasvatuksen-palveluohjaus
Huom! varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin liittyviä kysymyksiä hoitavat asiakaspalvelusihteerit, katso yhteystiedot ja puhelinajat: www.vaasa.fi/asu-ja-ela/varhaiskasvatus-ja-koulut/varhaiskasvatus/varhaiskasvatuksen-asiakasmaksut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
palvelupäällikkö Maria Karvonen, puh. 050 3254821, maria.karvonen@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Ansök om en plats inom småbarnspedagogiken för våren redan nu17.9.2024 08:01:00 EEST | Tiedote
Om ditt barn inte ännu har en småbarnspedagogikplats, men familjen redan vet om att i januari 2025 kommer ni att ha behov av en sådan till följd av jobb eller studier, lönar det sig att ansöka om en plats redan före utgången av oktober. Även en flytt till en annan småbarnspedagogikplats lönar det sig att ansöka om nu.
Stadsmiljöns kundservice flyttar till Medborgarinfo16.9.2024 15:56:16 EEST | Tiedote
Stadsmiljöns kundservicedisk, som finns vid Tekniska verket, flyttar till Medborgarinfo på Ekgården på adressen Teräsgränden 1. I fråga om parkeringsövervakningen, båtplatserna och odlingslotterna flyttar kundservicen till den nya adressen redan 17.9. I fråga om övrig service gäller ändringen från 1.10.
Kaupunkiympäristön asiakaspalvelu siirtyy kansalaisinfoon16.9.2024 15:54:50 EEST | Tiedote
Teknisella virastolla sijaitseva kaupunkiympäristön asiakaspalvelupiste siirtyy Tammipihan kansalaisinfoon osoitteeseen Teräksenkuja 1. Pysäköinninvalvonnan, venepaikkojen ja viljelypalstojen osalta asiakaspalvelu siirtyy uuteen osoitteeseen jo 17.9 alkaen. Muiden palveluiden osalta muutos astuu voimaan 1.10.
Vasas födelsedag firas 2.1016.9.2024 15:28:24 EEST | Tiedote
Vasa stads 418-årsdag firas onsdag 2.10.2024. Det bjuds på mycket kulturbetonat program och födelsedagstårta. Det här året uppmuntrar vi med en ny kampanj till att man pratar också med människor man inte känner på olika evenemang.
Vaasan syntymäpäivää juhlitaan 2.10.16.9.2024 15:28:17 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin 418-vuotissyntymäpäivää vietetään keskiviikkona 2.10.2024. Tarjolla on paljon kulttuuripainotteista ohjelmaa ja syntymäpäiväkakkua. Tänä vuonna kannustamme uuden kampanjan myötä puhumaan myös itselle tuntemattomien ihmisten kanssa erilaisissa tapahtumissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme