Kaupunkivesien hallinnan ja haitallisten aineiden vähentämisen hankkeille myönnettiin avustuksia
Etelä-Savon ELY-keskus myönsi avustusta kahdeksalle hankkeelle yhteensä noin 450 000 euroa ympäristöministeriön Ahti-ohjelmasta. Hankkeista seitsemän pyrkii vähentämään tiedonvälityksen, ohjeistusten, neuvonnan ja koulutuksen avulla haitta-aineiden pääsyä jäte- ja hulevesiin ja edelleen vesistöihin. Yhden hankkeen tavoitteena on vähentää haitta-aineita ja ravinteita likaisimmista hulevesistä ja suojella herkkiä alueita.
Ahti-ohjelmassa haitta-aineet hallintaan -teeman tavoitteena on vähentää haitallisia aineita vesiympäristössä. Haitallisia aineita löytyy viemäröidyistä yhdyskuntajätevesistä, taajama-alueiden hulevesistä ja näiden yhdistelmistä, sekaviemäreistä. Taajamien ja rakennetun ympäristön haitta-aineiden hallinnalla halutaan turvata jäte- ja hulevesien asianmukainen käsittely ja siten suojella raakavesilähteitä ja lähivesistöjä.
Viestinnän merkitys näkyy avustettavissa hankkeissa
Harkinnanvaraista avustusta haettiin 19 hankkeelle, joista avustusta saavat nyt kahdeksan hanketta. Hankkeista kerrotaan tarkemmin tiedotteen liitteessä.
Avustetuista hankkeista seitsemän keskittyy kaupunkivesien haitallisten aineiden vähentämiseen ja riskienhallintaan viestinnän ja ohjauksen avulla. Oikein kohdennetulla tiedotuksella voidaan vähentää haitta-aineiden pääsyä jäte- ja hulevesiin niin kuluttajien kuin eri toimialojenkin keskuudessa. Tavoitteena hankkeissa on saada jäte- ja hulevesien kokonaishaitta-ainekuormaa pienennettyä tiedonvälityksen, ohjeistusten, neuvonnan ja koulutuksen avulla.
Yksi hanke painottuu taajamien hulevesien laadun hallintaan. Hulevesien ja hulevesilietteiden on todettu sisältävän haitallisia aineita, ravinteita ja roskia, joten niiden käsittelyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota. Huleveden viivyttämiseksi on rakennettu erilaisia pidätysrakenteita ja järjestelmiä, mutta ne eivät toimi aina optimaalisesti. Hankkeessa vähennetään haitta-aineita ja ravinteita likaisimmista hulevesistä parantamalla olemassa olevia rakenteita ja järjestelmiä sekä niiden huoltoa. Samalla suojellaan kaupunkien lähivesistöjä.
”Olemme viime vuosina saaneet uutta tietoa menetelmistä ja toimintamalleista, joiden avulla voidaan hallita kaupunkivesiä ja estää haitallisten aineiden pääsyä vesistöihin. Nyt käynnistyvät hankkeet varmistavat tiedon laajemman hyödyntämisen räätälöidyn ja kohdennetun viestinnän avulla niin kunnille, yrityksille kuin kotitalouksillekin.” sanoo haitta-aineet hallintaan -teeman teemavastaava Sini Olin ympäristöministeriöstä.
Avustushaut jatkuvat
Kaupunkien vesienhallintaan ja haitallisten aineiden vähentämiseen voi hakea avustusta jälleen vuonna 2025. Hausta tiedotetaan erikseen myöhemmin haun sisällön tarkentuessa.
Haitta-aineiden hallintaa edistetään osana ympäristöministeriön Ahti-ohjelmaa, jonka tavoitteena hallituskaudella 2023–2027 on saada ravinnekuormitus kuriin, maan rakenne kuntoon, haitta-aineet hallintaan sekä resurssit, kuten vesistöjen ja jätevesien ravinteet, talteen ja käyttöön. Näillä painopisteillä jatketaan vesiensuojelun tehostamisohjelman, ravinteiden kierrätysohjelman ja Saaristomeri-ohjelman työtä.
Aiemmin vesiensuojelun tehostamisohjelmasta on avustettu hankkeita, joiden painopisteinä ovat olleet viemäröidyt yhdyskuntajätevedet, hulevedet ja viemäriylivuodot sekä nämä painopisteet yhdistävänä tekijänä taajamien ja rakennetun ympäristön vesienhallinta ja -suojelu alueiden käytön, kaavoituksen ja rakentamisen sekä kokonaisvaltaisten kaupunkivesien hallintasuunnitelmien avulla.
Tutustu myös Kaupunkivesien riskit haltuun -piirrosvideoon:
Yhteyshenkilöt
Riina Tuominenhankekoordinaattori
Puh:0295 024 147riina.tuominen@ely-keskus.fiKatri Seniläympäristöasiantuntija
Puh:0295 024 162katri.senila@ely-keskus.fiEsa Pekonenrahoitusasiantuntija
Puh:0295 024 159esa.pekonen@ely-keskus.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Valkoposkihanhien muutto ei ole vielä käynnistynyt18.9.2024 14:04:12 EEST | Tiedote
Barentsinmeren pesimäkannan valkoposkihanhia ei ole vielä muuttanut Suomeen. Suomen oman pesimäkannan suurin yksittäinen havainto on tehty 11.9. Espoon Laajalahdella, jossa laskettiin 5 030 valkoposkihanhea.
Valkoposkihanhien syysmuuton arvioidaan alkavan tavallista myöhemmin5.9.2024 15:37:11 EEST | Tiedote
Tulevan syysmuuton arvioidaan olevan normaalista poikkeava, sillä kesän pesintä on ollut haastava Barentsinmerellä. Valkoposkihanhien syysmuuton odotetaan alkavan syyskuun puolivälissä.
Sinilevähavaintoja edelleen Lounais-Suomessa sekä sisävesissä, että merialueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)5.9.2024 12:56:04 EEST | Tiedote
Lämpimien, aurinkoisten päivien myötä sinilevähavaintoja on tehty kuluneella viikolla ympäri Lounais-Suomea. Pääasiassa havainnot ovat vähäisistä sinileväesiintymistä, mutta myös runsaita sinileväesiintymiä on havaittu sekä sisävesissä, että merialueella.
Kesän 2024 päällystystyöt jatkuvat syyskuun loppuun saakka Itä-Suomessa (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo)3.9.2024 10:22:05 EEST | Tiedote
Poutasäät ovat suosineet pääosin koko kesän ajan päällystystöiden toteutusta, joten työt ovat edenneet hyvin. Suunnitellut päällystysohjelman mukaiset kohteet toteutetaan. Niiden pituuksiin on tehty pieniä tarkennuksia. Esitettyjen päällystyskohteiden lisäksi tiestöllä tehdään vielä syksyn mittaan paikkausluonteisia päällystystöitä.
Kainuun kuntien välistä linja-autoliikennettä vähennetään kesäkuusta 2025 alkaen (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)2.9.2024 13:23:29 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt tarjouskilpailun, jossa kilpailutetaan Kainuun kuntien välinen linja-autoliikenne vuosille 2025–2028. Uuden sopimuskauden käynnistyessä 2.6.2025 osa nykyisistä linja-autovuoroista lakkaa rahoituksen vähäisyyden vuoksi. Nykyisessä muodossaan liikenne jatkuu 1.6.2025 asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme