Onnensanoista paljastui 500 000 euron voitto: ”Ajattelin että taisi tulla tonni”
Veikkauksen 10 euron Onnensanat-raaputusarpojen suurin voitto on 500 000 euroa. Espoon Sellon K-Citymarketista arpansa ostanut voittaja kertoi suurvoittajakahveilla, miltä tuntui raaputtaa esiin kyseisen raaputusarvan suurin mahdollinen voitto.
- Juuri näitä 10 euron Onnensanat-arpoja on ollut mukava raaputtaa ja katsoa, että mitä sanoja tulee ja tuleeko joitakin voittoja. Sellaista pientä ajanvietettä.
Onnekkaan voittajan Sellon K-Citymarketista ostamasta arvasta paljastuikin todellinen yllätys. Arvassa oli 500 000 euron päävoitto. Se lunastettiin Veikkauksen pääkonttorilla ja voittajaa onniteltiin perinteisten suurvoittajakahvien merkeissä.
- Alkoi olla oikeita sanoja ja aika monta ja ajattelin, että on tuossa kahdeksan sanaa ja sillä voittaa tonnin.
- Mutta niitähän oli vielä lisää. Sitten laskin että kymmenen sanaa. Ihan oikeasti. Se tietää päävoittoa! voittaja kuvaili.
- Aivan kotona olin ja siellä raaputin arvan. Sen verran suuri voitto tuo 500 000 euroa on, että vaikutti se yöuniin. Se on pakko myöntää. Asiani ovat kuitenkin olleet hyvin jo ennen voittoa, joten ei tämä sillä tavalla muuta elämääni.
Voittajalla on suunnitelmia voittorahojen käytöstä, mutta niistä hän ei halua kertoa.
-Mietin rauhassa ja toteutan muutamia henkilökohtaisia suunnitelmiani. En ole kertonut voitostani kenellekään. Pitää oikein rauhassa arvioida, että kenelle kerron vai kerronko kenellekään.
-Arvokas arpa on nyt lunastettu ja kahvit on juotu voiton kunniaksi. Hieno juttu tämä on!
Ilmassa poikkeuksellista onnekkuutta
Viime viikkoina Veikkauksen peleistä on voitettu poikkeuksellisen paljon suurvoittoja. Elokuun alussa Oulussa pelattiin vuoden seitsemäs Loton päävoitto ja onnekas pelaaja nappasi tällä rivillä seitsemän miljoonaa euroa.
Elokuun puolessa välissä miljoonavoittojen sarja sai jatkoa, kun Hangossa pelattuun Lauantai-Jokerin riviin sattui täysosuma. Rivi oli pelattu onnekkaasti tuplattuna, joten voittosummaksi tuli kaksi miljoonaa euroa.
Eikä kahta ilman kolmatta, sillä elokuun lopussa osui kotkalaiselle nettipelaajalle Kenon historian kolmanneksi suurin voitto 1,9 miljoonaa euroa.
Raaputusarvoista syyskuussa Espoon Sellon K-Citymarketin asiakkaan voittaman 500 000 euron voiton lisäksi samanlainen puolen miljoonan euron arvoinen Onnensanat-arpa myytiin myös elokuussa Tuusulan S-marketissa.
- Miljoonien voitot muutamien viikkojen sisällä on poikkeuksellinen, mutta upea sattuma pelaajillemme. Suuret onnittelut kaikille tuoreille miljonääreille ja muille pienempiä voittoja eri peleistä napanneille, iloitsee Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi.
Veikkauksen raaputusarpojen viimeisimpiä suurvoittoja
Onnensanat 10 e, 500 000 e, K-Citymarket Espoo Sello
Casino 5 e, 250 000 e, K-Citymarket, Kauhajoki
Ässä 4 e, 100 000 e, M-Market Pentinkulma, Kurikka
Flaxi 5 e, 150 000 e, R-kioski Kurikka
Onnensanat 5 e, 200 000 euroa, Tavarapuoti, Tuurin Kyläkauppa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Totosta yli miljoonan euron voitto Helsinkiin – Jyväskyläänkin yli 900 000 euroa17.9.2024 11:14:17 EEST | Tiedote
Suomalaispelaajat voittivat kaksi jättivoittoa lauantaina Ruotsin Eskilstunan Toto75-kierrokselta. Nettipelaaja Helsingistä ja nettipelaaja Jyväskylästä saivat kierrokselta useita päävoittoja sekä erilaisia alavoittoja. Helsinkiläisen voittajan potti kasvoi yli miljoonan euron ja jyväskyläläisen onnekkaan voitto yli 940 000 euron.
Loton potti kohoaa seitsemään miljoonaan – Helsinkiin 283 000 euron voitto14.9.2024 22:54:53 EEST | Tiedote
Lotosta ei löytynyt kierroksella 37/2024 täysosumia, joten ensi viikolla tarjolla on seitsemän miljoonan euron potti.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 30 miljoonaan euroon - Suomeen kaksi 184 000 euron voittoa13.9.2024 22:18:42 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantain arvonnassa (kierros 37/2024) ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Eurojackpotin tiistain arvonnassa potti nousee noin 30 miljoonaan euroon.
Laskun maksaminen vaihtui pohdintaan Mersun ja Mustangin välille13.9.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Mäntsäläläiselle nettipelaajalle osui onni kohdalleen, kun Kenon ilta-arvonta toi 800 000 euron voiton. Elo-syyskuussa on Veikkauksen peleistä voitettu poikkeuksellisen paljon isoja voittoja.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 22 miljoonaan euroon - Jokerista kolme 20 000 euron voittoa10.9.2024 22:38:17 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Perjantaina Eurojackpotin potissa on noin 22 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme