Kovien tilanteiden kirurgin värikkäät muistelmat vievät syvälle sairaalaan sykkeeseen
Hätkähdyttäviä potilaskohtaloita, palkitsevia onnistumisia ja karvaita pettymyksiä. Kaiken nähnyt traumakirurgi Ari Leppäniemi kertaa työuransa mieleenpainuvimpia kokemuksia kaunistelematta mutta huumoria unohtamatta uutuuskirjassaan Kutsukaa traumakirurgi.
Ari Leppäniemi on harjoittanut ammattiaan yhtä lailla eristyneissä oloissa Tyynenmeren saarella kuin sotilasvallankaappauksen ja koleraepidemian aikana Nigeriassa. Hän on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran myös Suomessa. Juuri hänet hälytettiin johtamaan suomalaisten evakuointilentoja Aasian tsunamin ja Málagan bussionnettomuuden jälkeen.
Kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu traumakirurgi Ari Leppäniemi jäi vuonna 2022 eläkkeelle Meilahden sairaalan päivystyskirurgian ylilääkärin virasta, mutta hänen työuransa oli poikkeuksellinen. Hän on myös saanut sotakirurgian tunnustuspalkinnon ensimmäisenä siviilikirurgina.
Kutsukaa traumakirurgi –kirjassaan Ari Leppäniemi kuljettaa lukijan uransa ikimuistoisimpiin hetkiin, hyvässä ja pahassa, ja päästää kurkistamaan suljettuun sairaalamaailmaan. Hän avaa myös, millaista on työskennellä paineen alla ja tehdä päätöksiä, joilla voi olla kohtalokkaat seuraukset.
Kutsukaa traumakirurgi - Kriiseistä onnettomuuksiin, sodista tsunamiin ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Tuukka Haapaniemen lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 26.9.
Median edustajat ovat tervetulleita kirjan julkistamistilaisuuteen, joka pidetään Otavalla (Uudenmaankatu 10, Helsinki) torstaina 26.9. klo 17–19.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja ilmoittautumiset julkistamistilaisuuteen: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Miina Supisen Kultainen peura on täynnä mystiikkaa, rakkautta, huumoria ja menneisyyden lumoa18.9.2024 12:34:59 EEST | Tiedote
Säkenöivän tarinankertojan romaani herättää eloon itäisen tarustomme ja sekoittaa totta, unta ja suurta seikkailua.
Risto Murto pohtii uutuuskirjassaan, miksi Suomen talouskasvu pysähtyi ja mitä asialle voi tehdä17.9.2024 13:35:53 EEST | Tiedote
Risto Murron uutuuskirja Miksi Suomi pysähtyi? taustoittaa nykyistä taloustilannetta ja tarkastelee, miten Suomi saisi tuottavuuden taas nousuun. Ratkaisevatko robotit, vihreät investoinnit ja tekoäly ongelmamme vai tarvitsemmeko tulevaisuudessa aivan toisenlaisia ratkaisuja?
Mikä saa aikuisen hurahtamaan urheiluun?17.9.2024 11:09:32 EEST | Tiedote
Innostavassa ja tarkkanäköisessä tietokirjassa pohditaan liikkumista ja sen monenlaisia vaikutuksia niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Haastateltujen kokemukset kannustavat paatuneintakin sohvaperunaa innostumaan liikunnasta.
Ihastuttavassa Omppu osaa -sarjassa tutustutaan taaperoiden ihmeelliseen arkeen16.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Sarjan uusimmassa osassa touhukas Omppu keksii tekemistä sadepäivälle ja opettelee samalla värejä. Riemastuttava kuvakirjasarja on pullollaan tuttuja tilanteita taaperoikäisen arjesta.
Mila Teräksen Iso hyppy on nuortenromaani lapsiperheköyhyydestä ja siitä, mitä voi tapahtua, kun nuori tulee nähdyksi13.9.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
Kun Routa hyppää, kaikki paino jää maahan. Hän on pelkkää rohkeutta, vauhtia ja vapautta. Iso hyppy on vahvasti ajassa kiinni oleva nuortenromaani rohkeudesta hypätä tuntemattomaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme