Tiedote: Ilkka Remeksen uutuustrillerissä Venäjä lavastaa Suomen osalliseksi lennokki-iskuun Murmanskissa
Ilkka Remeksen tänään ilmestyvässä Zeus-trillerissä länsiliittouman asiantuntijat käynnistävät huippusalaisen hybridioperaation horjuttaakseen Moskovan veristä diktatuuria.
”On hätkähdyttävää, kuinka aggressiivisia operaatioita Venäjä jo nyt kohdistaa länteen”, kirjailija Ilkka Remes sanoo. ”Silti Kreml näkee kuinka demokratiat vain kääntävät yhä uudelleen toisenkin poskensa. Mutta entä jos länsi yllättäen alkaisikin vastata ovelammilla ja tavoitteellisemmilla hybridikeinoilla?”
Zeuksessa suomalaisten ja amerikkalaisten 1960-luvulla tapahtuneen tiedusteluyhteistyön löydökset otetaan uuteen käyttöön. Strategisesti tärkeälle Kuolan niemimaalle lähetettävään operaatioryhmään kuuluu kaksi suomalaista, jotka ovat perineet kaukopartiomiesten salaisuuksia. Kiinnijääminen vakoojana merkitsee nytkin kuolemantuomiota.
Samaan aikaan venäläisillä on Suomessa meneillään hanke Naton hajottamiseksi. Sen ensimmäinen vaihe on Olenjan sotilaskentälle tapahtuvan lennokki-iskun väittäminen Suomesta käsin tehdyksi.
”Tällaisia väitteitä myös tosielämässä Venäjältä on viime viikkoina esitetty”, Remes sanoo. ”Zeusta kirjoittaessani Olenjaan iskemistä pidettiin Ukrainalle mahdottomana, mutta hybridioperaatioiden suunnittelijoita Moskovassa sellainen ei estä. Kirjassa Suomi kiistää syytöksen, mutta venäläisillä on esittää todisteita. Valitettavasti todellisuudessakin on varauduttava sellaiseen, että maailmalle levitetään lavastettua uutiskuvamateriaalia, joka teknisesti on todenperäistä ja tahraa Suomen maineen kriittisten päivien ajaksi.”
Venäläisten hankkeen keskiöön päätyvä Pimeyden sydämestä tuttu Mikko Jalava etsii totuutta maanpetoksesta tuomitusta isästään ja ymmärtää pian, ettei tiedä hänestä kaikkea — etenkään hänen kylmän sodan aikaisia tekojaan. Niitä venäläiset nyt Olenjan operaatiossaan hyödyntävät nykypäivän suomalaispäättäjien kauhuksi.
Pimeyden sydämen itsenäisessä jatko-osassa vastakkain ovat pyhimmät demokraattiset hyveet ja idän brutaalin hallinnon julmimmat keinot niiden mitätöimiseksi. Kun lännen Zeus ja Kremlin röyhkeä salajuoni törmäävät, joutuu Suomi tilanteeseen, jonka ei pitänyt olla mahdollinen.
Ilkka Remeksen maailmanluokan trillerit ovat nostaneet hänet Suomen luetuimmaksi kirjailijaksi sekä faktaa ja fiktiota yhdistelevän tyylilajin mestariksi. Hänen trilleriensä ajankohtaisuus ja osumatarkkuus häkellyttävät kirja toisensa perään.
Ilkka Remes
Zeus
WSOY 2024, 476 sivua
Trilleri on saatavilla painettuna sekä e- ja äänikirjana.
www.wsoy.fi
www.ilkkaremes.com
Arvostelukappalepyynnöt: tiedotus@wsoy.fi
Avainsanat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Tiedote: Kirsi Kunnas -runopalkinto 2024 on myönnetty Anni Sumarille14.12.2024 15:30:00 EET | Tiedote
WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön Kirsi Kunnas -palkinto on myönnetty runoilija, proosakirjailija ja kääntäjä Anni Sumarille. Sumari palkittiin Kirsi Kunnaksen syntymän 100-vuotispäivänä Tampereella. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.
Vuoden 2024 Alvar Renqvist -palkinto Mikael Ahlströmille28.11.2024 10:35:43 EET | Uutinen
Alvar Renqvist -palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama huomionosoitus ansioituneelle kustannustoimittajalle.
Meren koskettamat ja Naraka Topelius-ehdokkaina ja Mintun makuinen murha Arvid Lydecken -ehdokkaana25.11.2024 10:26:29 EET | Uutinen
Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintoehdokkaat on valittu vuonna 2024 ilmestyneistä lasten- ja nuortenkirjoista. WSOY:ltä mukana ovat Leena Paasion Meren koskettamat ja Elina Pitkäkankaan Naraka (Topelius) sekä Mari Luoman Mysteerimestarit Olivia & Icarus: Mintun makuinen murha (Arvid Lydecken).
Silja Sillanpään Ouroboros Runeberg Junior -ehdokkaana14.11.2024 10:30:00 EET | Uutinen
Runeberg Junior -ehdokkaat 2024 on julkistettu. WSOY:n kirjoista mukana ehdolla on Silja Sillanpään kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama Ouroboros: Sateenkaarikäärme. Kirja on tekijäkaksikon lumoavan mysteerisarjan avausosa.
Tiedote: WSOY:n kevään 2025 kirjat on julkistettu13.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Kotimainen kaunokirjallisuus WSOY juhlistaa keväällä 2025 kahta suomalaisille rakasta teosta. Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ilmestymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta, ja ajattomasta suurromaanista julkaistaan upea kultainen uutuuspainos. Koska Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi täyttää puolestaan 50 vuotta, saa se juhlapainokseensa uuden kannen ja Tuomas Kyrön esipuheen. Kaunokirjallisen kevään avaa Ulla Raskin esikoisromaani Blanka, Itämeren tytär. Teos on täysiverinen historiallinen seikkailuromaani, joka aloittaa Kylmä meri -sarjan. Milla Ollikaisen Mathilda on romaani Eliel Saarisen kahdesta vaimosta ja heidän valinnoistaan – myös niistä, jotka tehtiin heidän puolestaan. Annastiina Heikkilän Rakkaus & armo on kaunis ja vaikuttava romaani menetyksestä, surutyöstä, hengellisestä vallankäytöstä ja ranskalaisesta Neitsyt Mariaa palvovasta kultista. Laura Lähteenmäen lumoavassa biofiktiivisessä Marian kirjassa määrätietoinen ja maailmaa nähnyt Maria Piponius nousee puolisonsa Elias Lön
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme