Matka tuntemattomaan itseen: Anne Orionin paljastava teos ravistelee mieltä ja avaa syvimmät lukot matkalla kohti todellista itseymmärrystä
Anne Orionin esikoisteos "Tuntematon minä" käsittelee itsetuntemusta, terapiaa ja traumoja. Teos pureutuu syvällisesti ahdistukseen ja masennukseen tarjoten vastauksia elämänkysymyksiin.
Kiltti, kiltimpi, riiviö.
Nainen on hukassa. Tyhjyys, ahdistus, masennus ja riippuvuus hiertävät, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Terapia vaatii kipua, rehellisyyttä ja psyykkistä työtä. Mieli on ohjelmoitavissa uudestaan, jos tahtoa riittää.
“Meidän ei tarvitse uskoa tarinoita, joita ego kertoo, voimme korvata ne millä haluamme. Elämä on tarina, jota kerrotaan itsestä itselle.”
Lapsuuttaan ei voi paeta; varhaiset kokemukset ja traumat muokkaavat persoonallisuutemme. Ego piilottaa minän suojellakseen itseään. Puolustusmekanismit kätkevät meidät myös itseltämme. Itsensä kohtaamisesta alkaa kasvu todelliseen aikuisuuteen, tunneturvallisuuteen ja peittelemättömyyteen.
Trauma syntyy laiminlyönnistä, väkivallasta, menetyksestä ja muista emotionaalisesti haitallisista kokemuksista - usein niin varhain, ettei tietoinen mieli tunnista sitä. Emme tiedä, mikä meitä vaivaa, vaikka trauma on kansanterveydellinen ongelma.
Tuntematon minä kertoo naisen tarinan, joka katselee maailmaa ja itseään, traumatisoidun mielen läpi, jota hän ei itse tunnista. Me sisäistämme trauman niin, että siitä tulee osa persoonallisuutta, vaikka sitä se ei ole. Todellinen minuus on se, mitä olemme ilman traumoja, tuo Tuntematon minä. Kysymys siis kuuluu keitä me oikein olemme.
“Kirjan tarina alkaa korona vuoden alusta 2020, kun maailma muuttui yhtäkkiä rutiininomaisesta täysin hallitsemattomaksi. Elämää ei voikaan kontrolloida. Aavistin, että korona tulee muuttamaan maailman. En aavistanut, että yhden kovimmista iskuista kohtaan minä, kirjan päähenkilön alter ego. Isku heittää päähenkilön hurjaan takaa ajoon minuuden selvittämiseksi. Kiltti ihminen ei olekaan kiltti, vaan kiltteyden takana on muita manipuloiva riiviö.
Hän on yrittänyt saada isänsä kaltaiset, välttelevät, miehet rakastumaan itseensä siinä onnistumatta, parantaakseen isä -haavansa, jonka isän alkoholismi aiheutti.
Alun vilpitön viattomuus ja kiltteys, muuttuu sielun pimeäksi yöksi ja mielen varjot paljastuvat. Vika ei ollutkaan muissa vaan itsessä, omissa tavoissa ajatella ja toimia. Lopulta kaikki integroituu yhdeksi, uudeksi minäksi.”
“Tuntematon minä ja tulevat kirjani ovat minun yritykseni auttaa ihmiskuntaa heräämään rakkauteen, jota meidän jokaisen pitäisi kokea itseämme kohtaan. Ihminen, joka rakastaa itseään, kaikkine vikoineen, ei tee pahaa kenellekään toiselle.”
Anne Orioni (s. 1963) on Yle Draaman dramaturgi. Hänen esikoisteoksensa "Tuntematon minä" vastaa ikuisiin kysymyksiin: Kuka olen ja mikä on elämäni tarkoitus?
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita SaloViestintävastaavaBasam Books Oy
Viestintä, sosiaalinen media, tiedotteet, arvostelukappaleet
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Uusi kirja "Autenttinen menestys – elä itsesi näköisesti" avaa oven kestävän menestyksen saloihin3.12.2024 08:15:00 EET | Tiedote
Oletko valmis muuttamaan käsityksesi menestyksestä? Haluatko löytää keinot elää merkityksellistä ja omannäköistä elämää? "Autenttinen menestys – elä itsesi näköisesti" pureutuu itsetuntemuksen, resilienssin ja itsensä johtamisen voimaan, tarjoten käytännön työkaluja ja inspiraatiota autenttisen menestyksen rakentamiseen. Tämä teos kutsuu sinut tutkimaan arvojasi, vahvuuksiasi ja uskomuksiasi pintaa syvemmältä – ja luomaan menestystä, joka todella tuntuu omalta.
Uutuuskirja "Kantaattikattaus" esittelee Bachin kantaatteja28.11.2024 08:15:00 EET | Tiedote
Musiikkitieteilijä Topi Linjama sukeltaa uudessa kirjassaan J.S. Bachin kantaattien maailmaan.
Heikki Jalavan uusi runokokoelma "Maalinnunrata" tutkii menetyksiä ja kirkkautta28.10.2024 08:12:00 EET | Tiedote
Maalinnunrata on hypnoottinen runokokoelma. Jo koskettava alkuomistus imee lukijan teoksen maailmaan: “Omistettu perheeni edesmenneille: äidilleni Airille ja veljelleni Pekalle, joiden kanssa haluaisin muistaa asioita, joita en ole kokenut.” Täsmällisesti sommitellut runo-osiot rakentuvat menetyksestä ja särkyneistä ihmissuhteista. Pidemmälle edetessään kokoelma herättelee kuitenkin kysymystä: onko onnettomien tapahtumien jälkeen kuitenkin löydettävissä vielä kirkkautta?
Riikka Szalain "Katoaminen" toi jaetun voiton Eino Leino - seuran runokilpailussa24.10.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Eino Leino - seuran runokilpailuun yli 1900 runoa yli 400 kirjoittajalta - voitto jakoon kolmen kesken Satakin runoa olisi ollut tyydyttävä tulos, mutta toisin kävi. Kainuun Eino Leino - seuran 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettyyn valtakunnalliseen runokilpailuun kertyi raadin karsittavaksi 1908 runoa 424 kirjoittajalta.
25 firmaa ja 4 konkurssia - Piinkovan ammattilaisen 10 kaupungin kirjakiertue starttaa lokakuussa24.10.2024 07:42:00 EEST | Tiedote
Kiinnostaisiko sinua tarttua aiheeseen: “Yli 25 yrityksessä osakkaana ollut Johannes auttaa nyt alkavia yrittäjiä rakentamaan unelmiaan - Kohti unelmabisnestä -kirjakiertue starttaa lokakuussa”? Tule myös juttelemaan ja ottamaan kuvia kanssani Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 26.10 klo 16.30, Basam Booksin osastolla 6h30, Kalliolavan vieressä. Tutkimuksen mukaan kiinnostus yrittäjyyteen on erityisesti nuorten keskuudessa ollut jo pitkään kasvussa. Yrittäjäksi alkaminen on kuitenkin iso muutos monelle ja tämän takia etenkin moni alkava yrittäjä kokee esimerkiksi yksinäisyyden tunteita uudella tiellä. Aiheesta onkin erityisen tärkeää puhua ääneen, jotta kukaan ei jäisi tunteidensa kanssa yksin. Jutussa voitaisiin puida yrittäjyyden alkutaipaleen haasteita ja vertaistuen merkityksellisyyttä sekä sitä, kuinka syksyllä alkava Kohti unelmabisnestä -kirjakiertue mahdollistaa samankaltaisessa tilanteessa olevien yrittäjien verkostoitumisen keskenään pyrkien mullistamaan yrittäjyyskulttuuria
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme