Ukrainan sodan aiheuttama paine kaukolämmön hintaan hellittänyt
Energiateollisuus ry:n uusimmista tilastoista ilmenee, että alkuvuodesta 2024 kaukolämmön hinnannousu tasaantui samaan aikaan kun myös metsähakkeen hintanousu päättyi. Hintatilastoissa on esitetty kaukolämmön hinnat kolmelle erikokoiselle asuinrakennustyypille (omakotitalo, rivitalo ja kerrostalo), ja graafeissa on tietoa hintojen kehittymisestä.
Tämän vuoden heinäkuussa kaukolämmön keskihinnat olivat lähes samat kuin tammikuussa. Omakotitaloissa ja rivitaloissa ne pysyivät lähes muuttumattomina tammikuun keskiarvoon verrattuna ja suurissa kerrostaloissa hinnat ovat jopa laskeneet muutaman prosentin.
- Energiakriisin ja Ukrainan sodan seurauksena lämmöntuotannon polttoaineiden kansalliset ja kansainväliset markkinat joutuivat myllerrykseen ja hinnat lähtivät reippaaseen nousuun, toteaa kaukolämmöstä vastaava Energiateollisuus ry:n johtaja Janne Kerttula. – Kotimaiset toimitusketjut ovat nyt kohentuneet ja polttoon perustumattomat lämmön tuotantomuodot jatkavat kasvuaan, joten hintapainekin on hellittänyt, Kerttula jatkaa.
Kaukolämmön hintoja on kysytty Energiateollisuuden jäseniltä, ja tilastossa on yhteensä 229 kaukolämpöverkkoa. Kaukolämpöverkoista noin 148:ssa eli 64 %:ssa hinnat ovat pysyneet heinäkuun tilastossa samana tammikuun hintatilanteeseen verrattuna. Hinnat ovat nousseet 73 verkossa (32 %) ja laskeneet viidessä verkossa (2 %).
Kaukolämmön hintatilastossa käytetään tyyppirakennuksina kolmea erikokoista asuinrakennusta, jotka vastaavat energian käytöltään 2000-luvun asuinrakennuksia. Koottu hintatilasto on indeksityyppinen tilasto, jonka avulla voidaan vertailla yksittäisen yrityksen hintakehitystä sekä keskimääräisten kaukolämpökustannusten muutoksia. Sen perusteella ei voida suoraan vertailla eri yrityksiä keskenään eikä yksittäinen asiakas voi sen avulla arvioida omia lämmityskustannuksiaan, sillä asunnon tehotarve tai energiakulutus ei välttämättä vastaa tilaston tyyppirakennusta.
Yhteyshenkilöt
Janne KerttulajohtajaVerkot ja palvelut
Puh:+358 50 571 2075janne.kerttula@energia.fiNeea HuttunenKaukolämpötilastoit
Puh:+358 50 473 8896neea.huttunen@energia.fiLinkit
Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Elokuussa tehtiin historian halvinta sähköä vähäisillä päästöillä20.9.2024 09:05:48 EEST | Tiedote
Tuuli- ja aurinkovoimaa tuotettiin tuntuvasti enemmän elokuussa kuin vuosi sitten, ilmenee Energiateollisuus ry:n kuukausitilastoista. Vesivoiman tuotanto puolestaan romahti 40 % edellisen vuoden elokuuhun verrattuna. Sähkön kulutus nousi lähinnä muun kuin teollisen kulutuksen ansiosta. Tuontia oli enemmän kuin viime vuoden elokuussa.
Jukka Leskelä kaukolämpöpäivillä: Energiamurros nostanut kaukolämmön merkityksen uudelle tasolle.28.8.2024 10:40:15 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama energiakriisi on ravistellut lämmitysmarkkinoita. Puun kysyntä on kasvanut, sen hinta on noussut, ja samalla hukkalämpöjen ja sähköön perustuvien lämmitysratkaisujen käyttö on lähtenyt kasvuun. Kuluneen vuoden aikana sähkökattiloilla tuotetun energian määrä on kaksinkertaistunut. Kaukolämmön rooli sähkömarkkinoiden tukena korostuu yhä enemmän.
Yhdessä suurten energiakysymysten äärellä – energia-alan ja ilmastoliikkeen keskustelutilaisuus yhteisymmärryksen rakentamiseksi20.8.2024 13:22:19 EEST | Kutsu
Energiateollisuus ry ja Elokapina järjestävät keskustelutilaisuuden nimeltä "Yhdessä suurten energiakysymysten äärellä”. Tapahtuma pidetään Helsingin Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4) torstaina 22. elokuuta klo 17:00–19:00. Tilaisuus striimataan verkossa suorana.
Sähköverkkopäivät: Sähköverkkojen kehittäminen on hiilinegatiivisuuden edellytys12.6.2024 10:00:49 EEST | Tiedote
Suomi ei saavuta hiilineutraalisuustavoitteitaan ilman merkittäviä investointeja sähköverkkoihin. Energiateollisuuden arvion mukaan energiasiirtymän kasvuedellytysten luominen edellyttää sähkön jakelukapasiteetin yli kaksinkertaistamista nykyisestä tasosta.
Energiateollisuuden uusi ilmastotiekartta: päästöt negatiivisiksi 2030-luvulla6.6.2024 08:50:00 EEST | Tiedote
Energiateollisuuden tulevaisuudennäkymässä on tapahtunut selkeä muutos neljän vuoden takaiseen vähähiilitiekarttaan nähden. Puhtaan energian investointien jatko näyttää niin vahvalta, että hiilineutraaliutta seuraa hiilinegatiivisuus sähkön ja kaukolämmön tuotannossa jo 2030-luvulla. Päästöjen painaminen pakkasen puolelle perustuu ensin fossiilipolttoaineista luopumiseen ja sitten hiilidioksidin talteenottoon bio- ja jätepolttoaineiden käytöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme