Vihreät vaatii eduskuntaa keskustelemaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu keskustelualoitteella puolueet mukaan keskustelemaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, sen uhasta sisäiselle turvallisuudelle ja keinoista väkivallan pysäyttämiseksi.
Vihreä eduskuntaryhmä jättää eduskunnalle keskustelualoitteen naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Suomi on naisille Euroopan Unionin toiseksi vaarallisin maa, ja joka kolmas Suomessa asuva nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa, väkivallan uhkaa tai seksuaalista väkivaltaa.
– Lähisuhdeväkivalta on merkittävä ongelma Suomessa. Haluan kuulla, mitkä ovat ne hallituksen konkreettiset toimet, joilla hallitus pyrkii ennalta estämään lähisuhdeväkivaltaa ja vaikuttamaan väkivallan tekijöihin, jotta uusia uhreja ei enää tulisi, Virta sanoo.
Keskustelualoitteen tavoitteena on Virran mukaan käydä aiheesta kauan kaivattua, hallituksen ja opposition rajat ylittävää poliittista keskustelua ja ennen kaikkea löytää keinoja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi ja pysäyttämiseksi.
– Tiedämme kyllä, mitkä riskitekijät voivat lisätä väkivaltaa yhteiskunnassa. On kyettävä katkomaan ylisukupolvisia pahoinvoinnin kierteitä, poistamaan köyhyyttä, mielenterveys- ja päihdeongelmia. On tunnistettava väkivallan eri muotoja ja kyettävä estämään kunniaan liittyvää väkivaltaa. On pystyttävä vaikuttamaan nykyistä paremmin väkivallan tekijöihin. Väkivalta loppuu, kun väkivallan tekijä lopettaa sen, Virta toteaa.
Virta toivoo, että keskustelun seurauksena hallitus pohtisi uudelleen leikkauksia, joita se on kohdistanut esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan järjestöihin sekä sosiaaliturvaan.
– Raha yksin ei tilannetta ratkaise. Sotejärjestöjen leikkaukset iskevät kuitenkin kipeästi moniin sellaisiin tahoihin, jotka ovat pystyneet tarjoamaan tukea ja turvaa lähisuhdeväkivallan uhreille tai toisaalta kuntoutusta väkivaltaa tekevälle väkivaltaisesta käytöksestä irroittautuakseen. Leikkaukset sosiaaliturvasta johtavat puolestaan siihen, että yhä useamman naisen on tulevaisuudessa yhä vaikeampaa jättää taakseen turvaton koti ja väkivaltainen parisuhde, Virta linjaa.
Esimerkiksi Iso-Britanniassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan on viranomaisten toimesta julistettu kansallinen hätätila ja paikallinen poliisi aikoo käsitellä asiaa saman mittakaavan uhkana kuin terrorismia.
– Olisiko Suomenkin aika vihdoin ottaa tämä merkittävä sisäisen turvallisuuden uhka tosissaan, Virta pohtii.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Bella Forsgrén: Vastavalmistunut selvitys korostaa automaatiojäsenyyden merkitystä ylioppilaskuntien toiminnalle ja yliopistojen itsehallinnolle20.12.2024 13:11:06 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Forsgrén iloitsee vastavalmistuneen ylioppilaskuntien jäsenyyttä ja tehtäviä tarkastelevan selvityksen valmistumisesta ja johtopäätöksestä. Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys vahvistaa tieteen ja tutkimuksen vapautta turvaamalla yliopistojen itsehallintoa.
Tampereen Vihreät pettyneitä valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että apulaispormestarin salkku säilyy Vihreillä18.12.2024 16:43:36 EET | Tiedote
Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Vilma Järvisalo on pettynyt valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että koalitiosopimusta noudatetaan jatkossakin.
Vihreiden Bella Forsgrén – Korkeakouluopiskelijoiden on oltava yhdenvertaisia keskenään tutkinnosta riippumatta16.12.2024 13:54:36 EET | Tiedote
Ulkomaalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden asettaminen eri asemaan yliopisto-opiskelijoiden kanssa välittäisi heille viestin, ettei heitä pidetä yhtä arvokkaina osaajina Suomelle kuin yliopisto-opiskelijoita. Vihreät vetoaa hallitukseen esityksen muuttamisesta ennen eduskuntaan tuomista.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: Suomelle voi käydä myös hyvin – jos politiikassa tehdään viisaita valintoja16.12.2024 12:30:00 EET | Tiedote
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen viittasi tänään eduskunnan budjettikeskustelussa toivon kaipuuseen. Kun synkkiä uutisia satelee, moni kansalainen kaipaa näkymää paremmasta.
Hallituspuolueet vaiensi eri mieltä olevat edustajansa STV:n käyttöhuonekäsittelyssä – nyt jyrähtää vihreiden Forsgrén13.12.2024 12:57:34 EET | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli kokouksessaan huumeiden käyttötilakokeiluun liittyvää kansalaisaloitetta. Aloite ei kuitenkaan etene valiokunnasta, sillä hallituspuolueet turvautuivat ratkaisevassa kokouksessa kyseenalaiseen ratkaisuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme