Energiateollisuus ry

Elokuussa tehtiin historian halvinta sähköä vähäisillä päästöillä

Jaa

Tuuli- ja aurinkovoimaa tuotettiin tuntuvasti enemmän elokuussa kuin vuosi sitten, ilmenee Energiateollisuus ry:n kuukausitilastoista. Vesivoiman tuotanto puolestaan romahti 40 % edellisen vuoden elokuuhun verrattuna. Sähkön kulutus nousi lähinnä muun kuin teollisen kulutuksen ansiosta. Tuontia oli enemmän kuin viime vuoden elokuussa.

Elokuussa sähkön veroton hinta oli ostovoimaan suhteutettuna historian halvinta, 1,3 senttiä kilowattitunnilta. Edullinen hinta nosti jonkin verran kulutusta, jota oli vajaat viisi prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Suurin osa kulutuksen noususta oli muuta kuin teollista kulutusta, lukuihin sisältyy mm. lämpöyhtiöiden sähkökattiloiden käyttö. Teollinen kulutus nousi reilun prosentin edellisestä vuodesta.

Tuulivoiman tuotanto kasvoi 57 prosenttia edellisestä vuodesta. Kapasiteettia on tullut jonkin verran lisää, mutta kasvu johtuu ennen kaikkea tuuliolosuhteista, jotka olivat tänä vuonna tuntuvasti viimevuotista paremmat. Aurinkovoimaa on tuotettu ennätystasolla koko kesän, kun kapasiteettia tulee jatkuvasti lisää. Kasvua oli viime vuoteen verrattuna peräti 84 prosenttia, tosin lähtötaso oli matala. Auringolla on parhaillaan tuotettu jopa yli 10 prosenttia päivän sähköistä kesän aikana, mutta kuukausitasolla sen prosenttiosuus jää alle kolmeen.

Ydinvoiman tuotanto on pysynyt tasaisena, sillä tuotettiin 47 prosenttia Suomessa tuotetusta sähköstä. Vesivoimavarastot olivat Suomessa kohtalaiset ja Ruotsissa hyvät. Vesivoimalla tuotettiin silti selvästi vähemmän sähköä kuin edellisen vuoden elokuussa, laskua oli peräti 40 prosenttia. Ruotsin hyvä vesitilanne taas selittää sähkön tuonnin kasvua hyvästä kotimaisesta tarjonnasta huolimatta.

  • Hinnat ovat olleet tosi alhaalla, joten vettä on ollut mahdollista jättää varastoon tulevia kuukausia varten, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. - Tilastot osoittavat, että markkinat toimivat, ohjatessaan tuotantoa kuukausille, jolloin sähköä tarvitaan enemmän, Leskelä jatkaa.
  • Sähköä on tuotu paljon enemmän 2024 kuin 2023, Leskelä toteaa. - Tuonnin kasvu ei selity ydinvoimaloiden huolloilla, joita tehtiin myös elokuun aikana. Pohjoismainen sähkö on ollut todella halpaa kesän ajan, ja järjestelmä ohjaa tuottamaan sähköä siellä, missä se on edullista.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye