Digitaalinen sote-keskus ehdolla Vuoden digiteoksi – käy äänestämässä, sillä äänet ratkaisevat!
Digitaalinen sote-keskus on valittu omassa sarjassaan kolmen finalistin joukkoon Atean järjestämässä Vuoden digiteko 2024 -kilpailussa.
Voittaja valitaan yleisöäänestyksen perusteella, joten käy jättämässä äänesi ja tehdään yhdessä Digitaalisesta sote-keskuksesta Vuoden 2024 digiteko!
Yleisö voi antaa äänensä kolmelle julkishallinnon ja kolmelle yrityssarjan finalistille 16.–30. syyskuuta. Äänestämään pääset täältä Vuoden digiteko 2024 (atea.fi)
Digitaalisen sote-keskuksen palvelualuejohtaja Katja Rääpysjärvi oli arvatenkin tyytyväinen porukkansa saavuttamasta finaalipaikasta.
”Hienoa huomata, että työtämme täällä Pohteella arvostetaan myös maakunnan ulkopuolella. Olemme viimeisen kahden vuoden aikana tehneet pienellä tiimillä kovasti töitä Digitaalisen sote-keskuksen toiminnan aloittamisen, laadun ja palvelujen saavutettavuuden eteen. Mahtavaa, että tämä on huomioitu finaalipaikkana Vuoden digiteko -kisassa”, Rääpysjärvi iloitsee.
Kilpailun tuomarit perustelivat Digitaalisen sote-keskuksen valintaan kolmen parhaan joukkoon sillä, että kyseessä on jo nyt vaikuttava digiteko. Digitaalinen sote-keskus palvelee 75 prosenttia alueen asukkaista tuoden ratkaisuja pitkiin etäisyyksiin ja epätasaisiin resursseihin, ja vuoden loppuun mennessä saavutettavuus on 100 prosenttia.
”Sosiaali- ja terveysalan haasteet kaipaavat kipeästi ratkaisuja kaikilla sote-alueilla. Digitaalinen sote-keskus on hieno ja konkreettinen palvelu. Ratkaisu on erinomaisesti skaalattava, ja se tuo tärkeitä säästömahdollisuuksia”, tuomariston perusteluissa sanottiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja RääpysjärviPalvelualuejohtaja, digitaalinen sotekeskus, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:050 341 2378katja.raapysjarvi@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohteen sosiaali- ja terveyskeskusten verkkoa tarkastellaan syksyn aikana, asukastilaisuus etäyhteydellä 2.10.26.9.2024 12:27:27 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde valmistelee periaatteita, joiden pohjalta tarkastellaan sosiaali- ja terveyskeskusten verkkoa alueella. Sosiaali- ja terveyskeskusten verkon uudistaminen liittyy Pohteen sote-järjestämissuunnitelman päivittämiseen, joka on osa Pohteen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimenpiteitä. Periaatteet ovat tulossa päätöksentekoon lokakuun lopussa.
Pienten lasten RS-virusinfektioiden ehkäisy aloitetaan Pohteen alueella26.9.2024 11:51:06 EEST | Tiedote
Suomessa alkaa loka-marraskuussa uudenlaisen RS-virusinfektioilta suojaavan vasta-aineen, nirsevimabin, antaminen kaikille alle 3 kuukauden ikäisille vauvoille sekä vakavan RSV-infektion riskiryhmiin kuuluville alle 1-vuotiaille lapsille. Tämän vasta-aineen tavoitteena on ehkäistä suurin osa RS-viruksen aiheuttamista vakavista sairastumisista ja sairaalahoidoista imeväisikäisillä.
Laboratorion näytteenottopäivät muuttuvat Oulunsalossa ja Ylikiimingissä26.9.2024 10:43:03 EEST | Tiedote
Lokakuun alusta alkaen Oulunsalossa näytteenotto on avoinna muutamana arkipäivänä viikossa ja Ylikiimingin näytteenotto yhtenä arkipäivänä viikossa. Näytteenottoon tarvitaan aina lähete ja aika varataan etukäteen NordLabista.
KORJATTU: KUTSU MEDIALLE uusi ajankohta: Tervetuloa ”5000 robottileikkausta OYSissa” -tilaisuuteen25.9.2024 13:28:10 EEST | Kutsu
Robottikirurgian käyttö on ollut arkipäivää Oulun yliopistollisessa sairaalassa jo 13 vuoden ajan. Tämän vuoden aikana saavutamme 5000 robottiavusteisen leikkauksen rajapyykin, joka on kansallisella tasolla merkittävä määrä. Tämän merkkipaalun kunniaksi järjestämme OYSissa avoimen tilaisuuden lokakuun lopussa, jossa esittelemme robottikirurgian saavutuksia ja tulevaisuuden näkymiä.
Aluehallitus käsitteli pelastustoimen toimintavalmiuden suunnittelua ja erityisryhmien asumispalveluja25.9.2024 07:31:49 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 24.9.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli muun muassa lausuntoa pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjetta ja erityisryhmien asumispalvelujen hankkeita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme