Uudistunut Koovee jatkaa voitokkaasti – nyt kaatui PSS
Uudistunut Koovee voitti toisenkin ottelunsa kauden F-liigan naisten sarjassa, kun se murjoi kotonaan kolmen vuoden takaisen mestarin PSS:n peräti 9-2. Lauantain muissa otteluissa SSRA löi kotonaan EräViikingit 5-4 ja SaiPa vieraissa O2-Jyväskylän 2-1.
Tampereen avauserä näki vain Kooveen Siiri Syrjäsen avausmaalin, mutta toisessa Tuulia Aho, Anna Marttala, Emmiina Hapuoja ja Viola Pennanen takoivat taululle jo 5–0-kotijohdon. Milla Koskenniemi ja Viola Värränkivi kavensivat, mutta Henriikka Järvi palautti järjestyksen jo ennen toista taukoa. Päätösjaksolla Koovee komisteli lukemia vielä kolmesti. Emmiina Hapuoja laukoi voittajien maaleista peräti neljä, Henriikka Järvi merkkautti tehot 1+3.
Oulussa osuivat Johanna Pirttimaa, Jemina Haikonen ja Nea Pirttilä SSRA:lle jo ensimmäisellä kympillä kolmen maalin johdon, ja Pinja Suhosen kavennuksen kuittasi toisen erän lopussa 4–1-maalillaan Salla Suomela. Vieraat nousivat kolmannessa erässä Jasmiina Järvisen kahdella ja Tove Tantereen yhdellä osumalla vielä tasoihin, mutta joutuivat lopulta tyhjin käsin kotimatkalle. Neljä minuuttia ennen täyttä aikaa laukoi Sanni Uimarihuhta voittomaalin kotijoukkueelle.
Jyväskylässä hinkattiin avauserä melkein täyteen ilman osumia, kunnes kaukaloon loukkaantumisen jälkeen palannut viime kauden pistekuningatar Miisa Turunen linkosi SaiPan johtoon. Lotta Lindi kasvatti eroa toisessa erässä, mutta Susanna Kuusisto nosti kotijoukkueen vielä maalin päähän. O2-Jyväskylä sai yrittää viimeiset kaksi minuuttia tasoitusta kuudella neljää vastaan, mutta maajoukkuemaalivahti Miia Maaranen SaiPan maalissa ei ollut yllätettävissä.
Sunnuntaina ovat vuorossa ottelut Welhot–EräViikingit ja FBC Loisto–SB-Pro.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
SB-Prolle syksyn avauspisteet, PSS yhä nollakerhossa25.9.2024 21:02:48 EEST | Tiedote
SB-Pro nappasi kolmannella yrittämällä kauden avauspisteensä F-liigan naisten sarjassa, kun se kaatoi kotonaan PSS:n 4-3. Porvoolaiset jatkavat edelleen nollakerhossa.
EräViikingeille kauden avausmaalit ja avauspisteet – OLS taipui 5-422.9.2024 19:54:01 EEST | Tiedote
F-liigan avauksessaan ilman niin maaleja kuin pisteitäkin jäänyt EräViikingit pesi kasvojaan toisella yrittämällä, kun OLS taipui Tapanilan Mosahallissa 5-4.
Nokian KrP jatkaa puhtaalla pelillä, SPV yhä ilman pisteitä21.9.2024 19:54:01 EEST | Tiedote
SPV haastoi sitkeästi Nokian KrP:n joukkueiden lauantain kohtaamisessa, mutta KrP voitti lopulta 8-7 ja jatkaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä. Peliveljet puolestaan hakee edelleen avauspisteitään.
Happee hyvästeli legendaarisen Monnarin voitolla SPV:stä20.9.2024 21:26:09 EEST | Tiedote
F-liigan illan tapaus oli Jyväskylän Happeen viimeinen ottelu tuhansien tarinoiden ja miljoonien muistojen Monitoimitalolla. Laukaan Hirviareenalle siirtyvä Happee palkitsi paikalle saapuneen kotiyleisönsä 4–2-voitolla Seinäjoen Peliveljistä.
Classicin pistetili auki maalijuhlissa – Ville Lastikka osui kuudesti18.9.2024 21:23:14 EEST | Tiedote
Avausottelunsa hävinnyt Classic avasi kauden pistetilinsä maalijuhlilla, kun FBC Turku taipui kotonaan Kupittaan palloiluhallissa osumin 18-6. Ville Lastikka laukoi tamperelaisten osumista kuusi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme