Nokian KrP jatkaa puhtaalla pelillä, SPV yhä ilman pisteitä
SPV haastoi sitkeästi Nokian KrP:n joukkueiden lauantain kohtaamisessa, mutta KrP voitti lopulta 8-7 ja jatkaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä. Peliveljet puolestaan hakee edelleen avauspisteitään.
Ensimmäisen erän puolivälissä johti SPV 2-0 ja toisen puolivälissä puolestaan KrP jo 5-3, mutta kohta oltiin taas tasalukemissa Juho Revon ja Riku Hakasen osuttua seinäjokisille. Joonatan Kovasen ja Aapo Kilpeläisen tarkat laukaukset vasemmalta kaistalta saattelivat kotijoukkueen toiselle tauolle 7–5-johdossa, mutta jännitys säilyi ottelun loppuun saakka. Ensin kavensi SPV:lle Juho Repo, ja Mikko Laakson videolta varmistetun 8–6-rystynoston jälkeen tiristi vielä Jukka-Pekka Pelto-Arvo kuudella viittä vastaan eron yhteen. Tasoitus jäi kuitenkin haaveeksi, vaikka SPV loppusekunneille huikeita paikkoja rakensikin.
Yleensä sarjan hännillä virunut FBC Turku pääsi harvinaisen murskavoiton makuun, kun se kaatoi vieraskaukalossa LASBin 10-2. Heti avauserän turkulaiset veivät 2-0, ja toisessa ropisi kunnon ryöppy, kun Aaro Ollikainen, Johannes Vähäkangas, Aapo Ordning, Verneri Tuononen ja Yannick Lindroos pommittivat 11 minuutissa tilanteeksi jo 7-0. LASB kavensi päätöserässä kahdesti, mutta Verneri Tuononen kasvatti eroa taas, ja kotijoukkueen lopun jäähysumassa Juuso Forsman varmisti vielä kahdella ylivoimamaalilla FBC Turulle kaksinumeroiset voittolukemat. Yannick Lindroos oli kolmella maalillaan ja yhdellä syöttöpisteellään voittajien tehokkain. Nikolas Laaksonen syötti FBC Turun maaleista kolme.
TPS jatkaa kahden ottelun jälkeen puhtaalla pelillä noustuaan Nurmon Jymyn vieraana kolmannessa erässä tappiolta 4–3-voittoon. Jymy lähti päätöserään Jussi Lassilan kahden osuman myötä 2–1-johdossa, mutta se ei kestänyt. Jasper Juuti tasoitti, ja jo erän puolivälissä TPS johti 4-2 Lauri Eloluodon viimeisteltyä kahdesti Waltteri Vesterisen syötöistä. Niklas Äijälän kiskaisu takayläkulmaan ylivoimalla kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua nosti Jymyn vielä maalin päähän, mutta tasoitus ei onnistunut edes kuudella viittä vastaan.
Konsta Tykkyläinen nousi kolmella maalillaan Lempäälän Bläk Boksin hahmoksi, kun Classic punnersi OLS:sta 4–2-voiton. Classicin Tiitus Salokangas kuittasi avauserässä OLS:n Iiro Savelan avausosuman, ja toisessa Konsta Tykkyläinen kiskaisi kotijoukkueen johtoon. Kimi Vänttilä kuitenkin tasoitti, ja kohta oululaisilla oli paikka siirtyä rangaistuslaukauksella taas johtoon. Classic-vahti Otso Auvinen kurotti kuitenkin jaloillaan pallon Roope Okkosen lavasta, ja päätösjaksolla osuivat enää Classic ja Konsta Tykkyläinen. Voittomaalin hän iski kahdeksan ja puoli minuuttia ennen loppua ja loppunumerot vielä tyhjiin katkaistuaan keskiviivalla OLS:n heikon avauksen.
Sunnuntaina pelataan F-liigan miesten sarjassa vielä ottelu EräViikingit–OLS.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
SB-Prolle syksyn avauspisteet, PSS yhä nollakerhossa25.9.2024 21:02:48 EEST | Tiedote
SB-Pro nappasi kolmannella yrittämällä kauden avauspisteensä F-liigan naisten sarjassa, kun se kaatoi kotonaan PSS:n 4-3. Porvoolaiset jatkavat edelleen nollakerhossa.
EräViikingeille kauden avausmaalit ja avauspisteet – OLS taipui 5-422.9.2024 19:54:01 EEST | Tiedote
F-liigan avauksessaan ilman niin maaleja kuin pisteitäkin jäänyt EräViikingit pesi kasvojaan toisella yrittämällä, kun OLS taipui Tapanilan Mosahallissa 5-4.
Uudistunut Koovee jatkaa voitokkaasti – nyt kaatui PSS21.9.2024 18:13:13 EEST | Tiedote
Uudistunut Koovee voitti toisenkin ottelunsa kauden F-liigan naisten sarjassa, kun se murjoi kotonaan kolmen vuoden takaisen mestarin PSS:n peräti 9-2. Lauantain muissa otteluissa SSRA löi kotonaan EräViikingit 5-4 ja SaiPa vieraissa O2-Jyväskylän 2-1.
Happee hyvästeli legendaarisen Monnarin voitolla SPV:stä20.9.2024 21:26:09 EEST | Tiedote
F-liigan illan tapaus oli Jyväskylän Happeen viimeinen ottelu tuhansien tarinoiden ja miljoonien muistojen Monitoimitalolla. Laukaan Hirviareenalle siirtyvä Happee palkitsi paikalle saapuneen kotiyleisönsä 4–2-voitolla Seinäjoen Peliveljistä.
Classicin pistetili auki maalijuhlissa – Ville Lastikka osui kuudesti18.9.2024 21:23:14 EEST | Tiedote
Avausottelunsa hävinnyt Classic avasi kauden pistetilinsä maalijuhlilla, kun FBC Turku taipui kotonaan Kupittaan palloiluhallissa osumin 18-6. Ville Lastikka laukoi tamperelaisten osumista kuusi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme