Hallitus lopettaa Kalevi Sorsa -säätiön julkisen perusrahoituksen
Hallitus esittää tänään julkaistussa budjettiesityksessään poliittisten ajatuspajojen yleisavustuksen lakkauttamista kokonaan ensi vuodesta alkaen. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä avustuksella on taattu puolueita lähellä oleville ajatuspajoille perusrahoitus. Se on ollut niille keskeisin julkinen rahoitusinstrumentti, jolla on edistetty tietoperäistä päätöksentekoa.

– Olemme järkyttyneitä esityksestä. Kyseessä on valtiontalouden kannalta pieni summa, mutta sillä on tietoon perustuvalle päätöksenteolle valtava merkitys, sanoo Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér.
Kaikkien puolueiden ajatuspajojen saama avustus on ollut yhteensä noin 700 000 euroa, josta Kalevi Sorsa -säätiön osuus vuonna 2024 oli 130 500 euroa. Rahoitusinstrumentti perustettiin 2000-luvun alussa vastauksena huoleen siitä, että poliittinen päätöksenteko keskittyi liiaksi päivänpolitiikkaan ja puolueilta puuttui kykyä luoda uusia avauksia.
– Rahoituksella on toteutettu yhteiskunnallista tutkimusta sekä järjestetty tilaisuuksia, joissa tuodaan päättäjiä ja tutkijoita yhteen. Meille on tärkeää, että julkaisuissamme tutkijat esittävät ratkaisuja havaitsemiinsa ongelmiin. Tässä täydennämme akateemista tutkimusta, jossa usein keskitytään ratkaisujen sijaan enemmän tilannekuvaan, Finér sanoo.
Kalevi Sorsa -säätiö on julkaissut muun muassa Eriarvoisuuden tila Suomessa -raporttisarjaa, jonka kolmas osa herätti elokuussa runsaasti keskustelua. Lokakuussa julkaistaan Oikeudenmukainen siirtymä Suomessa -kirja, johon on kirjoittanut yli 20 eri alojen tutkijaa. Tänä vuonna säätiön talouspolitiikan julkaisuissa on esitetty esimerkiksi malleja osinkoverotuksen uudistamiseksi. Säätiö järjestää vuosittain veropolitiikan asiantuntijoille ja päättäjille Veroareena-tapahtuman sekä kouluttaa tulevaisuuden päättäjiä kolmessa Balkanin maassa.
– Poliittisena ajatuspajana tutkimusaiheidemme valintaa ohjaavat arvot, mutta julkaisuissamme esitetyt näkemykset ovat asiantuntijoiden omia. Tutkimustoiminnassamme noudatamme samoja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pelisääntöjä kuin yliopistot ja tutkimuslaitokset, Finér toteaa.
Finér näkee hallituksen esityksen jatkumona koko kansalaisyhteiskuntaa ja suomalaista demokratiaa koskettaville leikkauksille. Hän haluaa, että ajatuspajojen arvo ymmärrettäisiin Suomessa paremmin muiden länsimaiden tapaan. Esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa niillä on iso rooli.
– Leikkauspäätös on meille merkittävä ja toivomme tietenkin, että se muuttuu vielä eduskunnan käsittelyssä. Meidän on kuitenkin varauduttava siihen, ettei hallitus pyörrä päätöstään, Finér sanoo.
Yhteyshenkilöt
Lauri FinérKalevi Sorsa -säätiö
Puh:041 501 2317lauri.finer@sorsafoundation.fiKalevi Sorsa -säätiö
Kalevi Sorsa -säätiö on sosialidemokraattinen ajatuspaja. Se edistää oikeudenmukaista ekologista siirtymää tuottamalla julkaisuja, tapahtumia ja puheenvuoroja julkiseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kalevi Sorsa -säätiö
Tutkimusraportti: sukupolvenvaihdosten verotuki alensi perintö- ja lahjaveroa keskimäärin 76 000 eurolla12.3.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Tänään julkaistu Kalevi Sorsa -säätiön raportti osoittaa, että perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoshuojennus pienensi valtion verotuloja vuosina 2020–2024 yhteensä miljardilla eurolla. Hyötyjiä olivat noin 13 000 suomalaista, joiden vero aleni keskimäärin 76 000 eurolla. Erityisesti vauraat suvut ovat hyödyntäneet verotukea lahjoituksissa, joissa se alensi veroa keskimäärin 77 prosenttia verrattuna veroon, joka maksettaisiin samansuuruisesta lahjasta ilman verotukea.
Kalevi Sorsa -palkinto historioitsijoille Marjaliisa ja Seppo Hentilälle4.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2024 Kalevi Sorsa -palkinto on myönnetty historioitsijoille Marjaliisa Hentilälle ja Seppo Hentilälle heidän teoksistaan, jotka tarkastelevat suomalaisen yhteiskunnan kamppailuja sen ensimmäisinä vuosikymmeninä Ester ja Kaarlo Juho Ståhlbergin elämän kautta. Teokset käsittelevät Suomen ensimmäisen presidentin ja hänen puolisonsa keskeistä roolia oikeusvaltion puolustajina aikana, jolloin demokratian periaatteet olivat vakavassa vaarassa.
Tutkimusraportti: Pääomatuloverokilpailu on kiihtynyt Euroopassa ja johtaa veromenetyksiin myös Suomessa4.2.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisema tutkimusraportti tarkastelee pääomatulojen verotusta 15 Euroopan maassa. Useimmissa niistä on käytössä varakkaille suunnattuja veroetuja. Lisäksi viime vuosina yhä useammat maat ovat räätälöineet verohelpotuksia erityisesti ulkomailta muuttaville. Suomi on erityisen herkkä näiden verohelpotuksien aiheuttamille veromenetyksille. Raportti esittää verovälttelyn pysäyttämiseksi pääomatulojen minimiveroa EU:ssa.
ENNAKKOTIETO: Uusi tutkimusraportti paljastaa pääomatuloverokilpailun kiihtymisen ja sen vaikutukset verovälttelyyn Suomessa31.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Tiistaina 4.2. julkaistava tutkimusraportti tarkastelee pääomatuloverokilpailun ja siihen liittyvän verovälttelyn nykytilaa tutkimusten ja tilastojen valossa. Raportti käsittelee tarkemmin viimeaikaisia muutoksia 15 Euroopan maassa, joihin kuuluvat neljän Pohjoismaan lisäksi suurimmat EU-maat sekä tunnettuja verokeitaita.
MEDIAKUTSU: Kalevi Sorsa -säätiön Veroareena 7.2.2025 – mitä tutkimus sanoo verotuksen ja kasvun suhteesta?29.1.2025 13:36:39 EET | Tiedote
Kalevi Sorsa -säätiö järjestää kolmannen Veroareenan perjantaina 7.2.2025 Helsingin Oodi-kirjaston Maijansalissa (Töölönlahdenkatu 4) klo 9.30–16.30. Tapahtumassa keskustellaan verotuksen ja kasvun suhteesta sekä kansainvälisen verotuksen uusimmista suuntauksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme