Helsinki on saanut UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen
Suomen UNICEF on myöntänyt Helsingille ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen.
Helsinki haki mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin valtuustoaloitteen pohjalta vuonna 2021. Lapsiystävällinen kunta -malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Mallissa tunnistetaan, missä lapsen oikeuksien osa-alueissa kaupungissa on kehitettävää sekä määritellään mitä kaupungin tulee tehdä, jotta lasten oikeudet toteutuvat mahdollisimman hyvin.
Helsingin tavoitteet ensimmäisen kauden Lapsiystävällinen kunta -työssä olivat:
- Lasten ja nuorten parissa työskentelevät kuten varhaiskasvattajat, opettajat, nuorisopalvelujen ja lastensuojelun työntekijät saavat täydennyskoulutusta lapsen oikeuksista.
- Lapsivaikutusten arvioinnin käyttöönoton ja systemaattiseen toteuttamisen tueksi on kaupungin toiminnassa käytössä selkeät ohjeistukset.
- Kaupungin palveluita koskeva palautteenkeruu on lapsiystävällistä, säännönmukaista ja järjestelmällistä.
- Lapsille suunnatuissa kaupungin palveluissa ehkäistään kiusaamista ja edistetään yhteisöllisyyttä. Lasten kasvuympäristöissä edistetään lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja.
- Vahvistetaan lasten ja nuorten turvallisuuden kokemusta kaupunkitiloissa kehittämällä vuorovaikutusta.
Lapsen oikeuksien koulutuksia koskevan tavoitteen Helsinki on UNICEFin arvion mukaan saavuttanut. Helsinki on rakentanut vahvasti lapsioikeusperustaisen lapsivaikutusten arvioinnin mallin päätösvalmistelun käyttöön. Lapsiystävällisen palautteenkeruun tavoitteessa toimenpiteet ovat toteutuneet valtaosin suunnitellusti. Myös kiusaamisen ehkäisyssä ja yhteisöllisyyden edistämisessä on edistytty. Lasten ja nuorten turvallisuuden tunteen lisäämistä on lähestytty UNICEFin mukaan innovatiivisesti ja lapsilähtöisesti, ja toimiin on kuulunut useita onnistuneita pilotteja, mutta konkreettisia tuloksia turvallisuudessa ei vielä lyhyen käytössä olevan ajan vuoksi voida vahvistaa.
Unicef kannustaa Helsinkiä jatkossa kiinnittämään huomiota muun muassa siihen, että jokaisella kaupungin työntekijällä on mahdollisuus osallistua lapsen oikeuksien koulutuksiin ja että lasten ja nuorten kokemus osallisuudesta kasvaa lasten ja nuorten paikalliset tarpeet ja toiveet huomioiden.
”Otamme ilolla vastaan Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Haluamme, että Helsinki on kaupunki, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen ja yhdenvertaiseen kasvuun ja kehittymiseen. Jokainen lapsi on arvokas ja lapsen oikeudet kuuluvat kaikille lapsille. Jatkamme työtä lasten hyväksi yhteistyössä UNICEFin kanssa”, sanoo pormestari Juhana Vartiainen.
Helsinki on ensimmäinen pohjoismainen pääkaupunki, jolle tunnustus on myönnetty. Tunnustus on voimassa kaksi vuotta. Helsingin kaupunki jatkaa mallin mukaista Lapsiystävällinen kunta -työtä myös tulevalla kaksivuotiskaudella. Lapsiystävällinen kunta -työ on osa Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä hyvinvointisuunnitelmaa.
Yhteyshenkilöt:
Pormestari Juhana Vartiaisen erityisavustaja Heini Rask, puh. 040 700 1715, heini.rask@hel.fi
Mikko Vatka, nuorisoasiainjohtaja, Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmän puheenjohtaja, puh. 040 679 1606, mikko.vatka@hel.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Byggprojektet i Mellunpuisto i Mellungsbacka har inletts – Pallasvägen och Ounasvaaravägen får 17 moderna bostadshus26.9.2024 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Byggprojektet i Mellunpuisto i Mellungsbacka har inletts. Sju gamla hus revs och 17 moderna bostadshöghus kommer att byggas på samma tomter och bilda ett nytt kvarter i Mellunpuisto.
Mellunmäen Mellunpuiston rakennushanke on käynnistynyt – Pallaksentielle ja Ounasvaarantielle nousee 17 modernia asuintaloa26.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Mellunpuiston rakennushanke Mellunmäessä on käynnistynyt. Hankkeessa purettiin seitsemän vanhaa taloa ja niiden paikallerakennetaan 17 modernia asuinkerrostaloa, jotka muodostavat Mellunpuistoon uuden korttelin.
The Mellunpuisto construction project at Mellunmäki has started – 17 modern residential buildings will be built at Pallaksentie and Ounasvaarantie26.9.2024 10:00:00 EEST | Press release
The Mellunpuisto construction project at Mellunmäki has started. Seven old buildings were demolished and 17 modern apartment buildings will be built on the same plots, forming a new blockat Mellunpuisto.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Kumpulanmäen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen25.9.2024 22:37:18 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui syyskuun toiseen kokoukseen Helsingin kaupungintalolla.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Herttoniemen metroaseman kunnostamisen hankesuunnitelman23.9.2024 18:14:30 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23.9. hyväksyä Herttoniemen metroaseman kunnostamisen hankesuunnitelman. Tavoitteena on parantaa aseman viihtyisyyttä sekä toimintavarmuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme