Markku Mantilalta ja Jouni Mölsältä kirja valehtelusta, vakoilusta ja valtiollisesta vaikuttamisesta
Elämme ajassa, jossa mikä tahansa näkemämme voi olla valheellista ja jossa kenen tahansa hahmo ja ääni voidaan kaapata palvelemaan vihamielistä toimintaa. Jo nykyiset tekoälytyökalut riittävät tähän.

Hajotetaan se kokonaisuus, johon vihollinen luottaa. –Sun Tzu
Tietoteos avaa näkymän valtiollisen viestinnän varjoisaan maailmaan, missä mikään ei ole sitä miltä näyttää.
Vahingollisella valtiotason informaatiovaikuttamisella koetetaan saastuttaa se, mikä on meille arvokasta ja luo yhtenäisyyttä. Tavoite on saada meidät tekemään itsemme kannalta haitallisia päätöksiä kyseenalaistamalla demokratiakäsitys, oikeusvaltio, perusvapaudet ja päätöksentekijät.
Esimerkiksi sosiaalinen media on pitkälle sukupolvikokemus. Onko sekin somen vaikutusta, että 1980-luvun alun ja 1990-luvun lopun sukupolvi on perusasenteeltaan myönteinen, sitä seurannut sukupolvi kielteinen? Johtaako tämä siihen, että maailma näyttäytyy nykyisille nuorille aikuisille pelottavampana paikkana kuin se onkaan?
Teos kertoo kansantajuisesti esimerkkejä apuna käyttäen, miten vääristeltyä ja valheellista informaatiota nykyisin levitetään ja mihin sillä pyritään. Eivätkä vanhatkaan ulkopuolisen vaikuttamisen tavat ole unohtuneet. Kirjassa tuodaan ensi kertaa julkisuuteen suomalaisen diplomaatin agenttitarina Madridista parinkymmenen vuoden takaa.
Markku Mantila ja Jouni Mölsä ovat toimineet monen muun tehtävän ohella Suomen valtiollisen viestinnän huipputehtävissä, Mölsä tasavallan presidentin viestintäpäällikkönä, Mantila valtioneuvoston viestintäjohtajana.
Markku Mantila & Jouni Mölsä: Valehtelua, vakoilua ja valtiollista vaikuttamista (Docendo 2024), 259 sivua.
Arvostelukappalepyynnöt:
tiedotus@docendo.fi – toimittaja, kysy sähköistä vedosta ennakkoon.
Toimittaja, varaa aikasi ennakkohaastatteluun:
Ennakkohaastattelut medialle järjestetään maanantaina 8.10. klo 11.00–15.00 Docendon Helsingin toimipisteessä, osoitteessa WSOY, Lönnrotinkatu 18 A. Haastatteluaikoja on tarjolla rajoitetusti. Kirjalla ja sen tiedoilla on embargo 9.10.2024 klo 2.00.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika BackViestintäpäällikköDocendo
Puh:040 412 6123annika.back@wsoy.fidocendo.fiLisätietoa julkaisijasta Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ
https://docendo.fi
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
Pekka Toveri ruotii kirjassaan, mitä sota Ukrainassa opettaa20.2.2025 02:00:00 EET | Tiedote
Pekka Toveri – Ukrainan sodasta -tietoteos julkaistaan torstaina 20. helmikuuta. Kyseessä on tarkkanäköinen ja syväluotaava selvitys Ukrainassa vuodesta 2014 jatkuneen ja vuonna 2022 täysimittaiseksi laajenneen sodan syistä, luonteesta ja seurauksista. Toimittaja, tilaa mediavedos luottamuksella ennakkoon tutustuttavaksi.
Kutsu: Kill Your Darlings – 10 tapaa murhata ystävä -julkistustilaisuus ja Murhakuoron ensimmäinen keikka ravintola Rytmissä 6.2.2025 klo 1524.1.2025 10:11:00 EET | Tiedote
Ystävyys voi olla kaunista ja parhaimmillaan läpi elämän kestävää. Se voi olla myös murhaavaa, ainakin CrimeTimen rikoskirjailijoiden käsittelyssä. Kill Your Darlings – 10 tapaa murhata ystävä -kirjassa kymmenen tunnettua suomalaisdekkaristia kertoo oman näkemyksensä ystävyydestä ja ennen kaikkea sen päättymisestä – murhaan. Osa enemmän, osa vähemmän verisesti.
Sotarintamalta parrasvaloihin – Docendon kevään 2025 tietokirjat puhututtavat6.11.2024 09:13:00 EET | Tiedote
Docendon kevään 2025 kustannusohjelma on nyt julkaistu. Tutustu luetteloon tiedotteen linkistä.
Docendon ja Crime Timen kevään 2025 kaunokirjat on julkaistu6.11.2024 09:06:00 EET | Tiedote
Docendon ja Crime Timen kevät vie todentuntuisten ja jännittävien trillerien pyörteisiin sekä irrottaa arjesta viihdekirjoillaan. Kirjatarjonnassa on monipuolisesti kotimaisten ja ulkomaisten kirjailijoiden teoksia.
Iloniemeltä ja Vanhaselta painava puheenvuoro sopimusten ja aatteiden jälkeisestä maailmasta1.10.2024 02:00:00 EEST | Tiedote
Ennakkoilmoittaudu Jaakko Iloniemen ja Henri Vanhasen teoksen Vuosisadan kilpajuoksu julkistustilaisuuteen tiistaina 1.10. kello 14–15.30. Julkistuspaikkana on Ravintola Ostrobotnian Juhlasali, osoitteessa Museokatu 10. Kirjailijoita haastattelemassa suurlähettiläs emeritus, tietokirjailija Hannu Himanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme