Varhan aluehallitus 24.9.2024: Omilta yhtiöilta vaaditaan parempaa tuottavuutta
Aluehallitus käsitteli tiistain kokouksessaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen omien yhtiöiden osuutta Varhan tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toteutuksessa. Merkittävin säästöpotentiaali nähdään Kaarea Oy:ssa, josta Varha omistaa 34,5 prosenttia.
Aluehallitukselle esiteltiin Valtiovarainministeriön maanantaina päivittämä hyvinvointialueiden vuoden 2025 rahoituslaskelma. Ensi vuoden rahoituslaskelmassa on huomioitu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) lopulliset tarvekertoimet vuodelle 2025.
Tarvekertoimet vaikuttavat siihen, miten rahoitus kohdentuu aluekohtaisesti. Tarvekertoimiin on THL:ssa tehty muutoksia hyvinvointialueiden tietotoimitusten myötä.
Varha on päivitetyn laskelman mukaan saamassa valtiolta ensi vuonna noin 76 miljoonaa odotettua enemmän rahoitusta.
-Paneudumme nyt tarkemmin lukuihin ja päivitämme laskelmiamme. Kasvava rahoitus helpottaa ensi vuoden budjetin valmistelua, mutta Varhan taloutta ei saada pinnalle ilman korjaavien toimenpiteiden jatkamista, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen totesi aluehallitukselle.
Kaarea Oy:lle säästövaade
Aluehallitus päätti tiistaina pyytää Kaarea Oy:ltä kirjallisen toimenpidesuunnitelman vertailulaskelmineen siitä, miten yhtiö pystyy pysyvästi parantamaan tuottavuuttaan. Aluehallitus edellyttää, että toimenpiteiden seurauksena yhtiö kykenee vuonna 2025 kannattavasti myymään Varhalle laadultaan ja määrältään vuotta 2024 vastaavat palvelut vähintään 3,36 miljoonaa euroa halvemmalla huomioiden sopimusehtojen mukaiset vuoden 2025 hinnantarkistusesitykset.
Kaarea Oy tarjoaa omistajilleen ruokapalveluja, siivouspalveluja ja kiinteistönhoitoa. Varha hankkii yhtiöstä tällä hetkellä ruokapalveluja, siivouspalveluja ja vahtimestaripalveluja. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ostot yhtiöstä vuonna 2023 olivat vajaa 40 miljoonaa euroa. Yhtiön kokonaisliikevaihto oli vuonna 2023 noin 70 miljoonaa euroa.
Aluehallitus päätti myös, että kaikkien muiden hyvinvointialueen omistamien yhtiöiden kanssa käydään konserni- ja toimitilajaoston tarkemmin määrittelemin tavoin neuvottelut vielä loppuvuoden aikana siitä, miten hyvinvointialueen kokonaiskustannusten hallinta voidaan niiden tuottamien palveluiden osalta toteuttaa parhaiten.
Muut pykälät päätettiin esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna VauranojaAluehallituksen puheenjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 306 6129sanna.vauranoja@varha.fiTarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
8 000 studerande i Varha per år27.9.2024 09:47:05 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) erbjuder varje år en praktikperiod för över 8 000 studerande inom social- och hälsoområdet och räddningsbranschen i anslutning till utbildningen. Varha beröms av de studerande särskilt för fungerande handledning under praktiken.
Varhassa 8000 opiskelijaa vuodessa27.9.2024 09:47:05 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) tarjoaa yli 8000:lle sosiaali- ja terveysalan ja pelastusalan opiskelijalle koulutukseen liittyvän harjoittelujakson vuosittain. Varha saa opiskelijoilta kiitosta erityisesti toimivasta ohjauksesta harjoittelussa.
Välfärdsområdesfullmäktige i Varha 25.9.2024: Kompassjukhusets andra fas framskrider25.9.2024 21:04:34 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesfullmäktige i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) hörde välfärdsområdesdirektörens rapport om aktuella ärenden och diskuterade de ekonomiska utsikterna. Fullmäktige godkände projektplanen för fas II av nybyggnaden av psykiatrin och den justerade kostnadskalkylen för projektet som villkorlig tills dess att den behövliga fullmakten att uppta mer lån beviljas för byggnadsprojektet.
Varhan aluevaltuusto 25.9.2024: Kompassisairaalan toinen vaihe etenee25.9.2024 21:04:34 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto kuuli hyvinvointialuejohtajan ajankohtaiskatsauksen ja keskusteli talousnäkymistä. Valtuusto hyväksyi psykiatrian uudisrakennuksen II-vaiheen hankesuunnitelman sekä hankkeen tarkistetun kustannusarvion ehdollisena siihen asti, että rakennushankkeelle saadaan tarvittava lisälainanottovaltuus.
Rikligt med respons från Varhas kunder – invånarna i Egentliga Finland mycket nöjda med servicen20.9.2024 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Invånarna i Egentliga Finland ger gärna respons till välfärdsområdet. Varha har fått mer än 118 000 responssvar från sina kunder 2023 och nästan 77 000 till slutet av augusti i år. De flesta har upplevt att servicen eller vården har varit till hjälp och att den getts i rätt tid.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme