Sähköjärjestelmä laajenee ja muuttuu vaativammaksi hallita – Fingrid nostaa kantaverkkomaksuja vuoden alusta
Kantaverkkoyhtiö Fingrid nostaa kantaverkkopalvelun maksuja 8 % vuoden 2025 alusta. Korotuksen taustalla ovat investoinnit kantaverkkoon ja sähköjärjestelmän hallinnan kustannusten kasvu.
Fingridin palveluiden hinnoittelu seuraa toiminnan kustannuskehitystä ja valvontamallin osoittamaa toiminnan kohtuullista tuottoa yli ajan. Fingridin toiminnan kulut ovat nousseet merkittävästi viime vuosina. Samalla kuitenkaan tulot kantaverkkomaksuista eivät ole kasvaneet samassa suhteessa kulujen kanssa, sillä ne kertyvät pääosin sähkön kulutuksesta. Olemme kuitenkin liittäneet verkkoon lähes 10 000 MW verran päästötöntä tuotantoa, mikä on laskenut sähkön hintaa.
Kulujen kasvun taustalla on osaltaan kantaverkon asiakastarpeita vastaava mittava investointiohjelma, joka mahdollistaa ilmastotavoitteiden saavuttamisen puhtaalla sähköllä. Kantaverkon kehitys on osaltaan mahdollistanut Suomen sähköjärjestelmän viimeaikaisen kehityksen, jonka myötä maassamme oli viime vuonna yksi Euroopan alhaisimmista sähkönhinnoista, ja sähkön tuotannon ilmastopäästöt ovat laskeneet voimakkaasti.
Tämä kehitys vaatii investointien lisäksi entistä enemmän sähköjärjestelmän ylläpidolta ja hallinnalta. Sähkön kulutuksen ja tuotannon maantieteellinen eriytyminen lisää siirtotarvetta ja sähkön siirtohäviöitä. Sähköjärjestelmän muutos on kasvattanut voimakkaasti myös tarvetta voimajärjestelmän reserveille ja ratkaisuille, jotka varmistavat verkon muutos- ja häiriötilanteiden sujuvaa hallintaa.
Kantaverkkotariffit ovat reaalisesti laskeneet. Viimeksi maksuja korotettiin 2 % vuonna 2022, kun taas vuonna 2019 Fingrid laski kantaverkkomaksujaan 8 %. Fingrid on käyttänyt energiakriisin aiheuttamia poikkeuksellisen suuria pullonkaulatuottoja kasvaneiden kustannusten kattamiseen ja jättänyt samalla myös maksuja keräämättä. Fingridin tavoitteena on käyttää kertyneitä pullonkaulatuottoja myös jatkossa aktiivisesti asiakkaidensa hyväksi investoiden rajasiirtoyhteyksiin ja kompensoiden kantaverkkomaksujen korotustarvetta. Fingrid ei kuitenkaan päätä pullonkaulatuottojen käyttämisestä eikä kontrolloi niiden kertymistä. Tariffitason on oltava lähtökohtaisesti riittävä toiminnan kulujen kattamiseen.
Kantaverkon tariffien korotuksen vaikutus kotitalouksien sähkön hintaan on maltillinen. Sähkön kokonaishinta muodostuu kolmesta asiasta: sähköenergian hinnasta, sähkönsiirrosta ja veroista. Sähköenergian osuus loppusummasta on noin 40 prosenttia, sähkönsiirron osuus noin 30 prosenttia ja verojen osuus noin 30 prosenttia. Kantaverkon osuus kokonaishinnasta on noin 2–3 prosenttia.
Lisätietoja:
Johtaja, Jussi Jyrinsalo, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5118
Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä, Fingrid Oyj, puh 040 563 3756
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Taajuusohjatun häiriöreservin ja manuaalisen taajuudenpalautusreservin alassäätötuotteiden hankintamääriä nostetaan20.12.2024 12:06:55 EET | Tiedote
Taajuusohjatun häiriöreservin ja manuaalisen taajuudenpalautusreservin alassäätötuotteiden hankintamääriä nostetaan 1.1.2025 alkaen. Reservien hankintamääriä nostetaan vastaamaan sähköjärjestelmän tarpeisiin tuotannon ja kulutuksen vaihtelun lisääntyessä.
Sähkön vuorokausimarkkinat siirtyvät 15 minuutin kaupankäyntijaksoon kesäkuussa 202519.12.2024 14:30:24 EET | Tiedote
Siirtyminen 15 minuutin kaupankäyntijaksoon on merkittävä virstanpylväs Euroopan sähkömarkkinoiden kehityksessä. Eurooppalaiset kantaverkkoyhtiöt ja sähköpörssit ovat sopineet siirtymän ajankohdaksi 11. kesäkuuta 2025 (energian toimituspäivä 12. kesäkuuta) arvioituaan uudelleen yhteisiä testaus- ja käyttöönottosuunnitelmia. Siirtyminen 15 minuutin kaupankäyntijaksoon edesauttaa uusiutuvan energian osallistumista sähkömarkkinoille sekä lisää markkinoiden tehokkuutta ja joustavuutta. Varttimarkkinoiden odotetaan parantavan sähköjärjestelmän sopeutumista energiantuotannon ja -kulutuksen vaihteluun sekä tarkentavan hinnanmuodostusta. Linkki eurooppalaiseen tiedotteeseen: sdac-15-min-products-updated-go-live-plan.pdf Linkki aiempaan tiedotteeseen: Päivänsisäinen kaupankäynti siirtyy varttiin tammi- ja maaliskuussa 2025 - Fingrid Lisätiedot: Meri Viikari, Fingrid Oyj, p. +358 30 395 4458 sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Siirtojenhallinnan markkinapaikan pilottihankkeen kauppapaikan toimittajaksi valittu NODES AS17.12.2024 13:00:49 EET | Tiedote
Fingrid ja Helen Sähköverkko ovat saaneet päätökseen julkisen hankinnan siirtojenhallinnan markkinan pilottihankkeen kauppapaikan toimittajasta. Kilpailutuksen voitti NODES AS, jolla on kokemusta paikallisten siirtojenhallinnan joustomarkkinoiden ylläpitämisestä muun muassa Ruotsissa ja Norjassa.
Vuoden 2024 työturvallisuuskampanja aktivoi ennakoivaan turvallisuustyöhön17.12.2024 09:57:17 EET | Tiedote
Fingridin vuoden 2024 palvelutoimittajille suunnattu ”Kolmiloikka kohti nollaa” -työturvallisuuskampanja päättyi marraskuussa. Kampanjan aikana tehtiin ennätysmäärä turvavartteja, työn riskien arviointeja ja turvallisuushavaintoja.
Vaikutusarvioselvitys tukee liittymismaksu-uudistuksen käyttöönottoa12.12.2024 15:12:21 EET | Tiedote
Vaikutusarvioselvityksen mukaan Fingridin esittämä liittymismaksu-uudistus ei vaaranna Suomen kilpailukykyä eikä puhtaan siirtymän toteutumista. Vaikutusarvio tukee uudistuksen käyttöönottoa osoittamalla, että ehdotetulla uudistuksella saavutettaisiin merkittäviä säästöjä kantaverkkoinvestoinneissa. Uudistus myös edesauttaisi Suomen säilymistä yhtenä tarjousalueena ja kantaverkkomaksujen pysymistä kilpailukykyisellä tasolla. Fingrid arvioi uudistuksen käyttöönottoa alkuvuonna 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme