Kiltti ihminen voi parantaa hyvinvointiaan asettamalla terveet rajat – uutuuskirja auttaa tässä

Jaa

Tunneterapeutti Suvi Bowellanin Nyt riittää – rajat kiltteydelle (Bazar) opastaa ymmärtämään omia toimintamalleja ja asettamaan terveet rajat, jotka tuovat positiivisia muutoksia elämään.

Rajojen tehtävä on suojata ja mahdollistaa hyvältä tuntuva vuorovaikutus. Ylikilteiltä, stressaantuneilta, uupuneilta ja masentuneilta terveet rajat usein puuttuvat. Syyt tähän voivat kummuta esimerkiksi lapsuudesta tai kulttuurisista ajatusmalleista.

Tunneterapeutti Suvi Bowellan osoittaa Hidasta elämää -sarjaan kuuluvassa kirjassaan Nyt riittää – rajat kiltteydelle, miten terveet rajat tuovat elämään lisää itsekunnioitusta ja arvostusta, ihmissuhteista tulee terveempiä ja tunteiden tarttumisen aiheuttama henkinen kuormitus helpottaa. Bowellan kertoo samastuttavia kokemustarinoita, joiden avulla voi huomata omia toimintatapoja.

”Muiden syyttäminen oman elämän hankaluuksista ja epäoikeudenmukaisuuksista antaa vallan pois omista käsistä. Jos hyvinvointi on kiinni siitä, että toisten pitää muuttua, olemme voimattomassa asemassa”, Suvi Bowellan kirjoittaa. Omien rajojen määrittäminen ei välttämättä ole helppoa vaan se vaatii itsetutkiskelua, rehellisyyttä ja itseluottamusta. Syvään iskostuneiden uskomusten tarkastelu voi kuitenkin herätellä ja auttaa suhtautumaan itseensä lempeämmin.

Suvi Bowellan (s. 1975) on järvenpääläinen tunneterapeutti, valmentaja ja kirjailija. Hän on jo yli kymmenen vuoden ajan auttanut ihmisiä kohentamaan henkistä hyvinvointiaan. Bowellanin aiemmat kirjat ovat Ihana herkkyys, Erityisherkän päiväkirja, Kiltin tytön voimakirja ja Helpotusta erityisherkän elämään.

Suvi Bowellan: Nyt riittää – rajat kiltteydelle
Ilmestymispäivä 25.9.2024
Saatavana painettuna, e- ja äänikirjana

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Suvi Bowellan (kuva: Sampo Korhonen, Bazar Kustannus)
Suvi Bowellan (kuva: Sampo Korhonen, Bazar Kustannus)
Lataa

Bazar ­– Parasta lukemista Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 90 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus

Menestyskirjailija Yuval Noah Harari pohtii uutuusteoksessaan Nexus, miten ihmiskunnan käy tekoälyn aikakaudella3.9.2024 08:41:00 EEST | Tiedote

Sapiens-kirjallaan tunnetuksi tullut historioitsija ja tietokirjailija Yuval Noah Harari tarkastelee 12.9. suomeksi ilmestyvässä uutuuskirjassaan Nexus – Tietoverkkojen lyhyt historia (Bazar), miten informaation virta on rakentanut ja tuhonnut maailmaamme. Nexus on kiehtova kuvaus siitä, miten olemme päätyneet tähän hetkeen, ja niistä kiireellisistä valinnoista, jotka meidän on nyt tehtävä selviytyäksemme – ja menestyäksemme.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye