Valkoposkihanhien syysmuutto on alkanut
Kulunut viikko toi ensimmäisen valkoposkihanhien muuttoaallon Suomeen. Jakson suurin havainto tehtiin maanantaina 23.9. Rääkkylän Vuoniemellä, jossa havaittiin 9 860 valkoposkihanhea. Noin 50 000 valkoposkihanhen arvioidaan saapuneen Suomeen. Määrä on kuitenkin odotettua pienempi.
Kulunut viikko toi ensimmäisen valkoposkihanhien muuttoaallon Suomeen ja ensimmäisiä Barentsinmeren valkoposkihanhikannan muuttajia havaittiin viime viikonloppuna. Tohmajärven Nikunvaarassa laskettiin sunnuntaina 22.9. BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelun mukaan 2 060 muuttavaa valkoposkihanhea. Tämän jälkeen maanantaina 23.9. ja tiistaina 24.9. valkoposkihanhien määrät nousivat Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Valkoposkihanhien määrä ei kuitenkaan noussut odotetulle tasolle ja muuttavien valkoposkihanhien reitti meni odotettua pohjoisempana keskisen Pohjois-Karjalan yli.
Jakson suurin havainto tehtiin Pohjois-Karjalassa maanantaina 23.9. Rääkkylän Vuoniemessä, jossa laskettiin 9 860 muuttavaa ja kiertelevää valkoposkihanhea. Suurimmat paikallisparvet todettiin tiistaina 24.9. Liperin Siikakoskella, jossa havaittiin 5 000 lepäilevää ja ruokailevaa valkoposkihanhea. Pohjois-Karjalan ulkopuolella suurin havainto on tehty maanantaina 23.9. Lapinjärvellä, jossa oli 2 900 lepäilevää valkoposkihanhea. Nämä lienevät siis Barentsinmeren kantaa. Suomen oman pesimäkannan suurin havainto tehtiin sunnuntaina 22.9. Porin Lattomerellä, jossa havaittiin 4 070 valkoposkihanhea.
Voidaan arvioida, että yhteensä noin 50 000 valkoposkihanhea on saapunut Suomeen, suurimman osan jäädessä Pohjois-Karjalaan. Määrä on kuitenkin ajankohtaan nähden pieni, sillä keskivertosyksynä tähän aikaan on havaittu satojatuhansia valkoposkihanhia Itä- ja Kaakkois-Suomen alueella.
Pienestä määrästä kertoo myös se, ettei yhtään suomalaisten tai saksalaisten tutkimusprojektien GPS-lähetinhanhea ole saapunut Suomeen tai muualle vahvan mobiiliverkon alueelle.
Mutta miltä vaikuttaa säätila lähiaikoina, Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen?
”Viime viikonlopun kylmän purkaus tundralla jäi lyhytaikaiseksi, minkä vuoksi vasta valkoposkihanhien kärkijoukot saapuivat Suomeen asti. Lähipäivinä lauha ja melko voimakas ilmavirtaus lounaan ja lännen suunnasta leviää Suomen lisäksi myös Pohjois-Venäjälle, ja on vallitseva seuraavan viikon aikana. Kaiken lisäksi tuossa virtauksessa kulkee runsassateisia matalapaineiden osakeskuksia. Niinpä hanhimuutto hidastuu taas, koska päämuuton saapumiselle ei ole sään puolesta hyviä edellytyksiä. Viikkosääennusteiden epävarmuuden takia on toki mahdollista, että jokin päivä ensi viikolla voisi olla suotuisa ja tuoda isonkin määrän hanhia Suomeen.”
Tuleville viikoille on luvassa vastatuulta, joten todennäköisesti muutto jatkuu pikkuhiljaa ja paikallisten valkoposkihanhien määrä kasvaa Itä- Ja Kaakkois-Suomessa. Pidetään silmät ja korvat auki valkoposkihanhien massojen saapumiselle.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja BirdLife Suomi seuraavat valkoposkihanhien muuttoa
Edellisvuosien tapaan BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus seuraavat valkoposkihanhen muuton etenemistä pesimäalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin talvehtimisalueille. Suurena apuna seurannassa ovat Tiira-lintutietopalvelun ja Ilmatieteen laitoksen muuttosääennusteiden lisäksi Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen GPS-lähetinhanhien paikannuspalvelut. Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusta rahoitti ympäristöministeriö.
Lähteet ja linkkejä
- BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelu (tiira.fi)
- BirdLife Suomen valkoposkihanhilaskenta (birdlife.fi)
- Suomen lajitietokeskus (laji.fi)
- Taustatietoa valkoposkihanhien pesimisestä (pohjoiskarjalanelykeskus.wordpress.com)
- Korvauksen hakeminen rauhoitettujen lajien aiheuttamisesta vahingoista ja vahinkojen ennalta ehkäisemisestä (ely-keskus.fi)
- Christian-Albrechts-Universität zu Kiel (ftz.uni-kiel.de)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Kontiokorpi (muuton eteneminen)
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
p. 0295 026 144
Joni Kivimäki
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
p. 0295 026 252
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
p. 0295 026 000
https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Hailuodon liikennejärjestelyt normaalin lauttaliikenteen estyessä jäätilanteen vuoksi lauttaväylällä19.12.2024 14:12:09 EET | Tiedote
Hailuodon lauttaliikenne saattaa keskeytyä talven aikana lauttaväylällä jääolosuhteista johtuen. Jääolosuhteiden ennustaminen on vaikeaa, mutta mahdolliseen poikkeustilanteeseen on tärkeä varautua ennakolta. ELY-keskus on selvittänyt vaihtoehtoisia tapoja järjestää liikenne poikkeustilanteessa. Palvelutaso olisi merkittävästi normaalitilannetta heikompi, mihin saaren ja mantereen välillä kulkevien on hyvä varautua. Lähiviikkojen liikenne näyttää toistaiseksi kuitenkin sujuvan normaalisti ja säistä riippuu, joudutaanko poikkeusjärjestelyyn turvautumaan lainkaan. ELY-keskus seuraa jäätilanteen kehittymistä.
Kainuun kuuden kunnan viisaan liikkumisen suunnitelma on valmistunut19.12.2024 13:12:26 EET | Tiedote
Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Suomussalmen ja Ristijärven kuntien sekä Kuhmon kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä laadittu viisaan liikkumisen suunnitelma on valmistunut. Suunnitelman tavoitteena on lisätä kävelyn ja pyöräliikenteen kulkumuoto-osuutta sekä edistää koko suunnittelualueen liikenneturvallisuutta.
Kontaktpunktsmyndigheten för förnybar energi har uppdaterat handboken för sökande18.12.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande
En reviderad version av handboken om tillståndsförfaranden och andra administrativa förfaranden i samband med produktionsanläggningar för förnybar energi har publicerats 26.11.2024. Den första versionen som gavs ut år 2021 har uppdaterats i stor utsträckning med avsikt ändringar i lagstiftningen och praxis. Den svenskspråkiga uppdaterade versionen av handboken kommer ut i början av år 2025.
Uusiutuvan energian yhteyspisteviranomainen on päivittänyt menettelykäsikirjan18.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupa- ja muut hallinnolliset menettelyt -käsikirjasta on julkaistu päivitetty versio 26.11.2024. Ensimmäistä, vuonna 2021 ilmestynyttä versiota, on päivitetty laajasti muuttuneen lainsäädännön ja käytäntöjen osalta.
Hailuodon lauttaliikenteessä on varauduttava hankaliin talvikuukausiin17.12.2024 13:30:04 EET | Tiedote
Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeessa rakennetulla työpenkereellä on ollut vaikutuksia virtausolosuhteisiin Perämerellä. Muuttuneet virtausolosuhteet ja jäämassojen patoutuminen pengertien eteläpuoliselle merialueelle sekä lauttaväylälle vaikeuttavat merkittävästi lauttaliikennettä. Lisäksi ne käytännössä estävät Hailuodon ja Oulunsalon välisen jäätien turvallisen toteuttamisen tänä talvena. Hailuotolaisten onkin syytä varautua merkittäviin liikenteen poikkeusjärjestelyihin. Parhaillaan selvitetään Hailuodon liikenteen vaihtoehtoisia toteutusmalleja tilanteeseen, jossa lauttaliikenne varsinaisella lauttaväylällä on kokonaan keskeytynyt. Asiasta tiedotetaan lisää lähipäivinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme