Kokoomuksen Kaunistola: Poliisien määrän lisäys parantaa turvallisuutta
Petteri Orpon hallitus lisää poliisien määrää. Kokoomuksen kansanedustaja Mari Kaunistola on tyytyväinen poliisin saamiin lisäresursseihin ja muistuttaa, että kansalaisten turvallisuus kyetään turvaamaan ainoastaan riittävällä määrällä operatiivisissa tehtävissä toimivia poliiseja.
Kansalaisten turvallisuuden varmistamiseen ei ole oikotietä, katsoo kokoomuksen kansanedustaja Mari Kaunistola. Ainoastaan riittävällä määrällä operatiivisissa tehtävissä toimivia poliiseja voimme varmistaa sen, että apua saa hädän hetkellä, Kaunistola jatkaa.
”Suomessa on nyt noin 7 600 poliisia ja hallituksen tavoite 8 000 poliisista on toteutumassa hallituskauden aikana. Ensi vuonna poliisin henkilötyövuosien määrän arvioidaan kasvavan noin 70:llä henkilötyövuodella. Poliiseja tarvitaan lisää yhteiskunnan turvallisuuskehityksen vuoksi. Erityisesti jengirikollisuus on huolestuttava ilmiö, johon on puututtava määrätietoisesti. Viime kädessä kyse on kansalaisten turvallisuuden tunteesta ja luottamuksesta yhteiskuntaan”, katsoo Kaunistola.
Eduskunnan käsittelyssä oleva Petteri Orpon hallituksen budjetti vuodelle 2025 kohdentaa ensi vuodelle 35 miljoonaa euroa poliisien lukumäärän nostamiseen. Lisäys tehdään poliisin operatiivisen toiminnan vahvistamiseen.
”Taloudellisestikin vaikeina aikoina hallitus priorisoi sisäisen turvallisuuden viranomaisia. Tämä painotus saa minulta täyden tuen. Kenttätyössä toimivien poliisien määrä ei vähene, sillä hallituksen säästöt eivät kohdistu operatiiviseen työhön. Vahva kenttätoiminta on kansalaisten turvallisuuden tae, ja resursseista tulee huolehtia kaikkialla Suomessa”, päättää Kaunistola.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari KaunistolaKansanedustaja
Satakunnan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Aserikoksista kovemmat rangaistukset21.12.2024 12:37:06 EET | Tiedote
Orpon hallitus kiristää ampuma-aserikoksista annettavia rangaistuksia. Tulevaisuudessa luvattoman ampuma-aseen hallussapidosta julkisella paikalla tuomitaan pääsääntöisesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee uudistuksesta ja katsoo, että aserikollisuuden vakavuuden tulee ilmetä myös langetettavista rangaistuksista.
Joni Määttä Kokoomuksen eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi19.12.2024 14:50:25 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kokouksessaan torstaina 19.12.2024 valinnut uudeksi eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi Joni Määtän.
Kokoomuksen Valkonen: Suurten investointien verokannustin luo mahdollisuuksia kasvuun - ”Iso työkalu”19.12.2024 14:08:59 EET | Tiedote
Esitys suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestä on tänään hyväksytty valtioneuvostossa. Verokannustin on merkittävä kasvutoimi, jolla vauhditetaan Suomeen suunnitteilla olevia puhtaan siirtymän investointeja ja houkutellaan niitä lisää.
Kokoomuksen Kopra: Venäjän uhka ei poistu - puolustuksen kehittämistä on jatkettava19.12.2024 13:40:32 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on tänään antanut eduskunnalle puolustusselonteon. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Koprasta (kok) puolustuksen kehittäminen on välttämätöntä selonteossa kuvatulla tavalla.
Kokoomuksen Limnell: Turvallisuus on jokaisen oikeus, mutta myös velvollisuus19.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Turvallisuus on viime aikoina noussut keskeiseksi puheenaiheeksi Suomessa. Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell korostaa, että turvallisuus ei ole vain perusoikeus, vaan myös jokaisen vastuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme