Suur-Savon Sähkö Oy

Osavuosikatsaus: Liikevaihto kasvoi, myös tulos vahvalla tasolla

Jaa

Konsernin liikevaihto 1–8/2024 oli 306,7 milj. euroa, joka on noin 5 prosenttia parempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtuu pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 7 prosenttia korkeampi vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 1–8/2024 oli noin 11 milj. euroa korkeampi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, mikä johtuu sähkön myynnin parantuneesta tuloskehityksestä.

Sähkön myynti oli alkuvuonna 1-4/2024 tappiollinen, mutta kääntyi touko-elokuun aikana voitolliseksi. Olkiluoto 3:n ennakoitua pidemmäksi venynyt huoltotauko aiheutti keväällä sähkön tuotannon tulokseen noin 1 milj. euron ylimääräisen kustannuksen, mutta sähkön tuotannon tulos on kuitenkin positiivinen. Nousseista polttoainekustannuksista johtuen Lempeä Lämmön tulos on jäänyt edellisiä vuosia alhaisemmalle tasolle. Polttoainekuluja ei ole täysimääräisesti siirretty kaukolämmön hintoihin. 

Sähkön verkkopalvelun tulos on jonkin verran parempi verrattuna vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan. Tämä johtuu alkuvuoden kylmästä säätilasta. Myrskyistä ja lumikuormista ei ole aiheutunut merkittäviä korjauskuluja Järvi-Suomen Energia Oy:lle. 

Järvi-Suomen Valokuitu Oy:n liiketoiminta eli liittymien markkinointi ja myynti kuluttajille, taloyhtiöille sekä yrityksille käynnistyi vuoden 2024 alussa suunnitelmien mukaisesti. Asiakasverkkojen rakentaminen etenee valituilla myyntialueilla ja asiakkaiden tilaamia laajakaistaliittymiä toimitetaan valokuituverkon rakentamisen edetessä. Rakentaminen jatkuu taajamissa sekä haja-asutusalueilla suunnitelman mukaisesti myös tulevina vuosina. 

Solarigo Oy:n investoinnit teollisen mittakaavan aurinkovoimaan ovat jatkuneet myös vuoden 2024 aikana. Elokuussa vietettiin Hirvensalmen uuden noin 5 MWp aurinkopuiston avajaisia. Aurinkopuiston kasvillisuuden hoidosta vastaa lammaslauma. Suomen sähköverkkoon kytketyistä kymmenestä suurimmasta aurinkopuistosta seitsemän on Solarigon toimittamia. Solarigo on näin ollen markkinajohtaja omalla toimialallaan Suomessa. 

Hirvensalmen%20aurinkopuisto%20ja%20siell%E4%20laiduntavat%20lampaat
Hirvensalmen aurinkopuisto on pioneeri aurinkomaataloudessa: puistossa laiduntaa 40 lampaan lauma.

Itä-Suomen sähköverkkoa kehitetään yhteistyössä

Itäsuomalaiset sähkönjakeluverkkoyhtiöt odottavat valtiolta ratkaisuja puhtaan siirtymän tukemiseen. Itä-Suomen alueen jakeluverkkoyhtiöillä Järvi-Suomen Energialla, Kymenlaakson Sähköverkolla, PKS Sähkönsiirrolla ja Savon Voima Verkolla on meneillään suuria investointeja sähköverkon uudistamiseksi säävarmaksi. Näihin lakisääteisiin uudistuksiin yhtiöt käyttävät yhteensä 150 miljoonaa euroa vuodessa. Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluvan Järvi-Suomen Energian osuus tästä on noin 50 miljoonaa euroa vuosittain. Itäsuomalaiset jakeluverkkoyhtiöt ovat luoneet yhteisen ILO-hankkeen (Itä-Suomeen luodaan olosuhteita), jonka tavoitteena on kehittää Itä-Suomen sähköverkkoa ja parantaa sitä kautta alueen elinvoimaa, vauhdittaa puhdasta siirtymää sekä kohtuullistaa asiakkaille verkon uudistamisesta koituvia kustannuksia. Uusiutuva tuotanto tuo mukanaan uusia työpaikkoja ja teollisuutta mahdollistaen sitä kautta Itä-Suomen säilymisen asuttuna myös tulevaisuudessa. Tällä parannetaan alueen kokonaisturvallisuutta ja huoltovarmuutta.

Talouden tunnusluvut

Konsernin tunnusluvut

1-8/2024

1-8/2023

Koko vuosi 2023

Liikevaihto, M€

306,7 

293,0 

469,8 

Käyttökate, M€

39,2 

25,1 

54,7 

Tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja -veroja, M€

16,1 

5,2 

35,5 

Investoinnit, M€

50,3 

53,8 

89,2 

Omavaraisuusaste

19,4 

18,0 

18,1 

Henkilöstö keskimäärin

166 

139 

140 

Konsernin talouden näkymät ovat vakaat

Korot ovat kääntyneet laskuun, mikä osaltaan luo edellytyksiä myös taloussuhdanteiden parantumiselle. Rakentaminen on ollut vaisua konsernin toimialueella, mikä on näkynyt myös vähäisenä uusien sähköliittymien myyntimääränä. Positiivista sen sijaan on ollut myynnin piristyminen uusissa teollisuuden käyttöön tulevissa sähköntuotanto- ja kulutusliittymissä. Konsernin toimialueella on suunnitteilla lukuisia teollisen mittakaavan sähköntuotanto- sekä kulutushankkeita.  Lämmöntuotannon polttoaineiden ylikuumentuneen markkinahinnan rauhoittuminen olisi kaukolämpöliiketoiminnalle suotuisaa. Konsernin jo useita vuosia jatkuneet investoinnit päästöttömään sähköntuotantoon, paikallisia polttoaineita käyttävään lämmöntuotantoon sekä vahvaan sähköverkkoon luovat vakaata tuloksentekokykyä myös tulevaisuudessa. 

Konsernin liikevaihdon arvioidaan hieman nousevan viime vuoteen verrattuna ja tuloksen arvioidaan jäävän hieman viime vuoden tasoa alhaisemmaksi. Sähkön myynnin osalta kannattavuuden arvioidaan olevan vuoden 2023 tasoa. Sähkön siirtoliiketoiminta jatkaa edelleen investointeja sähkön toimitusvarmuuteen loppuvuoden aikana ja konsernin investointien arvioidaan olevan lähellä vuoden 2023 tasoa, noin 90 milj. euroa, josta suurin osa tulee kohdistumaan sähköverkkoihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne Lainehallituksen puheenjohtajaSuur-Savon Sähkö Oy

Puh:044 417 4001

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy

Korjattu tiedote: Osavuosikatsaus 1–4/2024: Liikevaihto kasvoi, mutta tulos jäi edellisestä vuodesta7.6.2024 17:00:51 EEST | Tiedote

Alkuvuoden kylmä säätila kasvatti konsernin liikevaihtoa, mutta tulos jäi viime vuoden vastaavaa ajankohtaa heikommaksi. Polttoaineiden hinnat jatkavat edelleen nousuaan, mikä pakottaa yhtiötä miettimään polttoainestrategiaa uudelleen. Konsernin liikevaihto 1–4/2024 oli 195,5 milj. euroa (korjattu edellisessä tiedotteessa ollut väärä liikevaihto), mikä on noin 9 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu johtui pääosin kylmemmästä alkuvuoden säätilasta. Siirretyn sähkön määrä oli noin 20 prosenttia ja lämmön määrä noin 13 prosenttia suurempi alkuvuoteen 2023 verrattuna. Tulos 1–4/2024 jäi lähes 7 milj. euroa alhaisemmaksi verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Toiminta-alueen sähkönsiirto alhaisimmillaan koko 2000-luvulla22.3.2024 10:08:57 EET | Tiedote

Poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi 2023 laski sähkönsiirtomäärää, joka jäi alhaisimmaksi koko 2000-luvulla. Investoinnit sähkönsiirtoverkon toimitusvarmuuden parantamiseksi pysyivät edelleen korkealla tasolla. Lämpöliiketoiminnan kannattavuuteen vaikutti heikentävästi energian, polttoaineiden ja kuljetuskustannusten nousu. Kohonneita kustannuksia ei kuitenkaan siirretty täysimääräisesti hintoihin, vaan ne jäivät yhtiön maksettaviksi. Sähköntuotannon volyymi kasvoi edellisvuodesta noin 27 prosentilla, johtuen pääosin Olkiluoto 3 tuotannon käynnistymisestä. Sähkön markkinahinnat laskivat merkittävästi edellisestä vuodesta, millä oli suurin vaikutus siihen, että sähkön tuotannon tulos jäi tappiolliseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye