Varsinais-Suomesta 171 maatilaa mukana laadunarvioinnissa
Varsinais-Suomen maaseutuhallinnolla on tänä vuonna valtava urakka laadunarviointien kanssa. Tarkistettavana on 2 427 lohkoa, yhteensä 171 maatilalla. Nyt maastokäynnit ovat ohi ja tukihakemusten korjauskehotukset on lähetetty viljelijöille. Viljelijöiden tulee tehdä korjaukset 2.10. mennessä.
EU:n maatalousrahoituskaudella 2023–2027 kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa on tehty peltojen satelliittiseurantaa maataloustoimenpiteiden analysoimiseksi ja seuraamiseksi sekä peltolohkojen tukikelpoisuuden määrittämiseksi. Lisäksi jäsenmaat tekevät Euroopan komissiolle satelliittiseurannan laadunarviointia.
Laadunarviointia tekevät ELY-keskuksen tarkastajat. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksikön johtava asiantuntija Maarit Solla kertoo, että Varsinais-Suomessa maataloutta on paljon ja monipuolisesti, joten siksi laadunarviointikin painottuu juuri tänne.
– Koko Suomessa laadunarvioinnissa on mukana 7 663 lohkoa ja niistä 2 427 on Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomea suurempi otos on ainoastaan Etelä-Pohjanmaalla. Tänä vuonna Euroopan komission satelliittikuvausalueet osuivat selkeästi Länsi- ja Lounais-Suomeen, Solla kommentoi.
Laadunarviointi koostuu kolmesta osa-alueesta: peltolohkorekisterin, hakemusjärjestelmän ja satelliittiseurannan laadunarvioinnista.
Laadunarviointiin liittyviä maastokäyntejä tehtiin heinäkuusta pitkälle syyskuuhun. Tarkastajat ovat lähettäneet viljelijöille maastokäyntien perusteella korjauskehotuksia peltotukihakemuksiin.
– Jos olemme havainneet poikkeaman hakemukseen nähden, olemme lähettäneet korjauskehotuksen. Korjauskehotukset koskevat muun muassa tukihakemukseen kirjattuja kasveja sekä peruslohkojen ja kasvulohkojen rajoja. Nyt siis kannattaa käydä tarkistamassa mahdolliset korjauskehotukset. Muutokset tulee hyväksyä Vipu-palvelussa tai ilmoittamalla lohkon tukien perumisesta kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle 2.10. mennessä, Solla selventää.
Urakka ei kuitenkaan ole vielä ohi. Seuraava osa laadunarviointia on asiakirjavalvonta, jota tehdään tulevan talven aikana.
– Osana asiakirjavalvontaa tulemme pyytämään viljelijöiltä esimerkiksi lohkomuistiinpanoja ja muita lisätietoja, kertoo Solla.
Lisäksi kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiset tekevät laadunarviointiin liittyviä hallinnollisia tarkastuksia. Niissä tarkistetaan jokaisen laadunarvioinnissa mukana olevan lohkon hallinta ja tietyt ympäristökorvauksen tilakohtaisten toimenpiteiden vaatimukset. Varsinais-Suomen tarkastuksista suurin osa osuu Salon, Liedon ja Paimion maaseutupalveluiden alueille.
Laadunarviointeja tehtiin komissioille ensimmäisen kerran vuonna 2023. Silloin Varsinais-Suomessa tarkastettiin 399 lohkoa 96 tilalla. Tänä vuonna Varsinais-Suomen otanta oli huomattavasti suurempi.
Mitä mieltä olit tästä sisällöstä?Tärkeä aihe+1Löysin etsimäni tiedon+1En löytänyt etsimääni tietoa+1Kaipaan lisätietoa+1Created with askem.comJaa sisältö myös kollegoille tai kavereillesi!FacebookTwitterWhatsAppLinkedInEmail
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maarit SollaVarsinais-Suomen ELY-keskus, maaseutuyksikkö, maatalouden valvonta
Puh:0295 022 665maarit.solla@ely-keskus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ja Satakunnan vuoden 2024 putkisiltatyöt jatkuvat25.9.2024 08:45:01 EEST | Tiedote
Vuosina 2024 ja 2025 uusitaan yhteensä 14 putkisiltaa eri puolella Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Syyskuun aikana kohteena on ollut viisi putkisiltaa, lokakuussa työn alle otetaan toiset viisi. Loput neljä kohdetta toteutetaan kevään ja alkukesän 2025 aikana. Osassa kohteista siltojen uusimistyön ajaksi liikenteelle rakennetaan kiertotie siltapaikalle. Osassa kohteista liikenne joudutaan katkaisemaan siltapaikalla työn ajaksi ja ohjaamaan kiertoreiteille.
Trendenlig minskning av arbetslösheten i Egentliga Finland i augusti24.9.2024 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet arbetslösa i egentliga Finland minskade vanligtvis ganska snabbt i augusti. Å andra sidan ökade inte efterfrågan på arbetskraft mycket jämfört med sommarsäsongens läsning. Antalet arbetslösa, och särskilt antalet unga (under 25) arbetslösa, har tydligt ökat från situationen för ett år sedan.
Varsinais-Suomen työttömyys trendinomaisessa laskussa elokuussa24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömien määrä putosi elokuulle tyypillisesti melko reippaasti. Työvoiman kysyntä ei sitä vastoin kohonnut kesäkauden lukemista juurikaan. Työttömien määrä ja varsinkin nuorten (alle 25v.) työttömien määrä on kohonnut vuodentakaisesta tilanteesta selkeästi.
Valtatiellä 1 Isokylän tunneli Salossa suljetaan liikenteeltä 26.-27.9. ja 23.10.23.9.2024 11:41:05 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatie 1 Isokylän tunnelissa Salossa suoritetaan tunnelin valaistussaneeraukseen liittyvä lopputestaus sekä teknisten ja turvallisuusjärjestelmien määräaikaistarkastus. Näiden töiden takia tunneli suljetaan syksyn aikana kahdesti liikenteeltä työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi. Ensimmäinen sulku on 26.–27.9. klo 18–6 välisenä aikana. Toinen sulku on 23.10. klo 9–21. Liikenne ohjataan kiertoreitille sulkujen ajaksi.
Viikon 39 päällystystyöt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa20.9.2024 12:40:05 EEST | Tiedote
Päällystystöitä on laajalti käynnissä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa viikolla 39. Varsinais-Suomen alueella päällystystöitä tehdään Salossa ja muita päällystystä alustavia sekä rakennetta parantavia töitä Riihikoskella, Paimiossa ja Kemiössä. Satakunnan alueella päällystystöitä tehdään Porissa, Raumalla ja Kokemäellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme