Kustannusosakeyhtiö Otava

Margaret Atwoodin Vanhaa rakkautta kertoo ikääntymisestä riemastuttavasti ja kliseitä kaihtaen

Jaa

84-vuotiaan kanadalaiskirjailijan kertomuskokoelma sisältää 15 tarinaa. Teoksen sydämessä ovat kertomukset avioparista, jonka rakkaus kantaa läpi vuosikymmenten.

Ilmestyy 7.10. 

Margaret Atwoodin mestarillinen mielikuvitus ja terävä äly loistavat Vanhaa rakkautta -kokoelman viidessätoista tarinassa: Vanhat oppineet naiset istuvat kinastelemassa ammoisista suhdekiemuroista. Tytär koettaa selvittää, onko hänen äitinsä tosiaan noita. Seksuaalisuutta ja lisääntymistä käsittelevässä kertomuksessa on kaikuja Orjattaresi-kirjan Gileadista. Vastaan tulevat myös George Orwell, tieteilijä Hypatia Aleksandrialainen sekä rakkaita kissoja. 

Teoksen sydämessä on ikääntyvä aviopari, Nell ja Tig, ja heidän jaetun elämänsä pienet ja suuret tapahtumat. Lopulta jäljellä on enää toinen, jonka on hapuiltava tiensä hämärtyvässä illassa. 

Kolmeen osaan jakautuvan kirjan ensimmäinen ja kolmas osa kertovat Nellistä ja Tigistä, ja heidän tarinansa välissä Atwood kirjoittaa villisti esimerkiksi avaruusolion tai kuolemansa jälkeen uudelleen ihmisenä syntyneen kotilon näkökulmasta. 

Aikamme merkittävimpiin kirjailijoihin lukeutuva Atwood käsittelee kertomuskokoelmassaan ikääntymistä tavalla, joka riemastuttavuudessaan ravistelee populaarikulttuurista tuttua vanhuskuvastoa.  

Vanhuus ei välttämättä tuo mukanaan niinkään rauhaa ja viisautta, vaan vanhuuden voi tulkita olevan jälleen uusi elämänvaihe täynnä omia pulmiaan. Myös siihen mahtuu uuden oppimista, epäonnistumisia, oman paikan etsimistä sekä tietysti rakkautta. Kirja onkin omistettu 84-vuotiaan Atwoodin pitkäaikaiselle puolisolle Graeme Gibsonille, joka kuoli vuonna 2019. 

Vanhaa rakkautta on kääntänyt suomeksi Hilkka Pekkanen

Margaret Atwood on taiturillinen sanankäyttäjä ja kriittinen näkijä, feministi ja kirjallisuuskriitikko. Etenkin teoksista Orjattaresi ja Testamentit tunnetun kirjailijan laajaan tuotantoon kuuluu muun muassa romaaneja, novelleja ja runokokoelmia. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 45 maassa. 

Kirja ilmestyy myös Pirjo Heikkilän lukemana äänikirjana sekä sähkökirjana. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Margaret Atwood
Margaret Atwood
Luis Mora Otava
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otava julkaisee Freida McFaddenin läpimurtoromaanin – Veret seisauttava trilleri pohtii, millaista on olla sarjamurhaajan tytär25.9.2024 13:10:00 EEST | Tiedote

Millainen aikuinen kasvaa sarjamurhaajan lapsesta? Periytyykö taipumus murhanhimoisuuteen? Sarjamurhaajan tytär -romaanissa psykologisten trillerien tähti Freida McFadden tempaisee lukijan mukaansa hyytävään tarinaan menestyvästä kirurgista, joka on vuosia paennut synkkää perhetaustaansa. McFaddenin läpimurtoromaani julkaistaan suomeksi 4. lokakuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye