EVA: Ydinvoiman lisärakentamisen kannatus on pysynyt korkealla tasolla
Suomalaisten selvä enemmistö pitää lisäydinvoiman rakentamista parhaana ratkaisuna maamme sähkötuotannon lisäämiseksi, selviää EVAn kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Vajaat kaksi kolmesta (63 %) suomalaisesta arvioi, että ydinvoiman lisärakentaminen olisi paras ratkaisu maamme sähköntuotannon lisäämiseksi (Kuvio 1). Vajaa viidennes (18 %) on eri mieltä väittämästä. Lisäydinvoiman rakentamisen kannatus on pysynyt suurena, vaikka se on pudonnut hieman (4 %-yks.) edellisestä mittauskerrasta. Pientä pudotusta selittää se, että edellinen mittaus tehtiin akuutin sähkökriisin keskellä syksyllä 2022.
Yhdessäkään väestöryhmässä ei esiinny enemmistöä, joka vastustaisi ydinvoiman lisärakentamista. Erityisen suosittua se on miesten keskuudessa. Miehistä 79 prosenttia kannattaa nyt ydinvoiman lisärakentamista sähköntuotannon lisäämiseksi. Naisista 46 prosenttia kannattaa ydinvoiman lisärakentamista.
Vastaavasti suuria eroja ydinvoimakannoissa piirtyy vastaajien poliittisen suuntautumisen mukaan. Myötämielisimpiä lisärakentamiselle ovat perussuomalaisten (85 %) ja kokoomuksen (79 %) kannattajat. Myös enemmistöt keskustan (66 %), Liike Nytin (66 %), kristillisdemokraattien (59 %), RKP:n (57 %) ja SDP:n (52 %) kannattajista pitää ydinvoiman lisärakentamista parhaana ratkaisuna sähköntuotannon lisäämiseksi. Vihreiden (42 %) ja vasemmistoliiton (40 %) kannattajissa ydinvoiman lisärakentamisen kannattajia on alle puolet, mutta toisaalta vastustus jää näitä lukemia pienemmäksi.
"Sodan aiheuttama energiakriisi nosti sähkön hintoja kaikkialla Euroopassa kevään 2022 aikana, ja samalla suomalaiset arvioivat uudelleen suhdettaan myös ydinvoimaan. Ydinenergian suosiota suomalaisten keskuudessa on kasvattanut todennäköisesti myös sen toimitusvarmuus, tehokkuus, tuotannon tasaisuus sekä olemattomat hiilipäästöt", pohtii artikkelin aiheesta kirjoittanut EVAn viestintäpäällikkö Mikko Laakso.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 087 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 13.3.-21.3.2024. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Aihetta käsittelevän jutun saa julkaista saman aamun lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiElinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaisten verotus ensi vuonna kireintä pitkiin aikoihin17.12.2024 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten keskimääräinen verotus kiristyy vuodenvaihteessa, ja vuonna 2025 keskituloisen palkansaajan verotaakka on suurempi kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana, selviää EVAn Verokoneen laskelmista.
Etlan ja EVAn hallituksille uusi puheenjohtaja: Christoph Vitzthum Carl Haglundin seuraajaksi12.12.2024 09:22:52 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi nousee Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum. Carl Haglund jättää puheenjohtajan tehtävän johdettuaan Etlan ja EVAn hallituksia seitsemän vuotta. Samalla Etlan ja EVAn hallituksiin nousee uusia nimiä suomalaisesta yrityselämästä.
EVA: Yli puolet suomalaisista on valmiita lisäleikkauksiin – velkaantuminen halutaan kuriin5.12.2024 06:01:00 EET | Tiedote
Enemmistö suomalaisista kokee Suomen elävän liikaa velaksi, ja uskoo sen johtavan suuriin ongelmiin tulevaisuudessa. Tästä syystä suomalaiset ovat edelleen likimain yhtä valmiita leikkaamaan menoja eri kohteista kuin kaksi vuotta sitten, selviää EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaisten Nato- ja EU-myönteisyydessä hienoinen pudotus26.11.2024 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten selvä enemmistö suhtautuu yhä myönteisesti sekä EU- että Nato-jäsenyyteen, mutta myönteisyydessä on nähtävillä hienoista vähenemistä, selviää EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Kolme kymmenestä luottaa hallitukseen – selvä enemmistö jatkaisi talouden tasapainotustoimia20.11.2024 06:01:00 EET | Tiedote
Suomalaisten enemmistön mielestä julkisen talouden tasapainotustoimia pitää jatkaa edelleen, mutta luottamus Petteri Orpon hallitukseen on heikolla tasolla, selviää EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme