Kauhua Kangasalla 25.-27.10.
Kauhujen Kangasala tarjoaa tänä vuonna mm. tulishown, mysteerihuoneen ja kynttiläopastuksen vanhalla hautausmaalla. Viidettä kertaa järjestettävä yhteisöllinen tapahtuma levittäytyy jälleen eri puolille kaupunkia lokakuun viimeisenä viikonloppuna 25. – 27.10. 2024.
Perjantain päätapahtumassa Kirkkoharjun näkötornilla on Loimu Kvintetin tulishow, Kirjastonoidan tarinatuokio, kammokellari sekä kiltin kummituksen tehtäväpolku. Samana päivänä Ruutanassa on kuljettavissa Halloween-polku, lisäksi Ruutanan monitoimitalolla on koko illan ohjelmaa sekä Halloween-show. Viime vuonna Halloween-polku houkutteli lähes 1000 kävijää.
Perjantaina ja lauantaina Sadan vuoden salaisuus -mysteerihuoneessa Tiihalan tapahtumakartanolla on mahdollista selvittää sata vuotta sitten sattunutta katoamista. Pakohuonepeleistä tutulla tavalla toimivaan mysteerihuoneeseen voi varata ajan omalle seurueelle. Suurin osa ajoista on varattu täysi-ikäisille, mutta myös muutama K15-aika on varattavissa.
Kangasala-talossa esitetään perjantaina Hideo Nakatan elokuva Ring (1998), modernin kauhun virstanpylväs, jonka perusta on japanilainen hiipivä kauhu. Ring on vakiinnuttanut paikkansa kauhuelokuvien kaanonissa merkkiteoksena, joka kauhistuttaa yleisöjä vuodesta toiseen.
Raudanmaan jo perinteisessä Halloween tapahtumassa lauantaina 26.10. kurkistetaan Raudanmaan salattuun ja pimeään historiaan. Kylätalon jännittävä piha-alue ja sisätilat soveltuvat koko illan ajan koko perheelle ja pikkuväelle löytyy sisätiloista disko ja Halloween askartelua.
Tampereen ja Kangasalan matkailuoppaat ry. järjestää Kangasalan vanhalla hautausmaalla tunnelmallisen kynttiläopastuksen lauantaina ja sunnuntaina klo 17.
Lisäksi tapahtumassa on mukana Kangasala-talon aulan Kauhuikkuna, pääkirjaston Kauhujen kierros sekä Kirkkoharjun kahvilan Haamukahvila ja Kummitustarinoiden lukusali.
Kauhujen Kangasala on saanut alkunsa osallistuvan budjetoinnin äänestyksestä, jossa kaupunkilaiset toivoivat kaupunkiin kaikille avointa tapahtumaviikonloppua.
”Kauhujen Kangasala -tapahtuma on kasvattanut suosiotaan, ja sen tekemiseen osallistuu suuri määrä kaupunkilaisia”, kertoo kulttuurituottaja Leo Van Aerschot. ”Nimestään huolimatta tapahtuma on hyvän mielen tunnelmallinen syystapahtuma, jossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin”, hän jatkaa.
Tapahtuman koko ohjelma löytyy: https://www.kangasala.fi/tapahtuma/kauhujen-kangasala-2024/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leo Van Aerschot, kulttuurituottaja, Kangasalan kaupunki, kulttuuripalvelut, p. 040 610 9492, leo.van.aerschot@kangasala.fi
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Unicef hyväksyi Kangasalan lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman20.9.2024 16:14:44 EEST | Tiedote
Unicef hyväksyi Kangasalan ensimmäisen lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman syyskuussa 2024. Hyväksynnän myötä Kangasala sai Unicefin lapsiystävällinen kunta -kandidaattistatuksen.
Pétur Sakarin tähdittämä urkufantasia Kangasalan kirkossa 13.10.20.9.2024 15:18:35 EEST | Tiedote
Kangasalan kulttuuripalvelut järjestää urkukonsertin Kangasalan urkutehtaan kunniaksi sunnuntaina 13. lokakuuta Kangasalan kirkossa klo 18–19. Konsertissa esiintyy nuoren sukupolven urkutaiteilija Pétur Sakari. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lamminrahkaan tulossa uusi asukaspysäköintimahdollisuus13.9.2024 10:01:07 EEST | Tiedote
Lamminrahkan asukaspysäköinti paranee, kun kaupunki ottaa käyttöön maksullisen aluepysäköintiluvan. Luvan ostaminen oikeuttaa pysäköimään oman auton rajoituksetta erikseen osoitetuille yleisille pysäköintipaikoille.
Euroopan liikkujan viikko Kangasalla 16.-22.9.12.9.2024 10:18:04 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupunki osallistuu vuosittain vietettävään Euroopan liikkujan viikkoon, joka tänä vuonna järjestetään 16. – 22.9.
Uudistunut Kangasalan kesäteatteri nousi kävijäennätykseen9.9.2024 14:22:09 EEST | Tiedote
Uuden katetun näyttämön saaneessa Kangasalan kesäteatterissa kävi tänä kesänä kaikkien aikojen ennätysyleisö, yli 15 000 kävijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme