Hakaniemen liikennejärjestelyt muuttuvat merkittävästi syys-lokakuun vaihteessa
Kruunusillat-hankkeen rakennustyöt Hakaniemessä ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Syys-lokakuun vaihteessa Hakaniemessä otetaan käyttöön lopullisia, katusuunnitelman mukaisia liikennejärjestelyjä.
Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle
Hakaniemenrannassa liikenne siirtyy lopputilanteen mukaisille ajoväylille, ja uusi Hakaniemenrannan ja Merihaankadun risteys otetaan käyttöön maanantain 30.9. ja tiistain 1.10. välisenä yönä. Nykyinen, väliaikainen T-risteys Hakaniemenkadun ja Sörnäisten rantatien kohdalla poistuu samanaikaisesti käytöstä. Läpiajo Hakaniemenkadun kautta siirtyy Hakaniemenrantaan.
Samalla otetaan käyttöön Miina Sillanpään kadun ja Sörnäisten rantatien risteys.
Liikenne Sörnäisten rantatien ja Hakaniemen välillä toimii lopputilanteessa seuraavasti:
- pohjoisen suunnasta saavuttaessa Sörnäisten rantatieltä / Merihaankadulta voi kääntyä sekä Miina Sillanpään kadulle että Hakaniemenrantaan.
- Hakaniemen suunnasta tultaessa Hakaniemenrannasta voi kääntyä Merihaankadulle sekä keskustan että pohjoisen suuntaan, mutta Miina Sillanpään kadulta vain keskustan suuntaan.
- Etelän eli keskustan suunnasta tultaessa Merihaankadulta / Sörnäisten rantatieltä pääsee kääntymään Hakaniemen suuntaan vain Miina Sillanpään kadun liittymästä.
Järjestelyjen viimeistely, vanhojen järjestelyjen purku ja lopullisten liikennevalojen käyttöönotto tapahtuu asteittain lokakuun ensimmäisten viikkojen aikana. Yötöitä tehdään lähes kaikkina arkiöinä ainakin 18.10. saakka. Liikenteenohjaajat ohjaavat tarvittaessa liikennettä.
Vaikutukset jalankululle
Sekä Merihaankadun ja Hakaniemenrannan risteykseen että Sörnäisten rantatien ja Miina Sillanpään kadun risteykseen avataan uusi suojatie jalankulun ja pyöräilyn käyttöön.
Tilapäisen risteyksen suojatie poistuu käytöstä.
Vaikutukset pyöräilylle
Sekä Merihaankadun ja Hakaniemenrannan risteykseen että Sörnäisten rantatien ja Miina Sillanpään kadun risteykseen avataan uusi suojatie jalankulun ja pyöräilyn käyttöön.
Tilapäisen risteyksen suojatie poistuu käytöstä.
Vaikutukset joukkoliikenteelle
Bussipysäkki H2521 siirtyy tiistaina 1.10. ennen aamuliikenteen alkua Hakaniemenkadulta John Stenbergin rantaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi KainulainenKruunusillat-allianssin Hakaniemen projektipäällikkö
Puh:040 505 0427jussi.kainulainen@nrcgroup.fiLinkit
Kruunusillat-raitiotie Kruunusillat-raitiotie yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Tavoitteena on aloittaa raitiotien matkustajaliikenne Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027.
Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa, eli Finkensilta ja Kruunuvuorensilta, sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Kruunuvuorensillasta, noin 1200 metriä, tulee Suomen pisin silta. Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla. Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.
Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Finland Oy ja Sitowise Oy.
Kruunusillat-kokonaisurakan urakoitsijat ovat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy. www.kruunusillat.fi -
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Aleksis Kiven kadun työmaa kaventaa Teollisuuskatua – yksi kaista poistuu maanantaina 30. syyskuuta27.9.2024 13:28:55 EEST | Tiedote
Teollisuuskadun oikeanpuoleinen kaista Kalasataman suuntaan suljetaan liikenteeltä Kustaankadun ja Hämeentien välillä maanantaina kello 9. Poikkeusliikennejärjestely on voimassa arviolta vuoden loppuun saakka, ja se saattaa ajoittain ruuhkauttaa liikennettä.
Kruunuvuorensillan pyloni saavutti sadan metrin korkeuden27.9.2024 11:44:49 EEST | Tiedote
Helsingin Kruunuvuorensillan keskituen eli pylonin pylonin korkeus nyt 100,7 metriä.
Helsingfors förbereder sig för att rusta upp Lappvikens sjukhus27.9.2024 10:06:46 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad inleder förberedelser inför en renovering av det gamla sjukhuset i Lappviken. Om stadsfullmäktige beslutar att renoveringen ska genomföras väntas byggarbetet börja hösten 2026.
Helsinki valmistautuu kunnostamaan Lapinlahden sairaalan27.9.2024 10:06:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ryhtyy valmistelemaan Lapinlahden entisen sairaalan peruskorjausta. Jos kaupunginvaltuusto päättää, että remontti toteutetaan, rakennustyöt voivat näillä näkymin alkaa syksyllä 2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 26.9.202426.9.2024 17:31:30 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 26.9.2024 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 10.10.2024
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme