Microsoft mahdollisti vierailun Heurekaan yli 1900 oppilaalle ja opettajalle
Tiedekeskus Heurekassa järjestettiin kaksiviikkoiset Robotiikkaviikot 16.–27.9., joihin osallistui mm. yli 1900 viidesluokkalaista opettajineen Espoosta, Kirkkonummelta ja Vihdistä. Microsoft mahdollisti nämä vierailut kouluryhmille tulevien datakeskustensa läheisyydestä.
Heurekassa on ollut käynnissä kouluryhmille suunnatut Robotiikkaviikot 16.–27.9.2024. Kahden teemaviikon aikana oppilaat opettajineen ovat tutustuneet robotiikkaan ja ohjelmointiin itse tehden ja kokeillen erilaisissa ohjelmissa. Robotiikkaviikkojen aikana esi- ja peruskoulujen sekä toisen asteen luokkaryhmille on ollut tarjolla käytännönläheisten aktiviteettien ohella mahdollisuus tutustua myös kaikkiin Heurekan näyttelyihin.
Microsoft tarjosi tulevien datakeskustensa lähialueiden koulujen viidesluokkalaisille mahdollisuuden vierailla tiedekeskus Heurekassa Robotiikkaviikkojen aikana, ja yli 1900 oppilasta opettajineen tarttui tilaisuuteen. Vierailut toteutettiin niin sanottuina kummiluokkavierailuina. Kummiluokkatoiminnassa kumppaneiden tuella mahdollistetaan Heureka-vierailut vuosittain lukuisille koulu- ja varhaiskasvatusikäisille lapsille, joilla ei välttämättä muuten olisi mahdollisuuksia vierailla tiedekeskuksessa. Kummiluokkapakettiin kuuluu sisäänpääsyliput Heurekan näyttelyihin sekä edestakaiset tilausbussikuljetukset koululta Heurekaan ja takaisin. Microsoft-kummiluokat ovat lisäksi voineet osallistua Robotiikkaviikkojen ohjelmiin.
Kumppaneiden mahdollistamat kummiluokkavierailut Heurekaan innostavat oppilaita tutustumaan tieteen saavutuksiin ja arkielämäämme helpottaviin innovaatioihin. Vierailut myös motivoivat oppilaita opinnoissaan sekä antavat ajatuksia ja suuntaa tulevaisuuden työelämää ajatellen.
Microsoftin tulevat datakeskukset tarjoavat fyysisen infrastruktuurin tietoteknologialle, jota hyödynnetään niin koulumaailmassa, työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Datakeskus on osallisena aina, kun esimerkiksi avaamme sovelluksia, liitymme etäoppitunneille tai -kokouksiin, otamme ja tallennamme valokuvia tai pelaamme kavereiden kanssa verkossa. Datakeskukset ovat koulujen lisäksi tärkeitä myös paikallisten yritysten, sairaaloiden ja viranomaisten toiminnalle. Ne tuovat lisää tietojenkäsittelykapasiteettia yhteiskunnan lisääntyvään datan varastointi-, käsittely- ja hallintatarpeeseen.
Lisätietoja:
Heurekan Robotiikkaviikoista: Robotiikkaviikot 16.–27.9.2024 – Tiedekeskus Heureka
Heurekan kummiluokkatoiminnasta: Heureka - Kummiluokat – Tiedekeskus Heureka
Microsoftin datakeskushankkeista: https://local.microsoft.com/fi/communities/emea/suomidc/
Heurekan viestintä- ja palvelujohtaja Heli Ainoa, heli.ainoa@heureka.fi, puh. 040 9015 295
Microsoft Oy:n viestintäjohtaja Pekka Isosomppi, pekka.isosomppi@microsoft.com, puh 040 516 2399.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heurekan viestintä- ja palvelujohtaja Heli Ainoa, heli.ainoa@heureka.fi, puh. 040 9015 295
Microsoft Oy:n viestintäjohtaja Pekka Isosomppi, pekka.isosomppi@microsoft.com, puh 040 516 2399
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon noin 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
Heureka edelleen suositelluin vapaa-ajankeskus12.11.2024 11:38:43 EET | Tiedote
Tiedekeskus Heureka ylsi jälleen kärkisijoille vuosittaisessa Taloustutkimuksen Vapaa-ajankeskusten imagot 2024 -tutkimuksessa. Suosittelutodennäköisyyden ja mielikuvatekijöiden yhteisvaikutuksen perusteella Heureka oli ykkösenä ja yleisarvosanalla mitattuna toisena. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 31 kotimaista vapaa-ajan keskusta.
Huikea avaruus! -tapahtumassa opitaan avaruudesta11.11.2024 09:31:02 EET | Tiedote
Heurekassa järjestetään Huikea avaruus! -perhetapahtuma lauantaina 23.11. kello 10–18. Tapahtumassa opitaan avaruudesta innostavien ohjelmien ja työpajojen kautta.
Pop-up Heureka kiertueella Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan kouluissa7.11.2024 10:08:36 EET | Tiedote
Tiedekeskus Heurekan kiertävä tiede-esitys Pop-up Heureka on kiertueella Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan kouluissa 4.–15.11.2024. Kiertueen ensimmäinen etappi oli maanantaina 4.11. Savonlinnassa Kerimäen koululla, jossa Heurekan tiedeshown yleisönä oli 160 innokasta oppilasta.
Heurekan Tietokirjafanit-tapahtumassa innostetaan lapsia lukemaan ja kiinnostumaan tieteestä28.10.2024 09:27:15 EET | Tiedote
Heurekassa järjestetään Tietokirjafanit-perhetapahtuma lauantaina 9.11. kello 10–17. Tapahtumassa koululaiset ja perheet voivat tavata kirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet lapsille ja nuorille sopivia tietokirjoja. Ohjelmassa on myös erilaisia työpajoja.
Heurekan Halloween-tapahtumissa heittäydytään tivolitunnelmaan21.10.2024 09:26:18 EEST | Tiedote
Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Heurekassa vietetään Halloweenia. Perjantaina 1.11.2024 suosittu aikuisten Halloween-ilta tekee paluun ja lauantaina 2.11.2024 Halloweenia vietetään koko perheen voimin. Ohjelmassa on tivoliteemaista sisältöä tieteellisellä kulmalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme