Varsinais-Suomen hyvinvointialueen järjestöavustusten haku alkaa 1.10.2024
Varhan järjestöavustusten haku vuodelle 2025 alkaa tiistaina 1. lokakuuta klo 9.00. Hakulomake sulkeutuu torstaina 31. lokakuuta klo 16.00. Varha tukee järjestöjen toimintaedellytyksiä myöntämällä toiminta-avustuksia, solmimalla kumppanuussopimuksia sekä tarjoamalla hallinnassaan olevia tiloja järjestöjen käyttöön.
Avustuksia myönnetään Varsinais-Suomen alueella toimintaa järjestäville rekisteröidyille yhdistyksille ja yhteisöille, joiden toiminta tukee hyvinvointia, terveyttä ja arjen turvallisuutta sekä täydentää sosiaali- ja terveyspalveluja. Avustukset ovat haettavana kerran vuodessa.
Varha arvioi yli 20 000 euron hakemukset yhtenäisin kriteerein pisteytysmallin avulla. Yli 20 000 euron avustusta hakevien järjestöjen on mm. kuvattava toimintansa vaikutusketju.
Hakijoita kannustetaan tutustumaan huolellisesti hakuohjeisiin ja perehtymään avustuskriteereihin ennen hakemuksen jättämistä. Varha järjestää kymmenen avustusklinikkaa, jotka ovat kaikille avoimia tilaisuuksia kysyä hakuun liittyviä kysymyksiä ja saada ohjausta hakuprosessiin.
Hakemus tulee lähettää annettuun määräaikaan mennessä. Myöhästyneitä tai puutteellisia hakemuksia ei käsitellä. Hakijoiden tulee varautua toimittamaan tarvittavat selvitykset ja raportit avustuksen käytöstä toimintavuotta seuraavan vuoden toukokuussa.
Avustusehdotuksen valmistelee Varhan virkamiehistä koottu avustusraati. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää avustukset vuoden 2025 alussa.
Avustusten hakulomake (webropol-linkki), hakuohjeet, avustusklinikoiden aikataulu ja pisteytysmalli löytyvät 1.10. alkaen osoitteesta www.varha.fi/jarjestoyhteistyo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anri NiskalaErityisasiantuntijaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 521 3044anri.niskala@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
8 000 studerande i Varha per år27.9.2024 09:47:05 EEST | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) erbjuder varje år en praktikperiod för över 8 000 studerande inom social- och hälsoområdet och räddningsbranschen i anslutning till utbildningen. Varha beröms av de studerande särskilt för fungerande handledning under praktiken.
Varhassa 8000 opiskelijaa vuodessa27.9.2024 09:47:05 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) tarjoaa yli 8000:lle sosiaali- ja terveysalan ja pelastusalan opiskelijalle koulutukseen liittyvän harjoittelujakson vuosittain. Varha saa opiskelijoilta kiitosta erityisesti toimivasta ohjauksesta harjoittelussa.
Välfärdsområdesfullmäktige i Varha 25.9.2024: Kompassjukhusets andra fas framskrider25.9.2024 21:04:34 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesfullmäktige i Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) hörde välfärdsområdesdirektörens rapport om aktuella ärenden och diskuterade de ekonomiska utsikterna. Fullmäktige godkände projektplanen för fas II av nybyggnaden av psykiatrin och den justerade kostnadskalkylen för projektet som villkorlig tills dess att den behövliga fullmakten att uppta mer lån beviljas för byggnadsprojektet.
Varhan aluevaltuusto 25.9.2024: Kompassisairaalan toinen vaihe etenee25.9.2024 21:04:34 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto kuuli hyvinvointialuejohtajan ajankohtaiskatsauksen ja keskusteli talousnäkymistä. Valtuusto hyväksyi psykiatrian uudisrakennuksen II-vaiheen hankesuunnitelman sekä hankkeen tarkistetun kustannusarvion ehdollisena siihen asti, että rakennushankkeelle saadaan tarvittava lisälainanottovaltuus.
Välfärdsområdesstyrelsen i Varha 24.9.2024: Bättre produktivitet krävs av de egna bolagen24.9.2024 17:18:40 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesstyrelsen behandlade vid sitt sammanträde på tisdag Egentliga Finlands välfärdsområdes egna bolags andel i genomförandet av Varhas program för produktivitet och ekonomisk effektivitet. Man anser att den mest betydande besparingspotentialen finns i Kaarea Oy, av vilket Varha äger 34,5 procent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme