Kokoomuksen Sarkomaa: Sote-tutkimusmäärärahat kääntyvät kasvuun – ”alalla valtavasti hyödyttämätöntä potentiaalia”
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa iloitsee siitä, että ensi vuoden valtion talousarvioesityksessä sosiaali- ja terveydenhuollon määrärahoissa on pitkään odotettu käänne kasvuun.
”Pääministeri Orpon hallitusohjelmasta neuvotellessa oivallettiin, ettei sote-uudistuksen tavoitteita saavuteta ilman panostusta sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimukseen ja kehittämistoimintaan. Sote-alojen tutkimus, yliopistosairaaloiden tutkimus- ja tuotekehitystoiminta sekä yhteistyön lisääminen ovat keskeisiä keinoja tuottavuuden, vaikuttavuuden sekä ihmisten saaman hoidon laadun parantamiseksi”, Sarkomaa sanoo.
Sarkomaan mukaan on tervetullutta, että ensi vuoden valtion talousarvioesityksessä ehdotetaan lisättäväksi sosiaali- ja terveysalojen tutkimus- ja tuotekehitystyön rahoitusta. Tarkoitus on jatkossa mahdollistaa Business Finlandin rahoitus myös hyvinvointialueille yliopistosairaaloiden pitkäjänteiseen, yksityisiä T&K-investointeja vivuttavaan yhteistyöhön yritysten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa.
”Suomen akatemian korotettua tutkimusvaltuutta esitetään suunnattavaksi pysyvästi 10 miljoonaa euroa kliiniseen sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimukseen. Hyvinvointialueiden T&K-toimintaan tuottavuuden parantamiseen suunnataan 8 miljoonan euron valtuus. Yliopistollisen sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimuksen määrärahoja esitetään nostettavaksi 40 miljoonaan euroon. Hoitotyön tutkimuksen rahoitukseen suunnataan 720 000 euroa”, Sarkomaa luettelee.
Suomessa on parlamentaarinen sopu nostaa julkiset T&K-panostukset 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Hallitus tekee vuosittain esityksen määrärahojen kohdentamisesta. Sarkomaa ehdottaa, että T&K-toiminnan vielä jäljellä olevaa lisärahoitusta vuosina 2026 ja 2027 kohdennettaisiin vahvasti sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimukseen.
”Terveysalassa on valtavasti hyödyttämätöntä potentiaalia vahvistaa kansantaloutta ja ihmisten terveyttä. Tämän päivän tutkimus on huomisen hyvää hoitoa. Rahan lisäksi tiedon hyödyntämistä on helpotettava. Tutkimusta jarruttavan toisiolain ongelmien korjaaminen on nyt onneksi aloitettu. Tavoite on ratkaista toisiolain haasteet niin, että voimme edistää Suomessa tehtävää tutkimusta ja mahdollisuutta hyödyntää tietoa tieteellisesti” Sarkomaa sanoo.
”Hyvinvointialueiden kustannukset kasvavat vauhdilla, väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa. Tulevana vuosikymmenenä kolmannes sote-henkilöstöstä eläköityy. Nykyisellä toimintamallilla eivät riitä rahat eivätkä henkilöstö. Asioita on tehtävä uudella tavalla. Palveluiden vaikuttavuuden lisääminen on elintärkeää. Tässä työssä tutkimuksella ja T&K- toiminnalla on tärkeä rooli”, Sarkomaa päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari SarkomaaKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Aserikoksista kovemmat rangaistukset21.12.2024 12:37:06 EET | Tiedote
Orpon hallitus kiristää ampuma-aserikoksista annettavia rangaistuksia. Tulevaisuudessa luvattoman ampuma-aseen hallussapidosta julkisella paikalla tuomitaan pääsääntöisesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee uudistuksesta ja katsoo, että aserikollisuuden vakavuuden tulee ilmetä myös langetettavista rangaistuksista.
Joni Määttä Kokoomuksen eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi19.12.2024 14:50:25 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kokouksessaan torstaina 19.12.2024 valinnut uudeksi eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi Joni Määtän.
Kokoomuksen Valkonen: Suurten investointien verokannustin luo mahdollisuuksia kasvuun - ”Iso työkalu”19.12.2024 14:08:59 EET | Tiedote
Esitys suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestä on tänään hyväksytty valtioneuvostossa. Verokannustin on merkittävä kasvutoimi, jolla vauhditetaan Suomeen suunnitteilla olevia puhtaan siirtymän investointeja ja houkutellaan niitä lisää.
Kokoomuksen Kopra: Venäjän uhka ei poistu - puolustuksen kehittämistä on jatkettava19.12.2024 13:40:32 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on tänään antanut eduskunnalle puolustusselonteon. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Koprasta (kok) puolustuksen kehittäminen on välttämätöntä selonteossa kuvatulla tavalla.
Kokoomuksen Limnell: Turvallisuus on jokaisen oikeus, mutta myös velvollisuus19.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Turvallisuus on viime aikoina noussut keskeiseksi puheenaiheeksi Suomessa. Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell korostaa, että turvallisuus ei ole vain perusoikeus, vaan myös jokaisen vastuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme