SPV juhli lakeuden derbyn voittoa jatkoajalla – Seinäjoki Areenalla 1 192 katsojaa
SPV nappasi viikonlopun toisen voittonsa, kun Nurmon Jymy kaatui 5-4 Riku Hakasen jatkoaikamaalilla. Vielä puolitoista minuuttia ennen varsinaisen loppua Peliveljet oli ollut maalin tappiolla. Lakeuden derbyä jännitti Seinäjoki Areenalla 1 192 katsojaa.
Jymy oli pitkään kiinni voitossa erikoistilannemaaleillaan, kun Oskari Tenho ja Eemil Äijälä olivat osuneet ylivoimalla sekä Karri Vaarala alivoimalla, ja kolme minuuttia ennen loppua Äijälä iski joukkueen 4–3-johtoon – taas ylivoimalla. Loppu oli kuitenkin Peliveljien juhlaa ja Jymylle katkera. Kuudella viittä vastaan SPV sahasi puolustuksen pinoon ja Eero Karjanlahti sai ohjata tasoituksen maalin edestä. Jatkoajalla karkasi Riku Hakanen yksin läpi Jymyn laukauksen pamahdettua peittoon. Hakasen laukaus viuhui ohi maalin, mutta hän seurasi päädystä kimmonneen pallon ja siirsi sen verkkoon ohi Aki Karjalaisen.
Sunnuntain toisessa ottelussa tarjoilivat OLS ja Nokian KrP yleisölle viikonlopun toisen viihdepläjäyksen, jonka päätteeksi KrP juhli viidettä voittoaan viidestä ottelusta lukemin 7-6. Heti avauserässä verkot heiluivat seitsemästi KrP:n käännettyä OLS:n nopean 2–0-johdon 4–3-etumatkakseen. Toisen erän alussa Dani Jaaranen iski ensimmäisellä liigamaalillaan KrP:n jo 6–3-johtoon, mutta Eetu Ijäs ja Veeti Koivisto nostivat isännät maalin päähän. Luukas Hyvärisen nokialaisille toisen erän lopulla laukoma seitsemäs osuma jäi illan voittomaaliksi kun OLS tuli vielä Iiro Savelan osumalla maalin päähän vajaat kolme minuuttia ennen loppua.
Sarja jatkuu heti maanantaina ottelulla Classic–Westend Indians.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Classic vei Indiansin paluuottelun – ratkaisu viimeisellä minuutilla30.9.2024 21:05:36 EEST | Tiedote
Syyskuun 14. päivänä OLS:n kaatanut Westend Indians pelasi viimein kauden toisen ottelunsa, mutta toista voittoa ei vielä tullut, kun Classic oli kotonaan vahvempi maalein 7-6. Ratkaisuosuma syntyi pelin viimeisellä minuutilla Indians-puolustajan jalan kautta.
Teppo Liukkosen torjunnat pohjustivat SPV:lle maukkaan avausvoiton28.9.2024 21:16:56 EEST | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet nappasi kauden avauspisteensä neljännellä yrittämällä ja komeasti, kun TPS kaatui kotonaan Kupittaalla 4-1. Peliveljien parhaana palkittiin maalivahti Teppo Liukkonen.
Koovee jatkaa vahvasti – nyt kaatui viime kevään pronssijoukkue28.9.2024 20:42:03 EEST | Tiedote
Uudestisyntynyt Koovee jatkaa kolmen pelaamansa ottelun jälkeen F-liigan naisten sarjaa puhtaalla pelillä, kun nyt kaatui viime kevään pronssijoukkue FBC Loisto kotikaukalossaan 6-4. Koovee karkasi kolmesti kahden maalin johtoon, ja vasta kolmannella kerralla Loisto ei kyennyt rutistamaan rinnalle.
Aaro Astala johti Öljymiehet voittoon mestarien mittelössä27.9.2024 21:17:02 EEST | Tiedote
F-liigan perjantain huippuottelu iskettiin Espoossa, jossa hallitseva mestari Oilers löi edelliskauden mestarin TPS:n lopulta maalein 5-4. Illan muut voittajat olivat Nurmon Jymyn vieraissa 6-4 kukistanut Happee ja FBC Turun vieraissa jatkoajalla 5-4 kaatanut EräViikingit.
SB-Prolle syksyn avauspisteet, PSS yhä nollakerhossa25.9.2024 21:02:48 EEST | Tiedote
SB-Pro nappasi kolmannella yrittämällä kauden avauspisteensä F-liigan naisten sarjassa, kun se kaatoi kotonaan PSS:n 4-3. Porvoolaiset jatkavat edelleen nollakerhossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme