Kokoomuksen Partanen: Helpotusta työn ja opiskelun yhteensovittamiseen
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Karoliina Partanen on tyytyväinen hallituksen toimiin, joilla kehitetään työn ja opintojen yhteensovittamista ja helpotetaan osaavan työvoiman saatavuutta työvoimapula-aloilla.
”Työikäisten määrän vähentyessä on tärkeää, ettei ihmisten tarvitse välttämättä valita työn ja jatko-opintojen väliltä. Tarvitsemme työelämään uudenlaista kulttuuria, jossa työntekijöiden kouluttautumisesta työn ohessa luodaan toimivampi yhtälö kaikkien osapuolten näkökulmasta” Karoliina Partanen aloittaa.
”Työntekijän tulee voida kehittää omaa osaamistaan ja pätevöityä työn ohessa. On hienoa, että tähän tarpeeseen nyt hallituksessa tartutaan” Partanen lisää.
Hallitus toteuttaa työn ohessa opiskelun pilotointi- ja kehittämishankkeen vuosina 2025–2026. Hankkeeseen esitetään 10 miljoonan euron vuosittaista rahoitusta.
Partanen huomauttaa, että etenkin nykyisten työvoimapula-alojen koulutukset ovat sellaisia, joihin sisältyy pakollista harjoittelua tai opiskelua, joka edellyttää poissaoloa työstä. Työn ohessa opiskelu tällaisilla aloilla vaatii uudenlaisia järjestelyjä sekä työpaikoilla että oppilaitoksissa.
”On tärkeää, että pätevöitymiseen luodaan monipuolisesti mahdollisuuksia. Monimuotokoulutusta on tällä hetkellä korkeakouluissa tarjolla enemmän kuin aikaisemmin. Ensi vuonna aloitetaan myös tilauskoulutusmallin pilotointi ja kehittäminen kaupunkien varhaiskasvatuksen alan työntekijöiden kouluttamiseksi varhaiskasvatuksen opettajiksi tai sosionomeiksi” Partanen sanoo.
”Työn ohessa kouluttautuminen on nykypäivää. Nämä kokeilut mahdollistavat opiskelun ilman, että töistä pitää jäädä kokonaan pois. Tämä on myös helpotus työnantajille, kun osaavista työntekijöistä ei tarvitse luopua kokonaan” Partanen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina PartanenKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Aserikoksista kovemmat rangaistukset21.12.2024 12:37:06 EET | Tiedote
Orpon hallitus kiristää ampuma-aserikoksista annettavia rangaistuksia. Tulevaisuudessa luvattoman ampuma-aseen hallussapidosta julkisella paikalla tuomitaan pääsääntöisesti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee uudistuksesta ja katsoo, että aserikollisuuden vakavuuden tulee ilmetä myös langetettavista rangaistuksista.
Joni Määttä Kokoomuksen eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi19.12.2024 14:50:25 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kokouksessaan torstaina 19.12.2024 valinnut uudeksi eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi Joni Määtän.
Kokoomuksen Valkonen: Suurten investointien verokannustin luo mahdollisuuksia kasvuun - ”Iso työkalu”19.12.2024 14:08:59 EET | Tiedote
Esitys suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestä on tänään hyväksytty valtioneuvostossa. Verokannustin on merkittävä kasvutoimi, jolla vauhditetaan Suomeen suunnitteilla olevia puhtaan siirtymän investointeja ja houkutellaan niitä lisää.
Kokoomuksen Kopra: Venäjän uhka ei poistu - puolustuksen kehittämistä on jatkettava19.12.2024 13:40:32 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on tänään antanut eduskunnalle puolustusselonteon. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Koprasta (kok) puolustuksen kehittäminen on välttämätöntä selonteossa kuvatulla tavalla.
Kokoomuksen Limnell: Turvallisuus on jokaisen oikeus, mutta myös velvollisuus19.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Turvallisuus on viime aikoina noussut keskeiseksi puheenaiheeksi Suomessa. Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell korostaa, että turvallisuus ei ole vain perusoikeus, vaan myös jokaisen vastuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme