SDP:n Miapetra Kumpula-Natri aloitti Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana
SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natrin johtama Suomen eduskunnan delegaatio osallistuu yleiskokoukseen Strasbourgissa tämän viikon ajan. Euroopan neuvostossa ja sen parlamentissa puolustetaan eurooppalaista ihmisoikeusjärjestelmää, demokratiaa ja oikeusvaltiota.
Euroopan neuvosto on vanhin ja laajin poliittinen ihmisoikeusjärjestö Euroopassa. Se perustettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1949 edistämään rauhaa Euroopan mantereella. Sen parlamentaarisen yleiskokouksen muodostavat 47 jäsenvaltion kansanedustajat. Neuvoston yhteydessä toimii myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.
Kumpula-Natrin johtama Suomen eduskunnan delegaatio osallistuu yleiskokoukseen Strasbourgissa tämän viikon ajan.
– Pidän Euroopan neuvoston työtä todella merkityksellisenä juuri tässä vaikeassa ajassa. Valitettavasti vuosien hyvän kehityksen jälkeen elämme haastavampia aikoja, sota on totta Euroopassa ja monissa maissa demokratiatilanne vaikenee ja monet maat heikentävät tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
– Olen optimisti ja mitä vaikeampaa on, sitä tärkeämpää on, että myös parlamentaarinen diplomatia ja yhteiset kokoontumiset toimivat. Vaikeista asioista täytyy pystyä puhumaan ja tuomaan tilanteiden kehittyminen näkyville.
Kumpula-Natri näkee Suomen tärkeänä roolina olla aktiivinen Ukrainan tukija kaikissa kansainvälisissä pöydissä. Sen lisäksi suomalaisilla on tärkeä rooli oikeusvaltion, ihmisoikeuksien, lehdistönvapauden ja demokratian puolustajina.
Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa käsitellään muun muassa Ukrainaa Venäjän hyökkäyssodan kourissa – erityisesti kadonneiden tai vangittujen siviilien ja sotavankien tilannetta – sekä hmisoikeuksien, oikeusvaltion ja demokratian heikkenevää tilannetta Azerbaidžanissa.
Istuntoviikolla perustetaan myös Ukrainan lapset -verkosto 47 maan parlamentaarikkojen kesken. Kumpula-Natri edustajaa Suomen eduskuntaa.
– Erityisesti Venäjälle Ukrainasta kaapattujen lasten asema on ollut työpöydälläni ja lasten oikeuksia on suojeltava erityisellä huolenpidolla, sanoo Kumpula-Natri, joka toimii myös Ukrainan lapsia pelastavan ihmisoikeusjärjestö Orphan’s Feeding Foundationin (OFF) neuvonantajana ja hyväntahdonlähettiläänä.
Kumpula-Natrin strategisessa visiossa toimikaudelleen on ensisijalla Ukrainan tukeminen. Euroopan neuvostossa ja sen parlamentissa täytyy kyetä vahvistamaan eurooppalaista ihmisoikeusjärjestelmää. Siihen kuuluvat tiukasti demokratian puolustaminen, mukaan lukien koulutus, kulttuuri ja media, sekä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ja demokratian päivittäminen uusien teknologioiden aikakaudelle.
Kumpula-Natri toimii myös Euroopan neuvoston suurimman ryhmän, sosiaalidemokraattien SOC-ryhmän työvaliokunnan varapuheenjohtajana.
Euroopan neuvoston uutena pääsihteerinä viisivuotiskautensa syyskuussa aloittanut sveitsiläinen Alain Berset on mukana istuntoviikolla. Hän lupautui valintansa yhteydessä puolustamaan näkyvästi eurooppalaista ihmisoikeusjärjestelmää, Ukrainaa ja globaalia yhteistyötä.
Yleiskokouksen syysistunto verkossa:
https://pace.coe.int/en/pages/session-202410
Yhteyshenkilöt
Miapetra Kumpula-NatriKansanedustaja
Puh:0505113004Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen puhujaksi Varsovan turvallisuusfoorumiin30.9.2024 13:17:56 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu 1.-2.10. Puolan Varsovassa järjestettävään Varsovan turvallisuusfoorumiin.
SDP:n Pinja Perholehto ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajaksi30.9.2024 10:49:39 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Pinja Perholehto (sd) on valittu eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajaksi 13.9. alkaen. Perholehto toimii tehtävässä edustaja Eveliina Heinäluoman (sd) perhevapaan ajan.
SDP:n Kim Berg: Orpon hallitus syventää naisten ja miesten välistä palkkakuilua entisestään29.9.2024 11:41:58 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen ajama vientimalli estää naisvaltaisia aloja neuvottelemasta jatkossa palkankorotuksia, jotka ylittäisivät vientialojen neuvotteleman tason. SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kim Berg pitää ajatusta pöyristyttävänä, ja vaatii hallitusta perääntymään hankkeestaan.
SDP:n Lauri Lyly: Orpon oikeistohallitus puuttuu palkanmuodostukseen29.9.2024 09:08:20 EEST | Tiedote
Orpon hallitus tosiasiallisesti puuttuu palkanmuodostukseen viedessään runnoen läpi lakiesityksen vientivetoisesta palkkamallista. Hallitus rajoittaa julkisen sektorin naisvaltaisten alojen ja matalapalkka-alojen mahdollisuuksia korjata tilannettaan.
SDP:n Niina Malm: Vientivetoinen palkkamalli on työntekijöille haitallinen - naiset horjuvat palkkakuopan reunalla28.9.2024 18:17:36 EEST | Tiedote
Työntekijöiden oikeudet kapenevat jälleen, jos Orpon hallituksen ajama vientialojen palkkamalli toteutuu, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme