Tanssikokemus näkyy tanssiteoksen katsojien aivotoiminnassa
Tanssiteoksen katsojien aivotoimintaa tutkittiin aidossa teatteriympäristössä ensimmäistä kertaa maailmassa.
Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät, mitä tanssiesityksen katsojien aivotoiminnassa tapahtuu, kun mittaukset tehdään aidossa teatteriympäristössä. He kutsuivat teatteriin katsojia, joilla oli pitkä kokemus joko tanssista tai musiikista, ja maallikoita, eli katsojia, joilla ei ollut erityistä taustaa tanssissa tai musiikissa.
Katsojien aivotoimintaa mitattiin EEG:llä samalla kun he seurasivat espanjalaisen Iron Skulls Companyn nykytanssia ja break dancea yhdistävää tanssiduettoa Un ultimo recuerdo.
Kokeneet tanssijat reagoivat tanssiesitykseen maallikoita voimakkaammin
Tulokset osoittivat, että kokemus tanssimisesta näkyy tanssiesityksen katsojien aivotoiminnassa. Tanssiteosta katsoessa kokeneilla tanssijoilla oli voimakkaampaa matalataajuista theta-synkronisaatiota kuin maallikoilla.
Tanssikokemus vaikuttaa aivotoimintoihin, jotka liittyvät liikkeen kuvitteluun mielessä, monen aistiärsykkeen yhdistämiseen samanaikaisesti (musiikin kuuntelu ja tanssin katsominen) ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen.
Muusikoilla taas oli maallikoihin verrattuna enemmän theta-taajuuttakin matalampaa delta-synkronisaatiota tanssiesitystä katsoessa. Tämä liittyy mahdollisesti muusikoiden harjaantuneeseen kykyyn havaita rytmillistä kehojen liikettä.
Tanssin katsominen aidossa teatterissa on ainutlaatuista aivoillemme
Tanssiesityksen katsomisen vaikutusta aivotoimintaan on aiemmin tutkittu niin, että koehenkilöt katsoivat tanssia yksin videolta aivotutkimuslaboratoriossa.
Nyt aidossa teatteriympäristössä tehty tutkimus osoittaa, että tanssiesityksen seuraaminen täydessä katsomossa aktivoi aivoja laajemmin kuin yksin videolta katsottu tanssi.
– Vuorovaikutuksemme siirtyessä yhä voimakkaammin verkkoalustoille ja virtuaaliseen maailmaan on tärkeää tietää, että todellisessa maailmassa tapahtuvat kohtaamiset ovat ainutlaatuisia – myös aivoillemme, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja Hanna Poikonen.
Tutkimustulokset korostavat myös aikaisemman luovan liikkumisen taustan roolia katsomiskokemuksessa.
– Jos olemme harjoittaneet omia kehollisia taitojamme, saatamme ymmärtää paremmin myös toisten ihmisten kehonkieltä, mikä tekee sosiaalisesta vuorovaikutuksesta sulavampaa, Poikonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkijan yhteystiedot: Hanna Poikonen, puhelin +358 40 734 8028, hanna.poikonen@gess.ethz.ch
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiLinkit
- Katso video tutkimusaineiston keräämisestä
- Alkuperäinen artikkeli: Poikonen H, Tervaniemi M, Trainor L. Cortical oscillations are modified by expertise in dance and music: Evidence from live dance audience. Eur J Neurosci. 2024 Sep 15. doi: 10.1111/ejn.16525. Epub ahead of print. PMID: 39279232.
- Tiedote Helsingin yliopiston verkkosivuilla
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Istukan geenit antavat uutta tietoa hedelmöityshoitojen vaikutuksista lapsiin19.12.2024 12:05:25 EET | Tiedote
Hedelmöityshoidoissa käytettyjen menetelmien vaikutusta lasten kehitykseen selvitettiin ensi kertaa tutkimalla istukan geenejä. Ero pakastetuista alkioista ja tuoresiirrolla alkunsa saaneiden raskauksien välillä näkyi istukoissa selvästi. Lisäksi löytyi muutos lihavuuteen ja kakkostyypin diabetekseen yhdistetyssä geenissä.
Kuppa kukoisti Etelä-Amerikassa jo ennen Kolumbusta18.12.2024 18:18:27 EET | Tiedote
Muinaisten luurankojen DNA:ta tutkimalla selvisi, että kuppa ja sen sisartaudit olivat Amerikassa jo paljon ennen Kristoffer Kolumbusta. Kolumbus toi taudin mukaan Eurooppaan, ja myöhemmin kolonialismi teki siitä maailmanlaajuisen.
Naisparien todennäköisyys saada lapsia on kasvanut, mutta vain korkeasti koulutetuilla18.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Korkeasti koulutetut naisparit saavat lapsen useammin kuin vähemmän kouluttautuneet naisparit. Koulutuksen merkitys on korostunut entisestään ajan myötä, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksesta.
Lohen geenit paljastavat puberteetin ja evoluution salaisuuksia17.12.2024 12:45:00 EET | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, miten yksittäinen geeni voi vaikuttaa merkittävästi lohen sukukypsyysikään, joka on ratkaisevan tärkeä lohen elinkaaren kannalta.
Narukuviot valottavat kulttuurien välisiä yhteyksiä ja matemaattisen ajattelun juuria17.12.2024 09:51:50 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan ympäri maailman dokumentoidut sormilla muodostettavat narukuviot voivat viitata jopa vuosituhansia vanhaan yhteiseen kulttuuriperintöön. Tutkimus tarjoaa uudenlaisen tavan tutkia kulttuuristen ilmiöiden kehitystä ja levinneisyyttä matemaattisten menetelmien avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme